torstai 23. elokuuta 2012

Finncon 2012: Perjantai



Lonkeropiirakasta vain minä olin paikan päällä perjantaina, Grandpa Cthulhun ollessa töissä. Tämä oli yksi harvoja kertoja, kun edes toinen meistä pääsi jo perjantaina paikalle, conin ollessa kotikaupungissa. Siitä huolimatta olen ns. kolmipäiväisen Finnconin kannalla, kunhan perjantaina ei ole kovin paljon ohjelmaa eikä massayleisöä kiinnostavia juttuja. Suurin osa kävijöistä on kuitenkin vielä perjantaina töissä, joten suurempien harmistusten välttämiseksi on parempi pitää perjantai suhteellisen kevyenä. Perjantaita voisi markkinoida etenkin conin paikkakuntalaisille, sillä muualla Suomessa asuvat pääsevät usein paikalle vasta illalla tai lauantaina.
Yliopistolla kävi kuhina kun samalla conia kasattiin kun osa ohjelmista jo pyöri. Oli mahtavaa, kun suurin osa (ellei kaikki) myyntipöydistä ja yhdistyspöydistä oli jo perjantaina paikalla. Koska väkeä oli huomattavasti vähemmän, pääsin helposti penkomaan Back Streetin pöytää ja löysinkin sieltä ihanan zombi-paidan naisten mallilla, jota oli vain muutama saatavilla.

Toimin tapahtuman aikana conin virallisena twiittaajana, ja seurasin ohjelmien aikana myös silmä kovana twitter-virtaa. Tästä syystä en pysty kovinkaan yksityiskohtaisia kuvauksia kirjoittamaan kun huomioni oli samaan aikaan kahtaalla. Emme kuitenkaan olleet tällä kertaa mukana coniteassa, joten täällä esitetyt mielipiteet ovat pelkästään meidän omiamme eivätkä edusta mitään virallista kantaa :)

On Writing

Lois McMaster BujoldPäivän ohjelma alkoi kolmen naisen showlla, jossa Marianna Leikomaa haastatteli conin kahta ulkomaista kunniavierasta, Lois McMaster Bujouldia sekä Liz Williamsia. Otsikon mukaan kysymykset käsittelivät kirjoittamista elämäntapana sekä prosessina. Kummatkin naiset olivat aloittaneet kirjoittamisen teini-iässä, pitäneet taukoa siitä syystä tai toisesta parikymppisenä ja aloittaneet varsinaisen kirjailijanuransa kolmenkympin korvilla.

Mielestäni oli hyvin sanottu se, että ihmisillä on niin erilaisia kirjoitustapoja, että on vaikeaa antaa mitään universaaleja neuvoja, jotka toimisivat kaikilla. Patricia C. Wreden blogia suositeltiin luettavaksi.

Liz WilliamsMikrofonien kanssa oli hieman ongelmia, etenkin Loisin mikki meni välillä hetkeksi pois päältä kovan paukahduksen saattelemana. Sekä Lois että Liz puhuivat välillä hyvinkin pitkään tietystä aiheesta ja puheenvuoron vaihtuessa oli välillä vaikea muistaa alkuperäistä kysymystä rönsyilyjen jälkeen. Mielenkiintoisia asioita kyllä puhuivat mutta välillä puheenvuorojen venähtäessä keskittyminen oli vaarassa herpaantua, ainakin minulla työpäivän jälkeen.
 
Sherlock Holmes elää

Tämä olisi saattanut toimia paremmin, jos kyseessä olisi ollut puhdas luento aiheesta. Nyt kyseessä oli jännä ristisiitos paneelia ja luentoa, jossa panelistit tuntuivat jäävän hieman statistin rooliin paneelinvetäjän dominoidessa keskustelua. Harmillista oli myös tekniikan yhteensopimattomuus: Macilla tehdyissä slideissa ei näkynyt kuvia ollenkaan, sillä salin kone tulkitsi ne videoklipeiksi eikä suostunut näyttämään niitä ilman liitännäisiä.

Sherlock on nyt kovasti pinnalla Suomessa ja suomalaisessa fandomissa ja sali olikin aivan täynnä. Sekavasta formaatista huolimatta aiheesta saatiin varsin kiitettävästi irti.

