Näytetään tekstit, joissa on tunniste valitusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valitusta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 17 / 30


Helpot haasteet jatkuvat tänään. En joutunut miettimään käytännössä lainkaan minkä inhokin valitsisin. Tänään siis haasteena on valita kirjojen elokuvasovitusten inhokki.

Suhtaudun kyseiseen elokuvaan huomattavasti suuremmalla vastenmielisyyden ja inhon tunteella kuin esimerkiksi toisen haastepäivän huonoimpaan elokuvaan. Se nimittäin oli vain kaikin puolin heikko esitys millä ei todennäköisesti olisi ollutkaan potentiaalia olla hyvä.

Valitsemani elokuva taas hukkaa täysin erinomaisen lähdemateriaalinsa kaikki mahdollisuudet ja on sen sijaan täysin banaalia sekä sielutonta Hollywood-kuonaa.

(Korppisusi jätti tällä kertaa haasteen väliin, koska hän ei keksinyt esimerkkiä, josta olisi herärännyt yhtä voimakkaita inhon tunteita. Valinta saa siis olla toisen päivän D&D, koska kirjamuodossahan roolipelikin on!)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuka vartioi vartijoita ennen?


Olin jo tekemässä valmiiksi toista sarjakuviin liittyvää juttua mutta sattumalta silmääni osui mieltäylentävä tieto siitä, että Egmont julkaisee suomeksi Before Watchmenin todella hienolla Vartijat Ennen nimellä. Ensimmäinen kokoelma albumi tuli ilmeisesti jo syyskuussa ja seuraava on tulossa ensi viikolla.

Onhan se todella hienoa että tämä saadaan nyt vihdoinkin pitkän odotuksen (hieman yli vuosi!) jälkeen kotimaisella kielellä. Koska kyseessä on tietenkin ehdoton alansa klassikko, eikä varmastikaan olisi löytynyt mitään muuta kääntämisen ja julkaisemisen ansaitsevaa sarjakuvaa.

Mutta ennen kuin kaikki rientävät ostamaan näitä Vartijat Ennen albumeita niin suosittelen ehdottomasti lukemaan aikaisemman kirjoitukseni aiheesta.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

LucasArts 1982 - 2013

Mikki opiskelee pelialan salaisuuksia
Voi helvetti perkele Disney minkä menitte tekemään. 
 Aiemmin tällä viikolla Disney ilmoitti sulkevansa legendaarisen pelikehittäjä LucasArtsin.

Enteitä ja huhupuheita oli kyllä ilmassa sen jälkeen kun Disney hankki Lucasfilmin kaikkine osineen viime syksynä yli 4 miljardilla. Etenkin pahalta kuulosti Disneyn toimitusjohtajan silloinen lausunto: "We're likely to focus more on social and mobile than we are on console."

Mutta kyllä tuo ilmoitus kirpaisee silti. Varsinkin kun lapsuudessa ja nuoruudessani LucasArts oli yksi minulle tärkeimmistä pelifirmoista.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kansanterveydellinen varoitus

Epäonneksemme tutustuimme tähän uhkaan yleiselle kansalliselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Tunsimme velvollisuudeksemme varoittaa muita tästä piilevästä vaarasta, ettei uhrauksemme menisi ainakaan hukkaan.

Baiohazādo

Tämä uhka vaarantaa jokaisen sen kanssa kosketuksiin tulleen henkilön aivojen toimintakyvin ja aiheuttaa mahdollista haittaa henkiselle hyvinvoinnille. Se vie myös elämästä kallisarvoiset 95 minuuttia (jotka tosin tuntuvat kuluvan tuskallisen hitaasti) jotka voisi käyttää paljon rakentavammin, kuten vaikkapa navan kaiveluun.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Se on solmio - Netflixistä ja tekstityksistä


Netflix videopalvelu saapui vihdoinkin Suomeen asti lokakuun loppupuolella. Me olemme kyllä pitäneet siitä vaikka sisältöä toki saisikin olla enemmän, mutta palvelu on kyllä ehdottomasti vähintäänkin tutustumisen arvoinen.

