Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. tammikuuta 2017

Pelaajat kuuluvat museoon!


Juuri avatun Suomen pelimuseon ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on muutaman päivän päästä käynnistyvä "Minun pelihistoriani". Näyttely kertoo eri ikäisten yliopisto-opiskelijoiden pelaajuudesta ja olen siinä Mikon kanssa mukana. Olemme myös muutamana päivänä eläviä museoesineitä ja meitä saa tulla silloin katsomaan ja jututtamaan! Olemme paikalla ainakin lauantaina 28.1, mutta varaamme vielä myös toisen päivän kalenterista tähän tarkoitukseen. Eläviä esineitä on paikalla aina kaksi kerrallaan ja meidän lisäksi mukana on pari muutakin scifi-fandomin jäsentä. Jokaisesta pelaajasta on esillä niin tekstiä, kuvaa kuin esineitäkin.

Näyttelyyn liittyvä kurssi oli varsin intensiivinen kokemus, jossa työstimme paljon esille tulevia tekstejä ja esineitä. Jaoimme keskenämme myös kipeitä muistoja ja kokemuksia pelaajuuteen liittyen sekä opimme toisistamme paljon. Kurssin luento-osuudessa kuulimme Tampereen yliopiston pelitutkijoiden pelihistorioita ja pääsimme sessioiden jälkeen reflektoimaan ja vertaamaan omien historioidemme samankaltaisuuksia ja eroja tutkijoiden kokemuksiin. Se oli aivan valtavan mielenkiintoista sekä lisäsi opiskelijoiden ja tutkijoiden välille yhteenkuuluvuuden tunnetta: meillä kaikilla on lapsesta asti ollut aivan erityinen suhde peleihin ja pelaamiseen.

Näyttely avautuu 10.1.2017, kestää 10.2.2017 asti ja siitä valmistetaan myös katalogina toimiva kirjajulkaisu. Virallinen tiedote: http://vapriikki.fi/pelimuseo/studio/ 
Tule katsomaan miten skeittilauta, ratsastuskypärä tai munakello liittyvät pelaamiseen!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Tutkimuskyselyitä roppakaupalla

Olen sikäli vähän outo, että tykkään vastata erilaisiin tutkimuskyselyihin. Tällä hetkellä on menossa tukku todella mielenkiintoisten tutkimusten kyselyvaiheita, joten jos joululomalla ei ole muuta tekemistä, niin niitä vain täyttelemään!



1. Hobittikysely

Kansainvälinen tutkimus siitä, miten eri ryhmät ja yhteisöt ovat ymmärtäneet ja arvioineet Hobitti-trilogiaa. Kysymyksiä myös yleisesti fantasiasta ja millaisia fanitoimintoja elokuvan katsomiseen liittyy. Turkimusryhmässä on tutkijoita 46 eri maasta ja tutkimuksen voi täyttää 35 eri kielellä. Suomi on mukana projektissa ja suomalaiset vastaukset käsitellään Jyväskylän yliopistossa. Kysymyksiä on 29 ja ne ovat sekä monivalintakysymyksiä että avoimia tekstikenttiä.

Vastausaika päättyy: Ei tiedossa, auki "useita kuukausia".
 Linkki: http://www.worldhobbitproject.org/fi/questionnaire/

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Nopeita autoja, junia ja timantteja

Otsikko ja kuva eivät viittaa tyypilliseen viikonloppuumme, sillä emme vielä ole lotossa onnistuneet voittamaan. Sen sijaan ne ovat nokkelapokkela viittaus syyhyn miksi emme ole ehtineet hetkeen tänne blogiin mitään kirjoittamaan.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

LucasArts 1982 - 2013

Mikki opiskelee pelialan salaisuuksia
Voi helvetti perkele Disney minkä menitte tekemään. 
 Aiemmin tällä viikolla Disney ilmoitti sulkevansa legendaarisen pelikehittäjä LucasArtsin.