Kirjalista paneelissa mainituista kirjoista ja novelleista:



Star Wreck 2 pi: Full Twist

Olin aiemmin saanut sen mielikuvan, että elokuvan ensi-illassa ennen varsinaista näytöstä puhuisi Timo Vuorensola ja Tero Kaukomaa, mutta he olivat ilmeisesti vain lehdistötilaisuudessa paikalla. Eturivissä oli kuitenkin Samuli Torssonen ja Antti Hukkanen, joten aivan ilman Energian väkeä emme jääneet.

Ennen leffan alkua ohjaaja/käsikirjoittaja-kaksikko Thierry and Fabienne Gschwind kertoivat elokuvan teosta ja näimme myös behind the scenes-materiaalia selostuksilla. Todella ikävä oli kuulla siitä, että elokuvan pääosaa näyttelevä Cédric Gerold (Captain Stöcklin) oli jo vuosi sitten joutunut onnettomuuteen ja sen seuruksena on ollut siitä asti koomassa.

Itse leffahan olikin sitten ihan parhautta (tai parasta huonoutta), jossa oli hyvin onnistuttu saavuttamaan Wreckmäinen tunnelma. Siis kommelluksia, huonoja vitsejä ja välillä kököhköä kuvastoa mutta pirun viihdyttävästi tehtynä. Musiikki oli hienon eeppistä ja mahtavaa ja avaruustaistelutkin hienoa katsottavaa. Suomi laivaston virallisena kielenä jaksoi naurattaa monta kertaa ja alun Kapteenin lokikirja-kohtaus alusti leffan hyvin toimivasti.

Genre-fanifilmit ovat parhaimmillaan samanhenkisen yleisön kanssa katsottuna, niin siis nytkin. Oli hienoa kun koko sali hirnui ja hihkui samoille vitseille ja elokuva sai lopputekstien jälkeen raikuvat aplodit ja koko sali nousi ylös osoittamaan suosiotaan. Ennakkoon tiesin, että leffassa oli sekä Torssonen että Vuorensola Pirkinä ja Dwarfina, mutta oli hauska yllätys nähdä myös Antti Hukkanen ja Atte Joutsen mukana menossa!

Näytöksen jälkeen Torssonen sanoi olleensa positiivisesti yllättynyt ja että leffa tavoitti sarjan hengen hyvin. Olen täysin samaa mieltä! Elokuvalla ei tällä hetkellä ole muuta sivustoa kuin Wreckamovien projektisivu, mutta sieltä löytyy myös blogi, jossa on videomateriaalia ensi-illasta.

Tähän loppuun vielä elokuvan traileri, olkaa hyvät!


2 kommenttia:

  1. Heips,

    Sen verran täytyy mainostaa ensi vuoden Helsinkiä, että perjantai tulee olemaan mahdollisimman monipuolinen ja kokonaisvaltainen ohjelmapäivä kuin vain ikinä on mahdollista. Itse koen Finnconin yhdeksi vuoden olennaisimmista kohokohdista, jota varten otetaan lomaa töistä ja suunnitellaan ajankäyttö sen mukaan, että kokemus olisi mahdollisimman kokonaisvaltainen.

    Ymmärrän kyllä, että ihmisillä ei ole aina mahdollista ottaa perjantaita vapaapäiväksi ja/tai lisäyöksi hotellimajoitusta, mutta tämä ei liene aivan ylitsepääsemätön este suurelle osalle fandomia, sen verta hyvin etukäteen Finnconin pitoaika ja paikka kuitenkin tiedetään.

    Ensi vuonna Helsingissä perjantai pitää sisällään niin avajaiset kuin kunniavieraiden haastattelutkin, joten paikalle suositellaan tulemaan jo tuolloin. Asiasta tullaan mainostamaan jatkossa huolellisesti, jotta homma ei tule aivan suurena yllätyksenä sitten heinäkuussa.

    Terveisin,
    Jukka Halme
    Finncon2013 -konitean toinen pj.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mainostamisesta ja tiedotuksesta! Finncon on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista meidänkin mielestämme emmekä pane pahaksemme että ohjelmaa löytyy kunnolla jo perjantainakin (kunhan sitä mainostetaan riittävän ajoissa). Aiemmin ongelmana lähinnä on ollut se, että ohjelmakartta on julkaistu sen verran myöhään että suunnitelmia perjantaille on ollut jo liian myöhäistä tehdä.

      Loistavaa, että jo tässä vaiheessa aloitetaan tiedotus perjantain ohjelmallisuudesta, niin voi ajoissa valmistautua ja asennoitua kolmipäiväiseen Finnconiin!

      Poista