Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkikatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkikatsaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Jälkikatsaus: Deep Space Overture

Lähdimme tammikuussa ekskursiolle Turkuun, kun siellä oli tarjolla konsertti scifi-sarjojen ja -leffojen musiikista. Asialla oli Quinsonitus, vaskikvintetti, joka edellisenä kesänä soitti pelimusiikkia niin Turussa kuin Helsingin Assemblyilläkin. Viime kesän aikataulumme ei sallinut konserttimatkaa, joten nyt päätimme ottaa vahingon takaisin. Scifi-faneina intoilimme konsertista etukäteen jo kovasti ja oli mukavaa nähdä myös yleisössä tuttuja turkulaisia scifistejä.

Konsertti järjestettiin Turun konservatorion Sigyn-salissa, jossa meistä kumpikaan ei ollut käynyt aiemmin. Itse kun olen tämäntyyppisiä konsertteja käynyt katsomassa lähinnä Tampere-talossa, tuntui sali kovin pieneltä. Olimme onneksi varanneet lippumme heti kun mahdollista, joten olimme aivan eturivissä. Esiintymislavalla oli kangas, johon konsertin aikana heijastettiin kulloisenkin kappaleen nimi, mistä elokuvasta tai sarjasta se oli ja kuka oli kappaleen säveltänyt. Myös muutamia tunnelmakuvia kyseisistä teoksista oli saatu mukaan, Metropolis-elokuvasta saatiin jopa ihan elävää kuvaakin.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Jälkikatsaus: Lokacon

Lokakuun vimeisenä päivänä päädyimme Jyväskylään ensimmäistä kertaa järjestettävään kirjallisuustapahtumaan, Lokaconiin. Conin teemana oli Keski-Suomen SF-kirjoittajat ja kunniavieraina  kaksi romaania julkaisut kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen ja valtakunnallisissa Tähtivaeltaja- ja Atorox -novellikirjoituskilpailuissa menestyneet kirjoittajat Katri Alatalo ja Timo Männikkö. Tapahtuma järjestettiin Jyväskylän kirjailijatalolla, joka on kaunis vanha puurakennus, kodikas ja viihtyisä. Itse tapahtuma oli todella viehättävä, mielenkiintoinen, hauska, hyvällä tavalla kotikutoinen sekä intiimi. Myös conin aikataulutus antaa aihetta kiitokseen, ensimmäisen ohjelmanumeron oli määrä alkaa kello 13.00, joka tarkoitti että Tampereeltakin saapuvat saivat nukkua ennen lähtöä paljon pidempään kuin esim. Finnconin aikana.

Jos jotain kritiikkiä pitää antaa, niin seuraavalla kerralla tiedotukseen voisi vielä kiinnittää enemmän huomiota: tapahtuman Facebook-sivu ei ollut julkinen (joten emme sitä nähneet) ja Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n sivuilla luki jo edellisenä päivänä että Lokacon meni jo. Siinä olisi voinut jo hätäisempi panikoida.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Jälkikatsaus: Hyvät, Pahat ja Rumat 2 - Intro

Tracon VI on onnellisesti ohi ja nyt on jo ehtinyt hieman fyysisesti ja henkisesti palautumaan.  Itse tapahtuma oli pääosin oikein onnistunut ja siitä myöhemmin vielä omassa juttussa tarkemmin lisää.

Esitelmäni Hyvät, Pahat ja Rumat 2 - Japanilaisten pelien elokuvasovitukset meni omasta mielestäni ihan kivasti ja saatu palaute on tähän mennessä ollut pääsääntöisesti positiivista.

Halpa vitsi on halpa
Nyt tarkoitus olisi käydä useammassa postauksessa läpi esitelmän sisältö kokonaisuudessaan niitä varten jotka eivät sitä päässeet näkemään sekä myös ohjelman katsomassa käyneille laajentaa hieman sisältöä ja perusteluja omasta käsityksestäni adaptaatioiden onnistumisien suhteen.
 
Syynä jälkikatsaukseen on ositttain se, että en ole itse täysin varma että videoitiinko oma esitelmäni joten en tiedä voinko sitä samalla tavalla käydä läpi kuin Shoryuken! - Taistelupelisovituksen animessa -luentoa sekä tietenkin  se että näin laajasta aiheesta ihan kaikkia adaptaatioita koskevia ajatuksia ei vain yksinkertaisesti voinut käydä läpi "vain" kahden tunnin esitelmässä.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jälkikatsaus: Tracon 2010

Tämän vuoden Tracon on alle viikon päästä, joten pitäähän sitä nyt vähän hypettää :) Tässä siis pieni katsaus viime vuoden ohjelmatarjontaan, lähinnä ropepuolelta. Vaikka Suomen roolipeliskene tuntuu käsittävän Traconin enimmäkseen animefestivaalina, on sinne aina mahtunut laadukasta roolipeliohjelmaakin. Kannattaa siis mennä seuraamaan sitä!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Jälkikatsaus: Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa

Se kaikista tunnetuin taistelupelianime

Koin pienen yllätyksen aiemmin tällä viikolla kun huomasin että Tracon V:ssä pitämäni ohjelmanumero Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa oli Traconin järjestäjien toimesta laitettu kokonaisuudessaan videona nettiin.

Yllättynyt lähinnä siksi että olivat saaneet aikaiseksi sen laittaa, sillä jo Tracon IV:ssä pitämäni Hyvät, Pahat ja Rumat - lyhyt katsaus live-action sovituksiin ohjelma oli myös kuvattu mutta ikävä kyllä sitä ei vielä nettiin ole saatu. Huolimatta siitä että näin jälkikäteen tarkasteltuna se oli noista esityksistä hieman onnistuneempi kokonaisuus. Nyt kun olen sanut (hieman vastahakoisesti) katsottua tuon oman esitykseni niin osaan kyllä sanoa tarkalleen miksi siltä tuntuu.