Enteitä ja huhupuheita oli kyllä ilmassa sen jälkeen kun Disney hankki Lucasfilmin kaikkine osineen viime syksynä yli 4 miljardilla. Etenkin pahalta kuulosti Disneyn toimitusjohtajan silloinen lausunto: "We're likely to focus more on social and mobile than we are on console."

Mutta kyllä tuo ilmoitus kirpaisee silti. Varsinkin kun lapsuudessa ja nuoruudessani LucasArts oli yksi minulle tärkeimmistä pelifirmoista.

torstai 31. tammikuuta 2013

Lyhyesti: Ernest Cline-uutisia

Näistä osa on ehkä hitusen vanhoja uutisia, mutta siltä varalta, että olette missanneet nämä:

Ernest Clinen seuraavan romaanin nimi on Armada. Se on myyty 20 sivun alustuksen perusteella Random House-kustantamon yksikölle, Crown Publishingille. Summa on ollut 7-numeroinen.
Elokuvaoikeudet tulevasta kirjasta on ostanut Universal.

Juonesta ei ole paljastettu vielä muuta, kuin:
The story is said to have a high concept hook that offers the ultimate wish fulfillment to every video game fan on the planet.
Joulupäivänä julkaistiin The OASIS-MUD eli multiuser dungeon. Kyseessä on siis tekstipohjainen roolipeli, joka jotenkin liittyy Ready Player One-kirjaan.

Miten? Se on minulla vielä hämärän peitossa. Toki nimensä mud on saanut Ready Player One-kirjasta ja sen tekijätkin näyttävät olevan kirjan hahmoja. Mutta miten paljon mudin muu sisältö vastaa kirjaa, en vielä tiedä. Koska en ole koskaan pelannut mudeja, olen onnistunut vasta kirjautumaan peliin sisälle. Jotain apua sentään löytyy pelaajan käsikirjasta, joka löytyy netistä. 

Kirjoitan siis tästä lisää jossain vaiheessa kun olen saanut kunnolla testattua mudia.

Ready Player One on Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana! Helsingin Science Fiction Seura ry.:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Muita ehdokkaita ovat Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Iain M. Banksin Pintakuvio, Alastair Reynoldsin Muistoissa sininen maa ja Gene Wolfen Kiduttajan varjo.




sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sarjavinkkaus: Game Center CX


Tällä kertaa suosittelemme varmastikin hieman vähemmän tunnettua mutta aivan loistavaa japanilaista televisiosarjaa nimeltään Game Center CX!

Sarjan konsepti on yksinkertaisesti se että japanilainen koomikko Shinya Arino laitetaan pelaamaan pääasiassa vanhoja 8- ja 16-bittisiä retropelejä tarkoituksena läpäistä ne yhdellä istumalla. Tekosyynä tähän käytetään sitä, että Arino olisi ikäänkuin fiktiivisen japanilaisen yrityksen Game Center CX:n osastonjohtaja ja tämä nyt vain kuuluu hänen työnkuvaansa. Yrityskonsepti näkyy lähinnä siinä että Arino kutsuu itseään pomoksi (japaniksi kachō) ja siinä että tämä pukeutuu hassuun haalarityöasuun.  

Mikä sitten tekee sarjasta niin hyvän ja joskus hiuksia nostattavan jännittävän?

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ensivaikutelmia: The Clockwork Man-demo

Kun pyörin Steamissa, törmäsin mielenkiintoiseen demoon, jota piti heti kokeilla. Kyseessä on The Clockwork Man: The Hidden World joka on indie-seikkailupeli point and click-tyylillä. Erityisesti minua houkutti kokeileminen Steampunk-tyylin takia, joka tuli vahvasti esille pelin kuvissa. En joutunut pettymään, sillä se ei jää pelkäksi tyyliseikaksi vaan on oleellinen osa tarinaa. Tämän demon pelattuani huomasin, että kyseessä onkin jatko-osa  The Clockwork Man-pelille joten pelasin senkin demon.

torstai 9. helmikuuta 2012

Pelimielipide: Dante's Inferno


Kuten Korppisusi aiemmin jo kirjoittikin osallistuimme lokakuun 29. päivä Jyväskylässä järjestettyyn Lokaconiin ja siellä järjestettiin (kaiken muun kivan ohjelman ohessa) oikein mainiot arpajaiset, josta mukaamme sitten tarttuikin kivasti erilaista tavaraa. Meidän arpajaissaaliimme joukossa oli myös muutama Xbox-peli joista ensimmäinen jonka ehdin pelaamaan läpi on juurikin tämä Dante's Inferno.

Kyseessähän on runokirjallisuuden klassikon, Jumalaisen näytelmän, Inferno-osan löyhästä uudelleentulkinnasta sovitettuna God of War-pelisarjan kaltaiseen toimintapeli-muottiin. Mistään ainutlaatuisten ideioiden juhlasta ei siis voida puhua mutta kuinka hyvästä pelistä loppujen lopuksi sitten onkaan kyse?

maanantai 26. syyskuuta 2011

Mielenkiintoisia tulevia pelejä: syys-talvi 2011/2012

Nyt kun Gears of War 3:n julkaistiin viime viikolla niin ajattelin että voisi olla hyvä tilaisuus miettiä mitä muita mielenkiintoisia pelejä on tulossa tämän syksyn ja talven aikana. Kyseessä on siis täysin subjektiivinen listaus niistä peleistä jotka tavalla tai toisella ovat hieman mielenkiintoisempia kuin monet muut ilmestyvät pelit.


Ensimmäisenä varmaan onkin hyvä katsastaa juurikin tuo Gears of War 3 josta koko ajatus lähti liikkeelle.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ensivaikutelmia: Deus Ex - Human Revolution


Nyt luvassa on tälläistä pikaista päivitystä muiden pidempien juttujen välissä.

Tracon VI-raportti ja Hyvät, Pahat, Rumat 2 -jälkikatsaus jatkuvat kyllä mutta nyt kun kesätyöt loppuivat ja on ollut aikaa hieman pelatakin niin ajattelin jakaa nopeat ensivaikutelmat uudesta Deus Ex: Human Revolution -pelistä.

Kyseessähän on siis esiosa vuonna 2000 julkaistulle suorastaan legendan asemaan nousseelle cyberpunk-teemaiselle Deus Ex toiminta-roolipelille. Alkuperäiselle pelille julkaistiin 2003 jatko-osa Deus Ex: Invisible War mutta se oli hienoinen pettymys muun muassa yksinkertaistetun roolipeli-elementtiensä vuoksi.

Joten miten tällä kertaa on onnistuttu kun alkuperäisten pelien tekijät eivät ole enää mukana vaan kyseessä on kokonaan uusi tekijätiimi ja edellisen osan julkaisustakin on kulunut jo 8 vuotta?

tiistai 6. syyskuuta 2011

Jälkikatsaus: Hyvät, Pahat ja Rumat 2 - Intro

Tracon VI on onnellisesti ohi ja nyt on jo ehtinyt hieman fyysisesti ja henkisesti palautumaan.  Itse tapahtuma oli pääosin oikein onnistunut ja siitä myöhemmin vielä omassa juttussa tarkemmin lisää.

Esitelmäni Hyvät, Pahat ja Rumat 2 - Japanilaisten pelien elokuvasovitukset meni omasta mielestäni ihan kivasti ja saatu palaute on tähän mennessä ollut pääsääntöisesti positiivista.

Halpa vitsi on halpa
Nyt tarkoitus olisi käydä useammassa postauksessa läpi esitelmän sisältö kokonaisuudessaan niitä varten jotka eivät sitä päässeet näkemään sekä myös ohjelman katsomassa käyneille laajentaa hieman sisältöä ja perusteluja omasta käsityksestäni adaptaatioiden onnistumisien suhteen.
 
