Vuosi vaihtui, enkä saanut spefi -lukuhaastetta valmiiksi. Mutta ei se mitään! Poistin vain haasteesta päivämäärät, joten sen voi kuka tahansa suorittaa milloin tahansa, haluamassaan aikataulussa. Koska pientä haastetta kuitenkin on hyvä olla, pistän pystyyn lähiaikoina seuraavan osan spefi-lukuhaasteesta vuodelle 2019! Sitä ennen kuitenkin sukelletaan Käärmeiden kaupunkiin.
Katri Alatalon Käärmeiden kaupunki seuraa kolmen erilaisen päähenkilön, Nineten, Sulwaenin ja Arryn, elämän dramaattisia käänteitä Ras-Udin valtakunnassa. Prinsessa, velhon oppipoika ja ruukuntekijän oppipoika olisivat epätavallinen ystäväporukka, ellei heillä kaikilla olisi erityislaatuisia kykyjä. Ninette osaa puhua käärmeille, Arry on muodonmuuttaja ja Sulwaen opettelee kuuntelemaan tuulen ja hiekan ääntä.
Takakannessa kerrotaan, että Käärmeiden kaupunki on saanut vaikutteita Tuhannen ja yhden yön taruista. Fantasialle epätyypillinen aavikkoympäristö ja sen ympärille kehittynyt kulttuuri ihastutti heti, sillä se tuo spefiin uusia ulottuvuuksia. Länsimainen fantasia keskittyy aivan liian paljon pseudokeskiaikaiseen eurooppalaistyyppiseen aikaan ja paikkaan, joten poikkeamat siitä tuntuvat aina virkistävältä tuulahdukselta.
Virkistävyys ei tosin ole ainoastaan vaan totutusta poikkeavan ympäristön ansiota, vaan siihen vaikuttaa suuresti se, miten tätä ympäristöä käytetään tarinassa hyväksi. Kharras-Dimin kaupunkeja ympäröivä aavikko on oikeastaan neljäs päähenkilö, niin paljon se vaikuttaa tarinan kulkuun. Luonnon, arkkitehtuurin ja ruuan kuvailu on eläväistä ja loihtii vahvoja mielikuvia lukijan mieleen. Kun ajattelen Käärmeiden kaupunkia, ensimmäisenä siitä tulee mieleen kuumana hehkuva hiekka, aavikkotuuli, makeat taatelit ja vahva viini.
Ympäristön lisäksi ihastuin kovasti monipuoliseen magiaan ja sen ilmenemiseen. Tarinan keskiössä on uuden magiamahdin nousu ja vanhan löytyminen. Samitsan soturiprinssi Azimak palvoo kaivoksista löytynyttä taikakiveä, jonka siruista on muodostumassa ihmisten mieliin vaikuttava sykkivä sydän. Samaan aikaan kuitenkin Ninette löytää palatsin alta viitteitä vanhasta magiasta ja kuinka ennen palvottiin jättiläiskäärmeitä sekä niitä komentavia velhoja. Menneisyyden verhon verkkainen raottuminen on todella palkitsevaa ja avautuva taustatarina on kiehtova. Siitä ajasta lukisin mielelläni lisääkin. On myös hienoa, että taikakiven mahti jää mysteeriksi eikä sitä selitetä auki.
Edellämainitun kahden mahdin lisäksi kaikilla kolmella päähenkilöllä on omat kykynsä ja he käyttävätkin niitä kiitettävän paljon. Suurimmaksi osaksi näidenkin kykyjen taustat jäävät auki, joka on toisaalta hyvä sillä kaikkea ei tarvitse selittää, mutta myös harmi, sillä kuulisin mielelläni niistä lisää. Salaperäisin kyvyistä on Arryn muodonmuutosmagia, eikä vähiten sen takia että hän pitää sen salassa kaikilta muilta paitsi lapsuudenystäviltään. Hahmona Arry on ylettömän ärsyttävä, mutta hänellä on todella mielenkiintoinen tarinakaari kirjassa. Ninetestä pidin eniten ja vaikka tarina kuullaan kaikkien kolmen hahmon näkökulmasta, näen hänet keskeisimpänä henkilönä kirjalle.
Nautin kovasti kirjan lukemisesta, mutta muutama asia jäi kuitenkin kaihertamaan lukukokemuksen päätteeksi. Hyökkäys Kharras-Dimiin tapahtuu hyvin alkuvaiheessa kirjaa ja orjat joutuvat tarpomaan julmien vangitsijoidensa kanssa aavikolla pitkän matkan. Ja joka päivä tapahtuu raiskauksia. Niihin liittyen erityisesti kaksi asiaa jäi harmittamaan. Ensinnäkin Arry muuttaa muotoaan kauniista miehestä vanhaksi naiseksi, jotta häntä ei raiskattaisi. Mutta kun raiskauksessa ei ole kyse seksuaalisesta miellyttävyydestä vaan vallan ja väkivallan käytöstä, joten vanhatkaan naiset eivät olisi turvassa. Arryn myöhemmin lisäämät paiseetkaan eivät välttämättä tahtia hidastaisi jos tarkoitus on näyttää orjille heidän paikkansa ja murtaa heidän taistelutahtonsa.
Toinen seikka on se, että aivan juuri ennen kuin orjat pääsevät Samitsaan, Ninette raiskataan. Tätä tapahtumaan ei oikeastaan mitenkään käsitellä jälkeenpäin. Yhdessä lauseessa sanotaan, että Ninette työntää tapahtuman mielestään, sen jälkeen siihen ei palata. Ei edes silloin, kun Ninette aloittaa suhteen erään miehen kanssa. Raiskauksella ei ole mitään merkitystä tarinan tai hahmon kannalta, joten sen olisi voinut aivan hyvin jättää pois kirjasta. Kirjan loppupuolella eräälle naiselle tapahtuu myös traumaattinen asia, eikä senkään käsittelyyn uhrata ollenkaan aikaa.
Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki
Gummerrus 2017
s.686
-------
Muiden mielipiteitä: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Kirjoihin kadonnut, Evarian kirjahylly, Keijumetsästä, Muissa maailmoissa, Kirjoittamisen kepeä sietämättömyys
Muut haastekohdat löytyvät täältä.
A number of " To start with Day time Activities" Marks Earlier Simple 1. https://imgur.com/a/IafEEhv https://imgur.com/a/nyNpgTA https://imgur.com/a/AKZDfz4 https://imgur.com/a/SO64P6r http://binu0yz67i.dip.jp https://imgur.com/a/TVMowpR https://imgur.com/a/R3LKMoZ
VastaaPoista