perjantai 6. tammikuuta 2017
Pelaajat kuuluvat museoon!
Kirjoittanut
Korppisusi
Juuri avatun Suomen pelimuseon ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on muutaman päivän päästä käynnistyvä "Minun pelihistoriani". Näyttely kertoo eri ikäisten yliopisto-opiskelijoiden pelaajuudesta ja olen siinä Mikon kanssa mukana. Olemme myös muutamana päivänä eläviä museoesineitä ja meitä saa tulla silloin katsomaan ja jututtamaan! Olemme paikalla ainakin lauantaina 28.1, mutta varaamme vielä myös toisen päivän kalenterista tähän tarkoitukseen. Eläviä esineitä on paikalla aina kaksi kerrallaan ja meidän lisäksi mukana on pari muutakin scifi-fandomin jäsentä. Jokaisesta pelaajasta on esillä niin tekstiä, kuvaa kuin esineitäkin.
Näyttelyyn liittyvä kurssi oli varsin intensiivinen kokemus, jossa työstimme paljon esille tulevia tekstejä ja esineitä. Jaoimme keskenämme myös kipeitä muistoja ja kokemuksia pelaajuuteen liittyen sekä opimme toisistamme paljon. Kurssin luento-osuudessa kuulimme Tampereen yliopiston pelitutkijoiden pelihistorioita ja pääsimme sessioiden jälkeen reflektoimaan ja vertaamaan omien historioidemme samankaltaisuuksia ja eroja tutkijoiden kokemuksiin. Se oli aivan valtavan mielenkiintoista sekä lisäsi opiskelijoiden ja tutkijoiden välille yhteenkuuluvuuden tunnetta: meillä kaikilla on lapsesta asti ollut aivan erityinen suhde peleihin ja pelaamiseen.
Näyttely avautuu 10.1.2017, kestää 10.2.2017 asti ja siitä valmistetaan myös katalogina toimiva kirjajulkaisu. Virallinen tiedote: http://vapriikki.fi/pelimuseo/studio/
Tule katsomaan miten skeittilauta, ratsastuskypärä tai munakello liittyvät pelaamiseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)