Itse Netflix-yhtiö taas herättääkin huomattavasti ristiriitaisempia tunteita ja siitä onkin kirjoiteltu useammassakin paikkassa. Kritiikki on kohdistunut yhtiön tekstityspolitiikkaan, joka todellakin näkyy tekstitysten laadussa välillä hyvin räikeästikin. Ongelma tämä on paristakin syystä.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mitä vittua Internet, osa 3

Tällä haavaa viimeisessä Mitä vittua Internet-osiossamme käsittelemme lyhyesti tulevaa Lara Croft-peliä sekä twitter-draamaa. Pelin kohdalla varsinaisesti kyseessä ei ole Internet-ilmiö mutta koska pelin tuottajan haastattelu löytyy peliblogi Kotakusta, niin sanoisin että close enough :D

1. Aikaisemmin näkemäni Lara Croft-teaser näytti mielenkiintoiselta ja jäin odottamaan lisää. Kun näin uusimman trailerin jokin aika sitten niin olin hämmentynyt. Alun torture-porno kuvasto hämmästytti ja muutenkin peli näytti hyvin grimdarkgritty-tyyliseltä. Loppupuolella näytti siltä, että Laraa uhattiin seksuaalisella väkivallalla. Ajattelin ensin, että onhan se ihan hyvä näitä teemoja käsitellä välillä peleissäkin. Sitten kuitenkin luin Kotakusta edellämainitun haastattelun, jossa paljastettiin motivaatio pelin kuvastoon.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Mitä vittua Internet? osa 2



Twitterissä ja blogeissa on viime viikosta asti kohistu EU:n komission julkaisemasta teaser-videosta. Kyseessä on kampanja, joka pyrkii saamaan lisää naisia tiedealalle vetoamalla nuoriin tyttöihin. Idea on oikein hyvä ja kannatettava mutta teaser-videon toteutus on aivan hirveä. Video on saanut niin paljon negatiivista huomiota, että se on virallisesti poistettu, mutta se jatkaa silti elämäänsä netissä.

Video näyttää Maybelline-meikkimainokselta, jossa tulevat catwalk-mallit opettelevat maneerejaan. Stilettikorot kirskuvat tyttöjen ottaessa poseerausasennon, kun miespuolinen tiedemies valkoinen takki päällä katsoo heitä arvioiden. Väliin on leikattu kuvia meikeistä, mutta pääosassa ovat viimeisen päälle muodikkaat tytöt, joista yksi kirjoittaa taululle ilmeisesti muka tiedettä. Kukaan muista tytöistä ei varsinaisesti näytä olevan innoissaan varsinaisesti tieteentekemisestä, vaan muodista, meikeistä ja idioottimaisesta poukkoilusta. Koko video on kuorrutettu pinkillä hötöllä, jumputtavalla musiikilla sekä koomisesti hönkäilevällä taglinellä, science-it's a girl thing!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Mitä vittua Internet?, osa 1

Mitä vittua Internet?-osiossamme teemme tänään katsauksen ilmiöön, joka on juuri nyt kuuminta hottia: pelaavien geeknaisten dissaamiseen ja jopa suoranaiseen uhkailuun.

1. Anita Sarkeesian haluaisi tehdä webvideosarjan tietokonepelien hyvin rajallisesta naiskuvasta ja tietyistä kliseisistä naisarkkityypeistä, joihin suurin osa pelien naishahmoista lukeutuu. Siihen hän kuitenkin kaipaa rahallista avustusta ja perusti kickstarter-projektin.

Tämä projekti on saanut kuitenkin Internetin pohjasakan ryömimään kivien alta esille. Anitaa on uhkailtu väkivallalla, tapolla ja raiskauksilla, hänen seksuaalinen suuntautuminen on kyseenalaistettu, wikipedia-sivu toistuvasti vandalisoitu ja paskaa tulee niskaan joka paikasta. Misogynistisiä ja anti-semitistisiä kommentteja on kahmalokaupalla. Onneksi kuitenkin kickstarterin rahallinen tavoite on jo saavutettu ja pitkälti ylitettykin, joka osaltaan saattaa johtua kohusta joka on noussut juuri asiattomien kommenttien takia.

torstai 10. toukokuuta 2012

Avautumista: Inside Xboxin lopettaminen


Tampere Kupliista palautuminen on vienyt oman aikansa ja mahdollista blogijuttua siihen liittyen saa siis odottaa vielä hetken mutta se ei tietenkään estä kirjoittamasta jostain muusta. Ja mikä onkaan helpompi aihe kirjoittaa kun tyhmät asiat jotka ottavat aivoon.

