tiistai 2. elokuuta 2011

Sarjavinkkaus: The Guild

Viime viikolla alkoi The Guild-webbisarjan viides tuotantokausi, joten nyt onkin hyvä aika mainostaa sitä, sellaisille, jotka eivät siihen ole syystä tai toisesta vielä törmänneet. Kyseessä on siis nettisarja, jonka voi katsoa ilmaiseksi sarjan kotisivuilta, Xbox 360 Zune-palvelusta tai iTunesista. Sen on luonut geekgoddess Felicia Day ja hän on siinä myös pääosassa. Sarja kertoo roolipeliporukasta nimeltä Knights of Good, jotka pelaavat nimeltämainitsematonta nettiroolipeliä. Pelaamista käytetään tosin vain kehyskertomuksen muodossa ja sarjassa keskitytään roolihenkilöiden keskinäisiin suhteisiin ja kanssakäymiseen toistensa ja muiden roolihahmojen kanssa. Toki pelaamisesta puhutaan myös paljon ja repliikeissä vilahtelee pelaamiseen liittyvää terminologiaa.



Sarjakuvan kansitaidetta
Jaksojen pituudet vaihtelevat kolmesta minuutista yhdeksään minuuttiin ja kausien pituudet ovat olleet kaikkina muina kausina kaksitoista jaksoa, mutta ensimmäisellä kaudella vain kymmenen. Kausien aikana uusi jakso ilmestyy viikottain. Suosittelen katsomista sarjan kotisivujen kautta, sillä siellä on myös hyvin paljon extramateriaalia, kuten esimerkiksi jouluspesiaaleja sekä blooperkoosteita. Näitä ei jostain käsittämättömästä syystä löydy Xboxin Zunen eurooppaversiosta, ärsyttävää. Kaudet saa myös ostaa DVD-versioina. Sarjasta on tehty myös kolme sarjakuvaa, jotka keskittyvät tapahtumiin ennen sarjan alkua. Lisää sarjakuvia on suunnitteilla.

Hämäävä alkutekstiosio
Sarja on hömelö, hauska, hyvin nörtähtävä sekä myös hämmentävän koukuttava. Me hyppäsimme mukaan vasta sarjan neljännen kauden aikaan ja katsoimme sitä edeltäneet kaudet viime kesänä putkeen myöhään yöllä/ varhain aamulla. Silloin ne ovat parhaimmillaan :) Olin kyllä aikaisemminkin nähnyt Xboxin spotlightissa mainoksia sarjasta, mutta koska kuvissa oli aina alkutekstien piirretyt hahmot, luulin aina että kyseessä on jokin kökkö animoitu sarja jonka ääninäyttely on halpaa ja huonoa. Voi kuinka väärässä sitä voi ennakkoluulojensa kanssa olla!

Öhöm..

 Kolmannella ja neljännellä  kaudella vierailevaksi tähdeksi tuli itse master of geekdom, Wil Wheaton, joka olikin yksi syy mikä sai meidät houkuteltua sarjan pariin. Wilin hahmo Fawkes on kilpailevan killan, Axis of Anarchyn, johtaja ja on ylimielinen paskiainen. Wil kuitenkin heittäytyy rooliinsa loistavasti ja osaakin tehdä hahmosta roistokkeen, mitä rakastaa vihata. Fawkes tietysti aiheuttaa myrskyjä sekä Killan sisällä että Codexin yksityiselämässä...




Hahmot:
(Ikonit DeviantARTista, tekijältä Gir-Asaurus. Jotkut hahmojen nimistä väärinkirjoitettuja, mutta en nyt jaksa välittää)


-Codex
Sarjan päähenkilö pitää videoblogia terapeuttinsa kehotuksesta, tuppaa ihastumaan ihan vääränlaisiin miehiin ja on sosiaalisesti hieman kömpelö. Ei ole hyvä konfliktitilanteissa, on täysin koukussa peliin sekä tietokoneeseensa.


-Zaboo
Komediallisen sarjan comedic relief, täysin hullaantunut Codexiin. Omaa ylihuolehtivaisen äidin helvetistä ja tästä johtuen suhtautuu kaikkeen tekemiseensä pelottavan obsessiivisesti sekä suurella innostuksella ja tohinalla.




-Tinkerballa (Tink)
 Ulosanniltaan sarkastinen ja tyly, ei halua kertoa muille hahmoille pelin ulkopuolisesta elämästään. Usein kylmä ja manipuloiva ja käyttää miehiä saadakseen sen mitä haluaa.



-Vork
Vanhin hahmoista, ulosanniltaan hyvin muodollinen ja jäykkä. Uskoo sääntöihin ja logiikkaan ja nauttiikin budjetoinnista sekä Killan virallisten asioiden hoidosta.





-Clara
Ihan bimbo. Omistaa aviomiehen ja kolme pientä lasta, mutta unohtaa ne suurimmaksi osaksi pelatessaan tai intoillessaan jostain peliin liittyvästä. Yrittää välillä saada aviomiehensä "Mr. Wigglyn" mukaan pelaamaan.



-Bladezz
Itserakas ja sarkastinen, yrittää iskeä jokaista naista joka vain liikkuu. Manipuloiva sekä epärehellinen luonteeltaan, irstas puheiltaan. On joutunut äitinsä pakottamana tekemään mallin töitä ja häpeää sitä. Hänellä on myös nuorempi sisar, joka on pikkuvanha ja usein ärsyttääkin Bladezzia kommenteillaan.


Sarjasta on tehty promomielessä kaksi loistavaa musiikkivideota, joiden musiikki jää takuuvarmasti soimaan päähän:


Lonkeropiirakka suosittelee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti