Paasitornin ala-aula |
Itse olin etukäteen suunnitellut että olisin mennyt sunnuntaina aamulla katsomaan Kristoffer Lawsonin 50 oddball moments in Doctor Who -esitelmää. Korppisusi taas oli kiinnostunut samaan aikaan pyörineestä paniikkia pelihuoneessa-luennosta mutta lopulta nämä molemmat jäivät meiltä väliin sillä hotellin vuoteiden gravitionalinen voima oli liian suuri.
Meille ainakin puoli yksitoista oli siis hieman liian aikainen kellonaika conin aloitukselle. Eihän edes hotellin aamiainen ollut vielä loppunut siihen mennessä!
Mitä salaperäisin veikko
– Sherlock Holmesin tutkiminen kulttuurihistorioitsijan silmin
Pääsimme kutenkin paikalle noin puoli yhdeksi (vain siis vähän myöhässä...) katsomaan kuvauksen perusteella erittäin mielenkiintoiselta vaikuttanutta Sherlock Holmes-luentoa. Emmekä kyllä pettyneet.
Esitelmän pitänyt Elina Karvo oli tehnyt gradu-tutkielmansa Granadan Sherlock Holmes-tuotannoista. Esitelmässä hän selkeästi esimerkein kertoi miten eri materiaaleja voi hyödyntää tutkimusta tehdessään ja mitä hän itse oli käyttänyt omassa gradussaan.
Vaikka aihe olisi voinut olla kuivahkon akateeminen (vrt. lauantaina ollut Game of Thrones-luento) niin se ei sitä ollut vaan onnistui olemaan sekä viihdyttävä että informatiivinen. Meistä tosin olisi ollut todella hyvä jos lopuksi olisi käyty vielä vaikka yleispiirteisesti läpi tämä gradu-tutkielman aihe. Se olisi hyvin antanut loppuun vielä konkreettisemman kuvan siitä millaisia tuloksia tutkimusmenetelmillä saadaan.
Rhianna Pratchett haastattelu
Rhianna Pratchett oli meistä aivan erinomainen valinta kunniavieraaksi mutta yksi asia ihmetytti meitä aivan käsittämättömästi. Nimittäin miksi ihmeessä toisella kunniavieraalla oli vain yksi ohjelmanumero! Siitäkin huolimatta että sille oli varattu 2,5 tuntia aikaa niin tämä tuntui lukemattomissa muissa tapahtumissa käyneellä ja niitä itsekin järjestäneenä täysin urpolta ajatukselta.
Aikalailla kaikissa muissa tapahtumissa kunniavieraita ymmärretään käyttää hyväksi muissakin ohjelmanumeroissa, esimerkiksi vaikka pyytämällä heitä osallistumaan johonkin paneeliin tai tarvittaessa keksimällä sopiva paneeli. Olisiko pelikäsikirjoittajien-paneeli ollut aivan mahtava juttu, Suomesta kuitenkin löytyy muutama henkilö siltä alalta.
Rhianna Pratchett sekä pelit joita hän on ollut käsikirjoittamassa |
Itse haastattelu oli kyllä todella hyvä. Haastattelijana toiminut Airin Tegelmann puhui erittäin sujuvaa englantia ja kysyi hyviä kysymyksiä. Rhianna taas vastaili kysymyksiin pitkästi mutta erittäin mielenkiintoisesti sekä hauskasti. Tuli paljon hyvää informaatiota pelikäsikirjoittamisen todelliseen työnluonteeseen ja vaihteleviin käytäntöihin liittyen.
Lopussa oli varattu reilut puoli tuntia aikaa yleisö kysymyksille joita tulikin ihan kivasti ja minusta hyvistä aiheista. Esimerkiksi oli todella kiva kuulla vielä laajemmin Rhiannan ajatuksia liittyen kohuun joka syntyi hänen käsikirjoittamansa uuden Tomb Raiderin erään kohtauksen ympärille. Osa pelilehdistöstä oli tulkinnut erästä ennakkotrailerin yksittäistä kohtaa niin että siinä pelin päähenkilöä Laraa uhattaisiin raiskauksella ja tästä sitten kirjoiteltiin paljon.
Kohuttu Tomb Raider kohtaus |
Kaiken kaikkiaan siis kyseessä oli todella hyvä haastattelu ja todella hyvä kunniavieras. Ainoastaan harmittaa se ettei häntä käytetty paremmin (eli enemmän) hyväksi!
Kirjoittanut Korppisusi
WE STILL BELIEVE – 20 vuotta Salaisia kansioita
Vaikka peliharrastajana olisi ollut todella mielenkiintoista seurata koko kunniavieraan haastattelu, oli toisaalla kuitenkin tarjolla niin harvinaista herkkua että pakkohan sitä oli lähteä seuraamaan. X-files on ensimmäinen sarja johon pikkutyttönä faniuduin ihan totaalisesti, mutta sarjan loppumisen jälkeen en ole muiden fanien kanssa siitä päässyt tohkeilemaan.
Scully ja klassinen X-files logo |
Alun jouhevasti sujunut esitys päätyi keskivaiheilla hieman hapuilemaan, kun muutaman kalvon suhteen ajatus oli vähän hukassa. Tuloksena oli kasa irrallisia kuvia ja irrallisia huomioita niistä. Muutenkin ohjelmaa olisi etukäteen kannattanut käydä vähän paremmin läpi, sillä nyt paperit olivat välillä epäjärjestyksessä, osa kalvoista puuttui ilmeisesti kokonaan ja ajatukset katkeilivat.
X-Files oheistuotteita |
Kirjoittanut Grandpa Cthulhu
Yleisiä huomioita ja jupinaa
Olimme tapahtumaan kokonaisuutena positiivisen yllättyneitä. Ennen koko ohjelman julkistusta ennakkoon mainostetut ohjelmat eivät olleet vielä saaneet vakuuttuneeksi paikalle saapumisesta mutta koko ohjelma näytti lopulta sen verran kiinnostavalta että päätimme uskaltautua. Kannatti kyllä!
Mutta siitä huolimatta parantamisen varaa ensi kertaa varten olisi vielä. Iso ongelma johon törmäsimme heti tapahtuman alussa ja sen aikana useampaan kertaan oli ohjelmalehti sekä ohjelmakartta. Ohjelmalehdestä puuttui jotain niinkin oleellista kuin Paasitornin kartta, tarkistin kotoa omista arkistoista että sellainen löytyi kyllä vuoden 2006 Paasitornissa järjestetyn Finncon-Animeconin ohjelmalehdestä.
Paasitornissa oli silloin hieman tungosta... |
Lisäksi ohjelmakarta oli vielä laitettu väärinpäin ohjelmalehteen. Tiedän että voi tuntua turhalta nillitykseltä mutta oikeasti se ohjelmakartta kannattaa painaa niin että "yläpuoli" osoittaa lehden alkua kohti, näin ohjelmalehteä pystyy helposti selaamaan eteenpäin ohjelmakuvauksia katsomaan. Kun itse selailee sitä useamman kymmenen kertaa niin alkaa hieman risomaan että joutuu koko ajan kääntelemään sitä vaikeamman kautta.
Nettisivujen tiedotusta voisi myös hieman parantaa, tai siis paljon. Nimittäin tällä hetkellä uusin uutinen sivuilla on elokuulta ja kertoo että tapahtuman kunniavieraaksi saapuu Rhianna Pratchett. Ehkä tässä välissä on kuitenkin tapahtunut jotain minkä sinne voisi päivittää... Kannattaa kuitenkin muistaa että 100% kävijöistä EI ole Facebookisssa eikä tumblrissa eikä edes Twitterissä.
The horror... the horror... |
Mutta vielä vähän rakentavaa kritiikkiä. Tiedämme kyllä omasta kokemuksesta kuinka haastavaa ohjelmakartan rakentaminen on mutta tuntui että tällä kertaa oli muutamia selkeästi vältettävissä olleita kämmejä sattunut sitä suunnitellessa. Ehkä yhtenä isoimpana näistä pitäisin sitä että Nörttityttöjen-paneeli oli laitettu pitkälti päällekkäin Rhianna Pratchettin kunniavierashaastattelun kanssa.
Itse näkisin nimittäin että näillä molemmilla on hyvin paljon samanlainen kohdeyleisö vaikka itse aiheiltaan olivatkin eriäviä. Rhianna on kuitenkin ideoinut esimerkiksi #1reasontobe-kamppanjan siitä miksi naisten kannattaa suunnata pelialalle ja puhuikin haastattelussa aiheeseen liittyen.
