Pelimielipide: Prince of Persia - The Forgotten Sands

Lainasimme jokin aika sitten kirjastosta Prince of Persia: Forgotten Sands-konsolipelin. Itse en ole aikaisempia pelejä konsolilla pelannut, mutta pelisarja on kyllä tuttu. Pienenä tyttönä tuli yritettyä ihan sitä alkuperäistä pelata Amigalla, mutta en päässyt kovin pitkälle kun jo tipuin kuilua alas seipäisiin.

Tämän pelin mekaniikka ei ole onneksi niin sadistinen kuin alkuperäisen ja peliä pelasi ihan ilokseen. Tarina ei kyllä päätä huimaa: päähenkilömme prinssi on matkalla tapaamaan veljeään Malikia. Malikin suunnaton palatsi on kuitenkin hyökkäyksen kohteena ja pelastaakseen sen, Malik vapauttaa maagisen Solomonin armeijan. Armeija koostuu erilaisista öllimölleistä, jotka ovat muodostuneet hiekasta.

Prinssi ja sen veli

Malikille ja hänen veljelleen jää kummallekin puolisko amuletista, jolla Malik armeijan vapautti. Amuletti suojaa heitä ja estää heitä muuttumasta hiekaksi hirviöitten vaikutuksesta. Amuletit pitäisi saada yhdistettyä, jotta armeija saataisiin taas kuriin. Malik ja prinssi ovat kuitenkin palatsia repineen kuilun eri puolilla. Amuletin voima alkaa kuitenkin muuttaa Malikia, eikä hän enää haluakaan erota siitä. Matkan varrella prinssiä auttaa naispuolinen djinn, joka antaa prinssille kyvyn kelata aikaa taaksepäin, kyvyn jäädyttää veden sekä kyvyn nähdä djinnien palatsi entisessä loistossaan.

Peli siis koostuu lähinnä siis siitä, että prinssi yrittää saada kiinni veljensä jotta saisi amuletit yhdistettyä. Matkan varrella taistellaan eri kokoisten öllimöllien kanssa, kiipeillään, hypitään ja väistellään ansoja. Harvoissa välianimaatioissa ääninäyttelijällä ei ole paljon tehtävää, sillä prinssi lähinnä huutelee veljensä nimeä tai ihmettelee, missä tämä voisi olla.

Seinillä juoksemista

Mistään mestariteoksesta ei ole siis kyse. Peli kuitenkin onnistuu koukuttamaan pelaajansa mielenkiintoisella mekaniikallaan sekä visuaalisuudellaan. Kamerakulmat vaihtuvat sitä mukaa mitä pelaaja etenee, antaen hienovaraisia vihjeitä siitä, mihin suuntaan pitäisi edetä. Malikin palatsi on suunnaton tuhannen ja yhdenyön ihmerakennelma, jossa riittää saleja toisensa jälkeen tutkittavaksi ja edettäväksi. Ison osan etenemisestä muodostaa kiipeily sekä hyppely.

Prinssi kiipeää ja juoksee pitkin seiniä sekä hyppii pylväisiin sekä tankoihin, joita on sopivin välimatkoin pitkin saleja. Kiipeily-ja hyppelykohdat ovat myös minipuzzleja, joiden ratkaisun oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen takia ajan taaksepäin kelaaminen onkin hyvin helpottava asia. Siinäkin on ikävä kyllä rajoituksensa, aikaa pystyy kelaamaan vain niin monta kertaa kuin hahmolla sattuu olemaan ns. magiapisteitä käytettävänä. Pisteitä löytää rikkomalla palatsista löytyviä ruukkuja.

Myöhemmin opittava veden jäädytys mahdollistaa vesisuihkujen sekä vesiputousten käytön hyppimis-ja kiipeilyalustoina. Puzzlet vaikenevat pikkuhiljaa edetessä ja välillä ne ovat hyvinkin haastavia. Mitään ylitsepääsemättömän vaikeita ne eivät silti ole. Minulle kiipeily-ja hyppimiskohdat aiheuttivat eniten hyperventilaatiokohtauksia ja käsien hikoamista koko pelissä. Kamerakulmien ja -ajojen ansiosta välillä tuli ihan aidontuntuista korkeanpaikankammoa, kun pelkäsi putoavansa juuri kriittisellä hetkellä kuolemaan.

Lentävä sirkkeli

Hyppelypulmien lisäksi pelissä on muutama haastava vipujenvääntelypulma ja paljon ansoja väisteltäväksi. Minulle vaikeimpia olivat piikkipylväät, jotka heiluivat vaakatasossa tai pyörivät pystytasossa. Seinillä edestakaisin kulkevat sirkkelit olivat jonkin verran helpompia väistää oikean ajoituksen turvin, samaten seinistä ponnahtavat nuolet ja lattiasta askelten perässä nousevat piikit.

Näiden haasteiden lisäksi pelaajaa kiusaavat eri kokoiset ja vahvuiset öllimöllit, joita vastaan pitää säännöllisin väliajoin taistella. Taistelu on kuitenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta paljon leppoisampaa kuin kiipeily ja hyppiminen. Pelin edetessä hahmo oppii erilaisia kykyjä, joita voi taistelussa ottaa käyttöön ristiohjainta eri suuntiin painamalla.

Kyvyistä ehdottomasti käyttökelpoisin on kivihaarniska, jonka vaikutuksen alla hahmo ei saa ollenkaan vahinkoa, mölleistä tai ansoista. Muut kyvyt ovat taistelussa jäädyttäminen, polttaminen sekä puhuri joka lennättää viholliset ilmaan. Kyseessä on siis neljä elementtiä, maa, ilma, tuli ja vesi. Kaikkien kykyjen tuomat voimat kestävät vain hetken aikaa ja ne myös kuluttavat samoja magiapisteitä, joita käytetäään ajan kelaamiseenkin.

Suurin osa pelistä vietetään Malikin palatsissa, mutta loppupuolella pääsee vierailemaan myös djinnien muinaisessa temppelissä. Tämä temppeli on aikojen kuluessa raunioitunut niin pahasti, että ilman apuvoimia siellä ei pysty etenemään. Niinpä prinssi saa käyttöönsä kyvyn, jonka aktivoidessaan hän näkee seiniä ja lattioita siinä, missä muuten olisi ammottava kuilu. Kyvyn avulla niitä ei ainostaan näe, vaan ne muuttuvat yhtä fyysisiksi kuin oikeatkin seinät ja lattiat. Kyvyn haittapuoli on kuitenkin se, että se ei pysty pitämään yllä kuin tiettyjä osia kerrallaan ja edetäkseen pelaajan täytyy osata ajoittaa kyvyn käyttäminen hyvin.

Pelin kerran läpäistyään, pelaajalle aukeaa myös nykyään niin kovin suosittu "horde-moodi".Siinä siis pelaajan pitää pysyä hengissä mahdollisimman kauan, kun viholliset hyökkäävät kimppuun koko ajan vaikeutuvina aaltoina. Itse jaksoin kokeilla sitä pelityyliä vain sen verran, että sain siitä yhden achievementin.

Omalle kohdalle tällä pelillä ei ole juuri uudelleenpelausarvoa, mutta viihdyttävänä kertapelauksena se toimi mainosti. Pelin pituus oli mielestäni juuri sopiva, useampana päivänä pelattuna kenttiin ei ehtinyt vielä puutumaan. Jos siis pitää näteistä tasohyppelyistä, joissa on haastetta ja mielenkiintoista mekaniikkaa, on tämä tutustumisen arvoinen peli.