Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvamielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvamielipide. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Elokuvamielipide: Iron Man 3


Kävimme keskiviikkona heti tuoreeltaan katsomassa Marvel-elokuvauniversumin uusimman tulokkaan eli Iron Man 3 -elokuvan. Minulla oli ollut ehkä hieman liian kovat odotukset toisen Iron Manin suhteen joka ei ollutkaan aivan niin hyvä kuin mitä olisin toivonut.

Nyt kuitenkin Iron Man 3 suhteen olin hieman varovaisempi mutta silti odotin sitä positiivisesti. Ja se kyllä kannatti koska elokuva onnistui vielä olemaan parempi kuin mitä olin toivonut!

Koska itse en tykkää niistä yhtään niin vältän tässä tietenkin spoilereita parhaani mukaan. Mutta kuten aiemmin The Avengers ja Thor -leffamielipidejutuissa laitan loppuun erikseen merkittynä hieman ajatuksia yksityiskohtaisemmista ja spoilaavimmista jutuista.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kansanterveydellinen varoitus

Epäonneksemme tutustuimme tähän uhkaan yleiselle kansalliselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Tunsimme velvollisuudeksemme varoittaa muita tästä piilevästä vaarasta, ettei uhrauksemme menisi ainakaan hukkaan.

Baiohazādo

Tämä uhka vaarantaa jokaisen sen kanssa kosketuksiin tulleen henkilön aivojen toimintakyvin ja aiheuttaa mahdollista haittaa henkiselle hyvinvoinnille. Se vie myös elämästä kallisarvoiset 95 minuuttia (jotka tosin tuntuvat kuluvan tuskallisen hitaasti) jotka voisi käyttää paljon rakentavammin, kuten vaikkapa navan kaiveluun.

torstai 29. marraskuuta 2012

Elokuvamielipide: Dredd


Olin jo ehtinyt hieman masentumaan, kun vahvasti vaikutti siltä että taas vaihteeksi pienimuotoisempi genre-elokuva jäisi kokonaan ilman minkäänlaista teatterilevitystä Suomessa. Kyseinen elokuva oli Judge Dredd-sarjakuvaan perustuva ytimekkäästi nimetty Dredd.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Elokuvamielipide: The Avengers


Kävimme katsomassa perjantaina Joss Whedonin ohjaaman ja käsikirjoittaman The Avengers -elokuvan. Alunperin tarkoituksena oli käydä katsomassa se melko pian julkaisun jälkeen. Mutta jostain syystä lipputilanne olikin sellainen että ensi-iltapäivänä oli parhaiten lippuja saatavilla ensimmäisen viikon aikana joten päätimmekin sitten mennä heti.

Se olikin todella hyvä ratkaisu sillä elokuva oli aivan erinomainen! Kyse on yksi parhaista Marvel-elokuvista ja sarjakuvaelokuvista ylipäätänsä. Ehdottomasti kannattaa se käydä katsomassa jos yhtään pitää Joss Whedonin tuotannosta, supersankarielokuvista tai vain hyvistä toimintaelokuvista.

Yritän taas välttää spoilereita parhaan mukaan mutta loppupuolella samalla tavoin kun Thor-jutussa on sitten taas muutamia yksityiskohtaisempia ja spoilaavimpia juttuja.

Mutta mikä sitten tekee Kostajista merkittävästi paremman kuin vaikkapa Transformereista tai muista ison rahan toimintaelokuvista?

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Leffamielipide: Iron Sky


Iron Sky On Tour- kiertue saapui Tampereelle 27.3 ja sinne mekin sitten suuntasimme, olimmehan ostaneet liput jo aikapäiviä sitten. Olemme odottaneet elokuvaa siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran Energian pojat puhuivat julkisesti. Koska myös tunnemme osan tekijöistä, jänskätti meitäkin leffan menestyminen erityisen paljon. Nihkeät kriitikkojen arvostelut lisäsivat jänskätystä entisestään mutta emme kuitenkaan joutuneet pettymään, vaan tykkäsimme leffasta kuin hullu puurosta :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Elokuvamielipide: Super 8 / Monsters / REC

Voitimme aiemmin syksyllä Makuunin leffavuokrauksia ja päätimme Uutena vuotena vuokrata kolme leffaa. Tai oikeastaanoli pako koska ne olivat viimeistä päivää voimassa. Päädyimme ottamaan kaikki kolme leffaa vähän samaan teemaan liittyen: tuntemattoman pelkoon ja jonkinlaisiin ölliäisiin. Katsoimme siis leffat Super 8, Monsters ja Rec.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Elokuvamielipide: Thor

Saimme sitten tällä viikolla aikaiseksi käydä katsomassa Thorin elokuvateatterissa ja vieläpä ihan kolme-deenä. Elokuva osoittautuikin varovaisen ennakko-optimismini arvoiseksi eli onnistui olemaan oikein viihdyttävä. Mistään kaikkien aikojen Parhaasta Elokuvasta Ikinä [Tm] ei ehkä ole kyse mutta sarjakuvasovitusten ja supersankarielokuvien kärkikastiin se kyllä kuuluu.

Koitan välttää spoilereita parhaani mukaan jotta elokuvaa näkemättömätkin voivat lukea mutta ajattelin loppupuolella käsittelen muutamia elokuvan juonen yksityiskohtia sitten tarkemmin joten laitan siitä vielä erikseen ison spoilerivaroituksen.