Korppisusi ei myöskään pitänyt siitä kuinka ohjelmien alkamisajat vaihtelivat puolitunneittain, se usein tarkoittaa sitä että ohjelmista helposti missaa ensimmäiset puoli tuntia. Minua tämä lähinnä hämäsi juuri aikaisemmin mainitsemani ohjelmakartan luettavuuden suhteen.
Kaikista ongelmakohdista huolimatta niin tapahtuma jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle ja jos ensi kerrallakin löytyy yhtä paljon mielenkiintoista ohjelmaa niin ilmaannumme paikalle kyllä! Varsinkin vielä jos ongelmakohdat korjataan *wink wink nudge nudge*
Shievan raportissa (http://shievanime.blogspot.fi/2013/10/fanfest.html) puhuttiin myös myyntipöytäsalin myyjien paremmasta kohdentamisesta. Itse ehdottaisin mahdollista seuraavaa kertaa näitä:
VastaaPoista-Viiden Tähden elokuvadivari
-Puolenkuun pelit
-Sir Roi
-Alpha Geek (vaikka ruotsalaisia ovatkin ;)
2006 Finnconin Paasitorni-kartasta sen verran, että se oli Eemeli Aron käsialaa, koska itse Paasitornilla ei ollut silloin(kaan?) selkeää karttaa, jota olisimme voineet käyttää.
VastaaPoistaKiva kuulla, että plussalle meni! Onnea jatkoon.
Ah, tuo kyllä selittää miksei sitä karttaa Fanfestiltä sitten ohjelmalehdestä löytynyt.
PoistaNäyttää nyt tuo jatko ilmeisesti aikas huonolta. Sinänsä kyllä sääli, koska minusta tuo oli kävijänäkökulmasta ensimmäiseksi tapahtumaksi onnistunut.
Jos joku kuitenkin vielä jotain Paasitornissa tulevaisuudessa järjestää, niin toivottavasti uskaltavat kysyä sitten tuota Eemelin tekemää karttaa käyttöön. Siitä olisi kuitenkin aika iso hyöty ja varmaan siihen sen luvankin saisi.
Kiitos kommenteista luennosta! Kiva kuulla että oli selkeä ja että tykkäsitte :)
VastaaPoistaGradusta: jätin sen gradun analyyttisemman osuuden ihan tarkoituksellakin tästä luennosta pois, koska aikaa olisi tarvinnut olla kovin paljon enemmän. Joku (te?) siitä kysyikin paikalla ja vastaus ei ollut ehkä kaikkein parhain. Sanotaan että sellaisten suorien tutkimustulosten antaminen olisi ollut hankalaa, vaan se olisi vaatinut myös hieman tutkimuksen lähtökohtien ja esimerkiksi eksentrisyys-käsitteen määrittelyä. Historiantutkimuksessa harvoin lähdetään esim. luonnontieteiden tapaan oletuksesta että saadaan selkeä tulos. Mutta tämä on asia, jonka otan ehdottomasti jatkossa huomioon!
-Elina K.
Tykättiin kyllä! Minulta vielä erityistykkäys kalvoista, Prezillä saa kyllä näyttävyyttä esitykseen. Me emme tällä kertaa yleisöstä kyselleet, mutta kiitos vielä selvennyksestä tutkimustulosten suhteen!
PoistaEivätkä molemmat olleet scullyja ;)
VastaaPoistaHuijaus onnistui siis aivan oivallisesti! Toinen oli kyllä autenttisesti Scully ja toinen taas Mustan Öljyn tartuttama hybridi, jonka oli tarkoitus hämätä ja saada ihmiset luulemaan itseään Scullyksi. Onnistuminen taisi mennä aika putkeen ;)
- Se, joka haparoi paljon enemmän tekniikan pettäessä.
Oh noes! Menin täysin halpaan ja jouduin höynäytetyksi O.O Damn you Black Oil!
PoistaHei, meillähän on myös tämä: https://www.facebook.com/groups/txfsuomi/ ;)
VastaaPoistaWelcome!
Jeee, mahtavaa! Kiitos mainostuksesta!
PoistaKiitos vielä itsellenne että piditte tuon ohjelman! Toivottavasti tosiaan pidätte vielä jatkossakin jossain ohjelmaa, älkää antako pienen sähläyksen lannistaa!
VastaaPoista