Tampere Kuplii 2011

Tampere Kupli taas viime viikonloppuna ja mekin kävimme paikanpäällä kääntymässä. Kupliihan järjestettiin nyt jo viidettä kertaa ja paikalla on tultu oltua joka kerta, useamman kerran jopa hommissa kuten cosplay-kilpailua videokuvaamassa.

Tällä kertaa kuitenkin kaikki tuollaiset velvollisuudet saivat jäädä väliin kuten myös se cosplay-kilpailu vaan me kävimme vain katsomassa pari ihan wanhanaikaista ja turvallista puheohjelmaa sarjakuvasta. Tästä syystä itse tapahtumasta ei paljoa ole kerrottavaa mutta vähän voisi noita ohjelmanumeroita kommentoida.

Ensimmäinen näkemämme ohjelmanumero oli Otto Sinisalon pitämä luento Kuvia ja hourekuvia.

Sinisalo käsitteli sarjakuvantekijöiden mielenhäiriöitä sarjakuvissa sekä niiden ulkopuolella. Aiheina olivat muun muassa kirjaimelliset sarjakuvamaagit Alan Moore ja Grant Morrison, objektivistihörhö ja katkera sarjakuvalegenda Steve Ditko sekä Cerebus the Aardvark-luoja, omakustanne-guru ja misogynisti Dave Sim. Sinisalo puhui jälleen kerran hyvin ja viihdyttävästi asiasta, käsitellen niin näitä vähemmän häiriintyneitä eksentrikkoja kuten Moore ja Morrison sekä oikeasti mieleltään järkkyneitä tai muuten tärähtäneitä henkilöitä kuten Ditko ja Sim. Vaikka ohjelma olikin viihdyttäva ja informatiivinenkin niin ihan muutama pikkuseikka jäi hämäämään ja yksi puutos vähän harmittamaan.

Hämäävään jääneet asiat olivat tosiaan vain pieniä huomioita ohjelman painotuksen suhteen. Ensimmäinen seikka joka jäi vähän ihmetyttämään oli kun Sinisalo puhui sarjakuvantekijöiden aikatauluista ja käytti havainnoivana esimerkkinä viikottain ilmestyvässä Shōnen Jump-lehdessä julkaistun japanilaisen mangakan työaikataulua. Se oli kyllä oikein havannoiva ja kertoi vähintään siitä kuinka hullulla työtahdilla japanilaiset sarjakuvantekijät joutuvat varsinkin uransa alussa työskentelemään. Asiassa hämäävään jäi lähinnä se että luennolla ei käsitelty yhtään japanilaisia sarjakuvan tekijöitä, joista varmasti löytyy vähintään yhtä paljon hulluja kuin jenkeistä, mutta myös se että harva amerikkalainen sarjakuva strippejä lukuunottamatta edes ilmestyy viikottain, yleisin julkaisutahti on kuukausittainen ja silläkin on ollut usein tapana venähtää.

  

Toinen seikka joka vähän hämäsi ja samalla ehkä kytkeytyy siihen puutokseen minkä mainitsin. Vaikka itse pidänkin valtavasti herrojen Moore ja Morrison tuotannosta niin minusta tuntui että ehkä alussa keskityttiin ajallisesti hieman liikaa heihin. Sillä ainakin oman tulkintani, sekä luennon peruustella myös Sinisalon tulkinta, kyseisten tekijöiden henkisestä tilasta on se että he ovat enemmänkin eksentrikkoja kuin että olisivat oikeasti lääkinnän tarpeessa. Toki se että he aikalailla suoraan kertovat olevansa maageja niin voi aiheuttaa muutamia hyvin pitkiä katseita mutta tutustumalla siihen mitä he itseasiassa tarkoittavat niin pääsee nopeasti siihen tulokseen että yllättävän hyvässä henkisessä kunnossa kumpikin miehistä on, kaikesta huolimatta.

Asian pitkämuotoinen käsittely lähinnä hämäsi sen vuoksi että minulle ainakin kaikista mielenkiintoisin osuus luentoa oli muiden vähän vähemmän tunnettujen tai vähemmän tiedostettujen sarjakuvantekijöiden ongelmat mielenterveyden suhteen. Yksi hyvä esimerkki tästä olisi minusta ollut Jeph Loeb joka on aiemmin kirjoittanut monia erinomaisia sarjakuvia kuten Batman: The Long Halloween tai Superman for All Seasons. Kuitenkin sen jälkeen kun hänen poikansa kuoli useampi vuosi sitten traagisesti luusyöpään niin miehen tuotanto on muuttunut jatkuvasti yhä graafisemmaksi ja sekavammaksi. Ehkä se kaikista alin piste saavutettiin Ultimatum -sarjakuvassa. Se tapahtuu Marvelin Ultimate nimisessä vaihtoehtoisuniversumissa joka oli Marvelin osittain onnistunut yritys tehdä uudet modernimmat versiot hahmoistaan uuden julkaisunimikkeen alla suututtamatta vanhoja faneja pyyhkimällä olemassa olevien julkaisujen historiaa pois.

Ultimatumin oli tarkoitus rebootata Ultimate universumi sillä myyntiluvut lehdissä olivat olleet laskussa ja Marvelin toimitus oli fiksusti päättänyt että paras henkilö kirjoittamaan tätä olisi joku jolla ei ollut kunnollista käsitystä Ultimate -sarjakuvista. Tästä seurasi se että Ultimatum sarjakuva on kauniisti ilmaistuna kamala sekasotku. Suurinosa hahmoista käyttäytyy aikaisemmin vakiintuneiden persooniensa vastaisesta ja sen lisäksi Ultimatum on täynnä hahmojen kuolemia jotka ovat Marvelin standardeilla todella graafisia mutta vailla minkään näköistä järjellistä logiikkaa tai muutenkaan edes välttämättä käsikirjoitusta. Käsittämätöntä paskaa siis, ei voi suositella kenellekään.

Ei Jeph. Tämä ei ole hauskaa tai nokkelaa.

Mutta nyt palataakseni hyvin pitkältä tangentilta takaisin Tampere Kupliiseen ja itse luennon pariin niin lyhyesti siis tiivistäen: Sinisalo puhui asiaa, oli hauska ja informatiivinen mutta olisi voinut puhua vielä useammasta sekoamispisteen ylittäneestä sarjakuvataiteilijasta.

Otto Sinisalon luennon jälkeen jäimme paikoillemme istumaan sillä samassa auditoriossa seuraavaksi oli Suomen parhaan strippisarjakuvailijan Pertti Jarlan haastattelu nimellä:  Fingerpori eilen, tänään ja huomenna.

  

Kuten ehkä kehuista voi päätellä niin itse pidän kovinkin paljon Jarlan tuotannosta ja Fingerporista..Se on parhaimmillaan oivaltavaa, mautonta ja todella hauskaa, yleensä vielä samaan aikaan. Vaikka Fingerpori luottaakin välillä paljon homonyymeihin (tsihihi) niin se kuitenkin yleensä onnistuu käyttämään niitä sen verran luovasti tai räväkästi että vitsi on silti hauska vaikka ei täysin omaperäinen olisikaan. Fingerpori myös jotenkin vahvasti on hyvin suomalainen sarjakuva, ei pelkästään homonyymien käytön vuoksi vaan myös koko Fingerporin kaupunki ympäristönä ja huumorin tyyli on suomalaisen itseään vähättelevää. Vähän niinkuin Studio Julmahuvia strippimuodossa. Parhaimmillaan täyttä hyvyyttä siis!

Ei ollut tullut aikaisemmin Jarlan haastatteluja kuultua joten kaikki esilletullut asia oli uutta ja Jarla puhelikin pitkät pätkät muun muassa Fingerporin synnystä ja omasta sarjakuvahistoriastaan. Mielenkiintoista asiaa kaikki ja Jarlaa oli kyllä viihdyttävä kuunnella. Ainoastaan haastattelijasta jäi vähän vaisu kuva sillä hän ei tuntunut juurikaan varsinaisesti haastattelevan Jaarlaa vaan lähinnä esitti silloin tällöin kysymyksen josta sitten Jarla puhui pitkät pätkät omiansa välillä vähän aiheen vierestäkin. Eli vaikka Jarlaa oli todella mukava kuunnella niin hieman olisi kaivannut tiukempaa tai edes osallistuvampaa otetta haastattelijalta tähän. 

Jarlan haastattelun jälkeen olikin kaikki meitä kiinnostanut virallinen ohjelma Kupliin osalta nähty, mikä sinänsä kahden varsinaisen ohjelmapäivän kanssa oli aika vähän. Muutama mahdollisesti kiinnostava ohjelma olisi ollut mutta isona miinuksena ohjelmalehtisten ja -kartan suhteen on annettava se että niistä puuttui osasta ohjelmanumeroista tekijätiedot kokonaan. Se kuitenkin jossain tapauksissa omalla kohdalla ainakin vaikuttaa siihen jaksaako käydä katsomassa ohjelmanumeron joka kiinnostaisi vain vähän.

Ohjelmanumeroiden jälkeen ei tullut muutenkaan kovin pitkään Kupliissa vietettyä. Kävimme katsastamassa myyntipöydät jotka olivat taas tuttuun tapaan tungettu survottu mahdutettu TR 1 halliin. Oli hieman haastavaa yrittää kiertää ja katsoa josko myynnistä olisi löytynyt mitään mielenkiintoista ja osaksi ahtauden sekä yleisen tympiintymisen vuoksi emme sitten lopulta kovin kauaan myyntipöytiä jaksanee kiertää eikä myöskään mitään tarttunut mukaan.

Törmäsimme sentään onnekkaasti muutamaan tuttuun ja kuulimisten vaihdon ohella jäimmekin toviksi keskustelemaan kaikesta mielenkiintoisesta aina maailmanparantamisesta lähtien Finncon 2012 - tapahtumaan asti. Lopulta kuitenkin oli aika jatkaa matkaa koska piti vielä ehtiä muitakin asioita hoitamaan joten jätimme Kupliin tältä vuodelta taaksemme. Ensi vuonna sitten varmaankin taas uudestaan!