Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ready Player One. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ready Player One. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. lokakuuta 2014

Copycat-kilpailu: rakas romaanihenkilö



                                                                      Kansikuva kirjailijan blogista.


Amman Lukuhetki-blogi järjestää kirjaloggaajille jo kolmatta kertaa copycat-kisan, jossa on tarkoitus tehdä kopio jonkin kirjan kannesta. Vaikka Lonkeropiirakka ei olekaan puhdas kirjablogi, kirjoitamme kuitenkin välillä myös kirjoista ja kirjallisista asioista sen verran, että uskaltauduin osallistumaan haasteeseen. Mallina olen itse, kuvan on ottanut Grandpa Cthulhu ja itse olen tehnyt kuvankäsittelyn Gimp-ohjelmalla.

torstai 31. tammikuuta 2013

Lyhyesti: Ernest Cline-uutisia

Näistä osa on ehkä hitusen vanhoja uutisia, mutta siltä varalta, että olette missanneet nämä:

Ernest Clinen seuraavan romaanin nimi on Armada. Se on myyty 20 sivun alustuksen perusteella Random House-kustantamon yksikölle, Crown Publishingille. Summa on ollut 7-numeroinen.
Elokuvaoikeudet tulevasta kirjasta on ostanut Universal.

Juonesta ei ole paljastettu vielä muuta, kuin:
The story is said to have a high concept hook that offers the ultimate wish fulfillment to every video game fan on the planet.
Joulupäivänä julkaistiin The OASIS-MUD eli multiuser dungeon. Kyseessä on siis tekstipohjainen roolipeli, joka jotenkin liittyy Ready Player One-kirjaan.

Miten? Se on minulla vielä hämärän peitossa. Toki nimensä mud on saanut Ready Player One-kirjasta ja sen tekijätkin näyttävät olevan kirjan hahmoja. Mutta miten paljon mudin muu sisältö vastaa kirjaa, en vielä tiedä. Koska en ole koskaan pelannut mudeja, olen onnistunut vasta kirjautumaan peliin sisälle. Jotain apua sentään löytyy pelaajan käsikirjasta, joka löytyy netistä. 

Kirjoitan siis tästä lisää jossain vaiheessa kun olen saanut kunnolla testattua mudia.

Ready Player One on Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana! Helsingin Science Fiction Seura ry.:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Muita ehdokkaita ovat Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Iain M. Banksin Pintakuvio, Alastair Reynoldsin Muistoissa sininen maa ja Gene Wolfen Kiduttajan varjo.




tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ready Player One - suomeksi

Elokuussa julkaistaan Ready Player One-kirjan suomennos, Ready Player One- romaani.


Kirja on Gummerruksen kustantama ja on J. Pekka Mäkelän suomentama.
Gummerruksella on myös suomenkielinen virallinen blogi kirjalle, jossa on pätkiä kirjasta, trailereita, kuvia ja muuta mukavaa nippelitietoa. Eritoten loistava idea on postaukset, missä on pieni pätkä tekstiä kirjasta, sekä kuva siinä mainitusta asiasta, esimerkiksi Starlog-lehdestä tai Swordquest-pelistä.

Mutta asia, joka sai tämän tytön juoksemaan ympäri asuntoa hihkuen: kirjan kirjoittaja, Ernie Cline tulee Suomeen syyskuussa!


Yritin urkkia lisätietoja, mutta niitä ei tippunut ainakaan vielä. En siis tiedä, onko kyseessä kirjakiertue useissa eri kaupungeissa vai tapahtumavierailu. Tuohon aikaan ainakin Helsingissä on sarjisfestarit ja Tampereella Tracon, mutta Ready Player One ei nyt ihan kummankaan tapahtumaan ytimeen istu. Jään siis odottelemaan lisätietoja innolla!








sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ready Player One-kilpailu

Ready Player One-kirjan pokkariversion kunniaksi Ernie Cline on julkistanut huikean mahtavan kilpailun kirjan hengen mukaisesti. Kirjan kovakantiseen versioon sekä pokkaripainokseen on piilotettu url-osoite. Se on ensimmäinen portti. Sen takaa löytyvät kilpailun säännöt sekä ensimmäinen haaste, joka on Atari 2600-peli, ja se latautuu selaimeen emulaattorin avulla. Pelistä täytyy löytää koodi, joka syötetään webbisivustolle, joka sisältää seuraavan portin. Toinen portti aukeaa 1.7, kolmas ja samalla viimeinen portti 1.8.2012

Pääpalkintona on DeLorean, johon on asennettu Flux-kapasitaattori!

Toki tämä on liian hyvää ollakseen totta. Kilpailun voi voittaa vain Amerikan yhdysvaltojen kansalainen. Buuu!

Mutta onneksi ensimmäinen portti sekä haaste ovat saavutettavissa myös Suomesta, toivon mukaan myös niistä seuraavat. Itse hetken kirjaa selattuani arvasin ensimmäisen portin sijainnin, mutta käsittääkseni varsinainen osoitekin löytyy kirjasta.


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kirjahaaste: Lempparikirja

Näin ystäväni Hannan Facebook-profiilissa mielenkiintoisen kirjahaasteen. Koskapa en ole Facebookissa, ajattelin että voisin tehdä haasteen täällä, niin tulisi samalla myös päivitettyä ahkerammin.

Lähde: http://tlcbooks.wordpress.com/

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kirjamielipide: Ready Player One


Jokin aika sitten käytin otsikossa sarkastisesti lausetta ehkä paras kirja ikinä. Nyt voisin käyttää sitä ihan tosissani. En ole pitkään aikaan ahminut kirjaa näin, en olisi millään malttanut lopettaa lukemista!

Tämä pomppasi suosikkikirjojeni listalle ja intoilen siitä vieläkin ihan tolkuttomasti. Lukiessani nauroin ja jopa hihkuin ääneen kun eläydyin niin paljon tarinaan. Vaikka naurankin paljon ääneen lukiessani hauskoja kirjoja, hihkumista tulee harrastettua huomattavasti vähemmän.