sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kirjahaaste: kirja joka muistuttaa eniten elämääni

Day 12: Book that is most like your life.

Jaa-a, taas tuli vastaan aika kamala kysymys, joten sovellan taas vähän vapaammin ja laitan tähän kohtaan keittokirjan! Kyseessä on siis Reilun kaupan ruokaa ja elämää-niminen kirja. Olen kulmakarvojani myöten Reilun kaupan aktiivi, sillä sekä minä että GC olemme paikallisen maailmankaupan hallituksessa ja pyöritämme käytännössä päivittäin asioita siihen liittyen. Teemme myös paljon ruokaa yhdessä ja olemme kasvissyöjiä, joten sekin aspekti tässä kirjassa on elämästäni. Kirjassa on myös liharuokien ohjeita, mutta sekin sopii elämääni, sillä vaikka en itse lihaa syökään, on kuitenkin lähipiirissäni ja sukulaisissani paljon sekasyöjiä.

Tässä varsinainen kirja-arvostelu vielä, jonka olen kirjoittanut aiemmin:

Kirjan alussa on tuhti tietopaketti Reilusta kaupasta, tekstit on otettu Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sivuilta.  Jos sivuston tekstit ovat tuttuja, niin tämä osio ei anna lukijalle mitään uutta ja muutamat tilastotiedotkin ovat jo vanhentuneita. Sivuston satunnaiselle selailijalle kuitenkin tiedot ovat mukavasti jäsenneltyjä ja itseäni miellyttää se, että voin lukea tiedot kirjasta eikä tarvitse nakottaa tietokoneen ääressä lukemassa.


Tietopaketin jälkeen alkavat reseptit, ja ah miten hyviä ne ovatkaan! On suolaisia ja makeita, alkuruokia, pääruokia, leivonnaisia, jälkiruokia ja juomia. Suurin osa ruuista sopii kasvissyöjille, mutta on mukana muutama vegaaninenkin ruoka, samaten löytyy muutama vaihtoehto myös lihansyöjille. Meidän perheessä on jo kokeiltu kesäkurpitsarisottoa, mole poblanoa, piparminttuakaakaota, pohjoisafrikkalaista kikherne-linssipataa, suitsaitsuklaatorttua, tulista pähkinä-tofuwokkia ja vihreää perunacurrya. Kaikki ovat olleet ihania, suussasulavia ja herkullisia! Suosikkia noista on vaikea valita, mutta kesäkurpitsarisotto, suitsaitsuklaatorttu ja mole poblano vievät kärkisijat meidän perheessä tällä hetkellä.


Ohjeiden jälkeen on vielä osio erilaisista tuotteista, joka keskittyy lähinnä tavan kaupoista löytyvään valikoimaan, edustettuna ovat mm. Dammenberg, Ben & Jerry’s, Nescafe yms. Tähän osioon suhtaudun vähän kaksijakoisesti. Onhan se hyvä, että kuluttaja näkee esimerkkejä erilaisista tuotteista ja että mistä niitä saa. Osio on kuitenkin hyvin mainosmainen, siitä tulee sponsored by-olo, joka saattaa hyvin olla tottakin. Harmi vaan sinänsä, että Reilunkaupan Tähteä ja FairMary Oy Ab:tä lukuunottamatta maailmankaupat ja Reilun kaupan erikoisliikkeet ja niistä löytyvät tuotteet loistavat poissaolollaan.


Kirjan visuaalinen ilme on ihana ja värikäs. Ruokaojeiden otsikoissa käytetty fontti on hauska ja söpö ja valokuvat ruuista ovat kauniita ja ruokahalua herättäviä. Satuin löytämään netin syövereistä Turun sanomien lyhyen arvostelun kirjasta vuodelta 2009.  Siinä kerrottiin näin:
Resepteissä on eroteltu aina erikseen reilun kaupan ainekset ja muut ainekset, mikä on tietenkin aiheen takia perusteltua. Kotikokkaajan kannalta se tuntuu kuitenkin ainakin äkkiseltään hankalalta, kun ainekset eivät ole teko-ohjeen mukaisessa järjestyksessä, vaan niitä pitää etsiskellä parista paikasta.”

Minusta tämä on hassu kommentti, sillä aineksia ei tarvitse etsiskellä parista paikasta, vaan ne ovat kuitenkin peräkkäin, vain väliotsikoilla erotettuna (reilun kaupan ainekset, muut ainekset). Minulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia asian kanssa ja GC sanoi että tottui asiaan viidessä sekunnissa.  Se mikä asia minua häiritsee tosin, on reseptien järjestely. Keittokirjojen ahkerana käyttäjänä olen tottunut siihen, että reseptit ovat järjestetty ruokalajin mukaan. Tässä ne ovat kuitenkin järjestetty sen Reilun kaupan aineksen mukaan, mitä reseptissä pääasiallisesti käytetään. Ennen tietyn ainesosan reseptejä, on myös hyvä tietää-osio, joka kertoo kyseisestä ainksesta vähän enmmän. Siitä kyllä pidän, mutta en siitä, että jos haluaa tehdä pääruuan, pitää koko kirja selata läpi.

Kaiken kaikkiaan tästä kirjasta jää kyllä hyvä maku suuhun ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti