Pelimielipide: Half-Life 2

Vaikka jatko-osa yhdelle nuoruuteni parhaista kokemuksista PC-pelien saralla ilmestyi jo vuonna 2004, en syystä tai toisesta (tai kymmenestä) ole saanut aikaiseksi pelattua sitä kunnolla kuin vasta nyt. Ostin siis keväällä Xboxille Orange Boxin ja sain viime viikolla Half-Life kakkosen pelattua siis läpi.

Gordon Freeman ja Alyx

Hupsistakeikkaa

Peli jakautuu neljääntoista eri kenttään, joista osa on onnistuneempia kuin osa. Suurin ärsytys pelatessa oli pelintekijöiden rakastuminen ajelupeligenreen. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa peliä Gordon päätyy matkaamaan tietynlaisella ilmatyynyaluksella jokia pitkin. Ja se osio vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ja jatkuu.

Myöhemmin pelissä Gordon joutuu ajelemaan hiekkakirpulla pitkin aavikkoa, eikä se osuus tunnu juurikaan lyhyemmältä kuin vesiseikkailukaan. Lyhyenä mausteena kumpikin olisi voinut toimia virkistävänä vaihteluna, mutta nyt se oli vain puuduttavaa jyystämistä. Jos haluaisin pelata ajopelejä (which I don't), valitsisin sellaisen pelin. Half-Lifeltä halusin scifi-maustettua survivalkauhua, jota pettymyksekseni annosteltiin ihan liian pienellä lusikalla.

Shoot them in the head!

Yksi pelin parhaimmista ja samalla kamalimmista kentistä on Ravenwood, joka on täysin päärapuzombieiden valtaama. Parhaimmista siksi kun zombiet vaan ovat parhautta olivatpa ne sitten millaisia tahansa ja kamalimmista siksi, että henki on lähteä niin monta kertaa. Sen aiheuttaa tietysti pakkomielle saada achievementti, jonka saa vain jos selviää koko kentän pelkästään Gravity Gunia käyttämällä.

Tämä lisää jännitys/paniikki/hyperventilaatio-kerrointa ainakin itselleni ihan massiivisesti, kun pelkkä ase ei tehoa vaan aina pitää löytää maastosta jotain ammuksentapaista romua millä posautella zombeja. Sirkkelinterät ovat kyllä loistava idea,  täytyy pitää mielessä tulevaa zombimaailmanloppua ajatellen.

Here piggy piggy piggy

Pidin kovasti myös oman hiekkaleijona-armeijan komentamisesta, se oli hauska twisti. Harmillista, että niitä hyödynnettiin kovin lyhyen aikaa, osio oli paljon lyhyempi kuin kummatkaan huristelukohtauksista.

Vaikka pelin taustatarinan on kynäillyt tieteiskirjailija Marc Laidlaw, niin sitä ei harmi kyllä pelissä juuri valoteta. Se on todella suuri miinus, sillä näin jälkeenpäin luettuna se kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja pelissä aistittavat välähdykset siitä elävöittävät maailmaa. Suurimmaksi osaksi pelin aikana tosin ei mitään selitetä vaan pelaaja on ihan pihalla siitä mitä tapahtuu.

Kovasti vaan juostaan paikasta toiseen ja yritetään pysyä hengissä kun perässä on sekä avaruuden öllimöllejä ja oudon Combinen sotilaita. Lyhyet suvantokohdatkin keskeytyvät aina jonkinlaiseen hyökkäykseen. Välillä tavataan vastarintaliikkeen jäseniä, joista muutama on tuttu edellisestä pelistä, mutta suurinosa on tuntemattomia. Mutta kaikki aina tunnistavat Gordonin. Ilmeisesti tässä on haluttu samaistaa pelaaja päähenkilöön, niin että kummatkin ovat yhtä pihalla. Mutta ainakin minulle enempi pohjustus olisi auttanut immersiossa paljon paremmin.

Citadelin vuoristorata

Pelin äänimaailma on hyvinkin vaihtelevaa. Ääninäyttely on todella hyvää, niin hyvää ettei siihen juuri pelin aikana kiinnitä huomiota. Öllimöllien, aseiden ja ympäristöjen äänet sopivat saumattomasti peliin, mutta välillä kentän vaihtuminen tai tietty taistelukohtaus tuo esiin hämmentävää jytkehumppaa, joka kuitenkaan ei kestä koko kohtausta vaan haipuu pois jonkin ajan kuluttua. Orange boxin Half-Life kakkosen kohdalla pelinvalintavalikossa oleva äänimaisema on ihan hirveä kakofonia, joka koostuu äänitehosteista, pelin dialogista ja jytkehumpasta. Inhoan sitä sydämeni pohjasta!

Half-Life 2 on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa. Peli pitää otteessaan viimeiseen hetkeen asti ja tarina jää aivan kesken. Onneksi boxissa on seuraava osa tarinaa mukana ja episode 1 jatkaa suoraan siitä mihin pääpeli päättyy. Kyllä pelissä on sitä jotakin, kun pitkät ajelukohtauksetkaan eivät lannistaneet pelaamisintoani. Episodi 1 on vasta alussa ja kakkonenkin on vielä pelaamatta, mutta sitten liitynkin isoon odottavaan joukkoon, joka toivoo että tarinaa joskus jatketaan. Valve onkin jotain epämääräisiä lausuntoja jatkon suhteen tämän vuoden puolella tehnytkin, mutta ihan henkeä pidätellä ei kannata. Vakka mieli tekisikin.