Tällä kertaa vuorossa siis Microsoftin eilinen ilmoitus päätöksestä lopettaa Inside Xbox ohjelmien Euroopan tuotanto. Asia oli tosin odotettavissa koska viime viikolla jo ilmoitettiin että saman nimikkeen alla Yhdysvalloissa tuotetut ohjelmat lopetetaan mutta yhtään vähemmän tyhmää se ei siitä tietenkään tee.

Millaisista ohjelmista sitten oli kyse ja miksi tuo harmittaa niin paljon?

maanantai 20. helmikuuta 2012

Do Not Want: Before Watchmen

Pakkohan tätä älyttömyyttä oli kommentoida.

Nykyään on muodostunut aikalailla perinteeksi että joka vuosi, useimmiten kesällä, kumpikin jenkkien isoimmista sarjakuvakustantajista julkaisee jonkinlaisen tapahtumasarjakuvan (ns. crossover event). Pääasiallisesti viime vuosina tapahtumasarjakuvat ovat olleet supersankarigenren vakiotavaraa.


Tapahtumasarjakuvassa kyse on useassa eri lehdessä julkaistavasta tarinakokonaisuudesta joka kostuu usein minisarjana julkaistavasta päätarinasta mutta tarinaa käsitteleviä ja siihen liittyviä osia julkaistaan myös muissa kustantajan lehdissä. Esimerkiksi sankarien omissa kuukausittaisissa lehdissä ilmestyy lehden hahmon näkökulmasta tarinaa kommentoivia tai valoittavia tarinoita samaan aikaan pääsarjan kanssa. Usein ne myös kytkeytyvät jotenkin johonkin aiemmin ilmestyneeseen toiseen tapahtumasarjakuvaan.


Tarkoituksenahan on yksinkertaisesti lisätä sarjakuvien myyntiä ja yrittää herättää myös median huomio ilmaisen mainostuksen toivossa sekä saada takaisin mahdollisesti sarjakuvien lukemisen lopettaneet.

Tämän kuun alussa DC Comics ilmoitti että heidän tämän vuoden iso tapahtumasarjakuva tulisi olemaan nimeltään Before Watchmen ja se tulisi koostumaan seitsemästä eri lehdessä jota jokaista julkaistaisiin 4-6 numeroa. Kyseessä olisi esi-osa Alan Mooren ja Dave Gibbonsin erinomaiselle Watchmenille (joka on julkaistu suomeksi nimellä Vartijat) mutta täysin eri tekijöiden toimesta.


Mikä tässä sitten mättää? Miksi kyseessä on allekirjoittaneenkin mielestä yksinkertaisesti tyhmä ja huono idea?

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Uliuu Zombie Walk!

Nyt ottaa aivoon ja rankasti. Suoraan sanottuna vituttaa ihan massiivisesti. Luin Aamulehden verkkosivuilta, että tänään on pidetty Tampereella Zombiewalk! Ja minä luen siitä vasta lehdestä jälkeenpäin! Monta vuotta olen himoinnut päästä laahustamaan tuohon tapahtumaan, mutta ei sitä nyt pelkän shufflen takia viitsi lähteä Helsinkiin tai Ouluun. Heitin kyllä ilmaan vuoden 2008 Finnconin coniteassa, että olisi ollut kiva järjestää se oheisohjelmana, mutta se jäi idean asteelle.
No zombiewalk for you! Kuva: Lindsey Turner, CC by 2.0


sunnuntai 14. elokuuta 2011

Avautumista: Eurekan lopettaminen


Syfy (kanava joka aiemmin tunnettiin nimellä SCI FI) ilmoitti aiemmin tällä viikolla ettei tulisi enää uusimaan Eureka televisiosarjaa kuudennelle kaudelle. Sarjan ystävinä tämä tietenkin aiheutti niin sanotusti ei-kovin-lievää Vitutusta meissä. Asiaa ei tietenkään auttanut että tätä tietoa oli edeltänyt vain neljä päivää aiemmin ilmoitus siitä että kuudes kausi tulisi olemaan vain kuusi jaksoa pitkä ja todennäköisesti myös sarjan viimeinen.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Näkymättömän ystävän seikkailut

Olemme pelanneet viime aikoina yhdessä paljon Fable kolmosta, kun se Collectors Edition hankittiin. Hyvä pelihän se on, ei siinä mitään, mutta yksi asia ärsyttää. Kun kerran on mainostettu kaksinpeluumahdollisuutta niin pitäisi sitten mielestäni siihen olla panostettu kunnolla prkle!