Kirjahaaste: ensimmäinen lukemasi lastenkirja

Day 15: First “chapter book” you can remember reading as a child

Tämä oli vähän vaikea suomentaa, sillä tietääkseni "chapter book"-termillä ei taida olla mitään vastaavaa suomen kielessä. Kyseessä on kuitenkin kirja, joka on tarkoitettu 7-10 vuotiaille lapsille. Niissä tarina kulkee enemmän proosan kuin kuvien kautta, vaikka kuvitusta voi olla paljonkin. Nimi tulee siitä, että kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, jotta kirjan voi helposti jättää kesken ja jatkaa myöhemmin lukemista.

Minulle luettiin hyvin paljon lapsena. Jopa senkin jälkeen, kun opin lukemaan itse. Nämä kirjat eivät todennäköisesti ole ensimmäisiä lukemiani lastenkirjoja, mutta sitä ensimmäistä on hyvin vaikea sanoa sillä muistot itse lukemista ja minulle luetuista kirjoista sotkeutuvat hyvin helposti. Näillä kahdella kirjalla on kuitenkin ollut minuun hyvin suuri vaikutus. Ensinnäkin ne ovat minulle edelleen hyvin rakkaita ja toisekseen ne toimivat niin sanotusti porttihuumeena fantasiakirjallisuuden maailmaan. Kyseessä on siis Aili Somersalon Päivikin Satu sekä Mestaritontun Seikkailut, vuosilta 1918 ja 1919.

Päivikin satu kertoo kauniista orpotytöstä, jonka ei ole hyvä asustaa kasvattivanhempiensa ja laiskan kasvattisisarensa kanssa. Kerran sienessä ollessaan Päivikki sitten tapaa keijukaisen, joka lupaa viedä hänet vierailulle Satumaahan koska hän on ollut niin kiltti keijukaisten ystävälle, Mirri-kissalle. Matkalla Satumaahan Päivikki jää kuitenkin ilkeiden peikkojen vangiksi ja joutuukin vuorenpeikkojen linnaan. Siellä on vankina myös Yönsilmä-kissa, jonka avustuksella sekä oman nokkeluutensa ansiosta Päivikki pääsee pakenemaan. Mutta ihme ja kumma, Yönsilmä onkin vain noiduttu kissaksi ja onkin oikeasti Satumaan prinssi ja Päivikin veli! Seuraa tutustumista Päivikin oikeaan perheeseen, vierailu kasvattiperheen luona ja kirja loppuu kutkuttavasti cliffhangeriin, kun Merankuninkaan poika houkuttelee Päivikin ulapan alle, merenkartanoihin vaimokseen eikä Päivikki enää muista Satumaata tai edes veljeään joka oli varoitellut meren väestä.

Mestaritontun Seikkailut ei jatkakaan suoraan Päivikin Satua vaan kertookin Satumaan kuningaskunnan vartiotontusta. Koska Satumaan kuningas vihastui Mestaritontulle Päivikin katoamisesta, päättää tämä lähteä linnasta omille retkilleen. Hän törmää edellisestä kirjasta tuttuun luihuisaan noitaan, Sammaleiseen ja päätyy asustelemaan Sammaleisen omistamalle Suosaarelle. Siellä hän rakentaa itselleen tilapäisen asumuksen suuren kivenlohkareen päälle. Käy kuitenkin ilmi, että suuren kiven sisälle on vangittu Aamuruskonmaan kuninkaantytär. Tästä alkaa suuri seikkailu, jossa satumaiset jounenkäänteet seuraavat toisiaan. Myös Päivikin kohtalo selviää.


Kerronta on ihanan naivia, kuvitukset kauniita ja luonnon sekä satumaisten yksityiskohtien kuvailu valloittavaa. Lapsena minuun vetosi ajatus siitä, että ison sammaleisen kiven sisällä olisikin vankina kuninkaantytär, jonka kyyneleet valuvat kiven pintaa pitkin. 

Olen myös aina pitänyt erityisesti Mestaritontun kuninkaanlissassa olevan kammion kuvailusta:

Onni Mansneruksen kuvitusta.

"Mestaritonttu pistäytyi omaan komeroonsa onkalon nurkassa. Se oli herttainen komero, seinät ja lattia pehmeästä karhunsammaleesta, keskellä kirkas lähde kuin hopea ja nurkassa aina palava pieni taikatuli. Se lämmitti, jos Mestaritonttu oli viluinen ja sen yllä olevaan kattilaan ilmestyi aina herkkuja, kun hän oli nälkäinen. Mestaritonttu kaivoi seinästä sammaleen alta esille parhaimman punaisen lippolakkinsa, jonka hän painoi päähänsä vanhan sijalle, ja veti ihka uudet tuohiset töppöset jalkaansa, sillä han tahtoi olla siisti maailmalle lähtiessään. Lopuksi hän pisti taskuunsa kourallisen hopeahiekkaa, joka väikkyi lähteensilmässä veden pohjalla, sillä matkalla täytyy olla hyvin varustautunut, hän mietti."

Sadun ruokakuvaukset ovat ihania: Päivikin herkkuruokiin kuuluu paistettu puuro, vehnänen ja riisiryynivelli, vuorenpeikot syövät kivijauhetta, sisiliskoja, männynneulasia, sammalkokkareita ja rubiineja, noitien herkkua on keitto tehtynä lehdistä, koiruohosta ja tyhjistä linnunpesistä ja Mestaritonttu syö kernaasti muuraimia.


Ja kuten Nuharupi-blogissa todettiin, näissä kirjoissa läsnä on erityisen suomalainen metsänkuvaus:
"Metsä tarjoaa turvaa ja suojaa, sieltä saa ruokaa ja sinne voi muuttaa myös asumaan, sieltä ei tarvitse välttämättä pyrkiä pois."

Etusivu.netin ylläpitäjä on tehnyt varsinaisen kulttuuriteon ja on tehnyt kummastakin kirjasta sähköisen version, jotka saa ladattua omalle koneelleen ilmaiseksi pdf-muodossa.
Ne löytyvät täältä ja täältä.