Syynä jälkikatsaukseen on ositttain se, että en ole itse täysin varma että videoitiinko oma esitelmäni joten en tiedä voinko sitä samalla tavalla käydä läpi kuin Shoryuken! - Taistelupelisovituksen animessa -luentoa sekä tietenkin  se että näin laajasta aiheesta ihan kaikkia adaptaatioita koskevia ajatuksia ei vain yksinkertaisesti voinut käydä läpi "vain" kahden tunnin esitelmässä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Jälkikatsaus: Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa

Se kaikista tunnetuin taistelupelianime

Koin pienen yllätyksen aiemmin tällä viikolla kun huomasin että Tracon V:ssä pitämäni ohjelmanumero Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa oli Traconin järjestäjien toimesta laitettu kokonaisuudessaan videona nettiin.

Yllättynyt lähinnä siksi että olivat saaneet aikaiseksi sen laittaa, sillä jo Tracon IV:ssä pitämäni Hyvät, Pahat ja Rumat - lyhyt katsaus live-action sovituksiin ohjelma oli myös kuvattu mutta ikävä kyllä sitä ei vielä nettiin ole saatu. Huolimatta siitä että näin jälkikäteen tarkasteltuna se oli noista esityksistä hieman onnistuneempi kokonaisuus. Nyt kun olen sanut (hieman vastahakoisesti) katsottua tuon oman esitykseni niin osaan kyllä sanoa tarkalleen miksi siltä tuntuu.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pelit ja herkut

Minulla on ongelma ja se on pelien erikoisjulkaisut.

Ongelma ei ole se että en pitäisi niistä ja kokisin että ne ovat vain keino nyhtää asiakkailta enemmän rahaa. Vaan ongelma on se että minulla on pakonomainen tarve saada, jos mahdollista, pelistä se hienoin Special Limited Collector's Edition.

Toki tämä pätee vain siinä tapauksessa että, kyseessä on ensinnäkin peli joka edes jollain tapaa kiinnostaa minua ja että jos erikoisjulkaisu maksaa selkeästi enemmän että se on tehty vaivalla ja tarjoaa oikeasti jotain vastinetta (yleensä) korkeammasta hinnasta. Välillä tosin vaikka hinta ei olisikaan erityisesti korkeampi niin tulee ihmeteltyä onko kyseessä nyt ihan Collector's Edition tai Special Limited Edition -nimikkeen arvoinen julkaisu.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vuoden (nörtti)kulttuuriteko!

Muutama päivä sitten uutisoitiin laajasti, että Tampereen kirjastot ovat ennakkoluulottomasti ottaneet valkoimiinsa lainattaviksi konsolipelejä! Hyllyistä löytyy pelejä Xbox 360:selle, Wiille sekä Playstation kakkoselle. Tavoitteena on saada nuoret käyttämään enemmän kirjaston palveluja ja pelit on suunnattu sekä tytöille että pojille, nuorille sekä aikuisillekin. K-18 pelejä ei siellä silti nähdä, joka on mielestäni aivan ymmärrettävä rajanveto.

Nopealla vilkaisulla ainakin meitä kiinnostavia Xbox-pelejä löytyy useampiakin ja aiommekin tulevaisuudessa käyttää tätä palvelua! Vaikka pelejä onkin uudelleenpeluuarvon takia mukava omistaa, ovat uudet pelit kuitenkin luvattoman kalliita. Lainaaminen madaltaa kynnystä kokeilla pelejä, joista on kuullut mutta ei välttämättä halua omistaa. Laina-aika on kaksi viikkoa, joka on ihan sopiva. Täytyy vain toivoa, että niitä on oikeasti mahdollisuus saadakin lainaan, etteivät ne ole koko ajan menossa.

Kuvan pelit eivät liity tapaukseen.