tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mitä vittua Internet, osa 3

Tällä haavaa viimeisessä Mitä vittua Internet-osiossamme käsittelemme lyhyesti tulevaa Lara Croft-peliä sekä twitter-draamaa. Pelin kohdalla varsinaisesti kyseessä ei ole Internet-ilmiö mutta koska pelin tuottajan haastattelu löytyy peliblogi Kotakusta, niin sanoisin että close enough :D

1. Aikaisemmin näkemäni Lara Croft-teaser näytti mielenkiintoiselta ja jäin odottamaan lisää. Kun näin uusimman trailerin jokin aika sitten niin olin hämmentynyt. Alun torture-porno kuvasto hämmästytti ja muutenkin peli näytti hyvin grimdarkgritty-tyyliseltä. Loppupuolella näytti siltä, että Laraa uhattiin seksuaalisella väkivallalla. Ajattelin ensin, että onhan se ihan hyvä näitä teemoja käsitellä välillä peleissäkin. Sitten kuitenkin luin Kotakusta edellämainitun haastattelun, jossa paljastettiin motivaatio pelin kuvastoon.
Kyseessä on siis Laran kasvutarina, missä hän ei ole vielä kehittynyt aiemmista peleistä (ja leffoista) tutuksi tomb raideriksi. Mutta sen sijaan, että kyseessä olisi voimauttava kasvutarina mihin pelaaja voisi samaistua, onkin peli jotain aivan muuta. Pelaaja ei samaistukaan hahmoon, vaan onkin pelihahmon pikku apuri. Pelaaja "suojelee" Laraa mm. raiskaukselta ja sen sitten pitäisi saada pelaajan kannustamaan hahmoa tavalla, jolla ei mieshahmoa kannusteta. Voi jessus! *double tactical facepalm*

Haastattelun kommenteissa Rachel Fogg summaa parhaiten omat ajatukseni:

* The obvious belief by this idiot that no female gamer might have ever played or is going to play or care about TR or Lara - thus rendering her nothing but an object for the boys to interact with before we've even started.
* The clear insinuation that a female character can only be empathised with, liked, or 'projected' into if she is weak, vulnerable and needs protection.
* The fact that we somehow need to root for her 'differently' to a male character, just because she is female. PROTIP: Male? Female? Try HUMAN. Write fucking HUMAN characters ffs.
* The fact that sexual violence against a male character would NEVER have been considered as an acceptable plot device, 'mature' game or not. Nathan Drake goes through all kinds of suffering, but at no point are we told we're going to want to 'protect' him. At no point will we ever be subjected to a scene of him being almost-raped and told "it's okay, it builds character".

I think I preferred oversexualised but independent and empowered Lara to her being turned into some vulnerable, weak 'cornered animal' who requires the big strong obviously male gamer to help her survive and escape. Congrats, CD, on stripping her of what little dignity, pride and humanity she had left after being misinterpreted and misused and thrown into sheer bad game design all these years.
Muutama päivä kyseisen Kotakun artikkelin jälkeen pelintekijät kumosivat väitteen, etä pelissä käsiteltäisiin seksuaalista väkivaltaa.

2. Peliblogi Destructoidiin kirjoittava freelance-toimittaja Ryan Perez oli viikonloppuna kännissä. Kännissä hän meni kirjoittelemaan twitteriin epäasiallisuuksia Felicia Daysta.


Ei olisi kannattanut, sillä tästä nousi valtava paskamyrsky twitterissä kun Felician ystävät Wil Wheaton ja Veronica Belmont sekä Felician fanit raivostuivat. Destructoid pyysi anteeksi ja sanoi ettei ole toimittajansa kanssa samaa mieltä ja lopulta erotti miehen. Ryan Perez tosin väittää, että hän itse ehdotti potkujen antamista, mutta olen vähän skeptinen. Tyyppi pyysi myös Felicialta twitterissä anteeksi.

Felicia Day on kyllä henkilö, jota joko rakastaa tai vihaa ja mielipiteensä saa kyllä ilmaista. Mutta kun on pelitoimittajasta kyse, niin pitäisi kyllä miettiä, mitä suustaan päästää julkisesti ja miten. Tuo glorified boothbabe on kyllä tosi halventavasti sanottu.

Felicia Day on kuitenkin luonut The Guild-sarjan, käsikirjoittanut ja ohjannutkin sitä sekä näyttelee siinä pääosaa. Sen lisäksi hän näyttelee Dragon Age-webminisarjassa ja on luonut Geek & Sundryn. Jälkimmäisessä ei ole vielä juurikaan käsitelty tietokonepelejä (muuta kuin Flogin muutamassa jaksossa pelataan retropelejä) mutta yksi sarjoista on mainio Tabletop, jossa pelataan joka toinen viikko lautapelejä.

Muutama raivostuttava kommentti asiaan liittyen:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti