Spefi-lukuhaaste: kirjassa aikamatkustetaan - This is How You Lose the Time War

This is How You Lose the Time War on Amal El-Mohtarin ja Max Gladstonen yhdessä kirjoittama kirja kahdesta aika-agentista, jotka alkavat kirjoittaa toisilleen kirjeitä.

He tuntevat toisensa vain koodinimillä Red ja Blue, Punainen ja Sininen. He ovat toistensa vihollisia, sillä kummankin organisaatio haluaa muokata tulevaisuutta omaan suuntaansa. Punaisen maailma on teknologinen ja yhteisöllinen kyborgiyhteiskunta, jossa ainakin aika-agenttien tietoisuus on siirretty keinotekoisiin ja paranneltuihin ruumiisiin. Sininen on osa eri tavalla yhteisöllistä, kasviperäistä yhteiskuntaa, jonka agentteja kasvatetaan kuin tappavia kukkia. Molemmat pystyvät muuttamaan ulkomuotoaan, mutta molempien preferoima ulkomuoto ja sukupuoli on ihmisnaisen.

Kaikki alkaa taistelukentälle heitetystä haasteesta, kirjeestä jolla härnätään vastustajaa. Alkaa molemmin puolinen kiusoittelu, joka muuttuu vähitellen syvällisemmäksi, henkilökohtaisemmaksi ja romanttisemmaksi. Mutta he ovat edelleen sodan vastakkaisilla puolilla ja kun heidän komentajansa alkavat epäillä jotain, on heidän toimittava.

Kirjan rakenne vaihtelee kummankin hahmon näkökulmien ja heidän kirjoittamiensa kirjeiden välillä. Vaikka rakastankin perinteisiä kirjeitä, on upeaa että kirjeet ottavat tässä mitä mielikuvituksellisempia muotoja. Agentit kirjoittavat kirjeensä puun vuosirenkaisiin, laavavirtoihin, luista tehtyihin tuulikelloihin. Kirjeitä myös luetaan esimerkiksi kaukaisilla planeetoilla, steampunkahtavan Lontoon kahvilassa, teknouskovaisten temppelissä. Paikat ovat kiehtovia ja täynnä mielenkiintoisia kuvailuja.

Luin kirjan kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä. Ensimmäisellä kirjalla ahmaisin sen yhden päivän ja illan aikana. En malttanut jättää sitä kesken ja sen lyhyt pituus teki sen helpoksi. Kokemus oli intensiivinen, mutta en malttanut jäädä makustelemaan tekstin yksityiskohtia, sen tein toisella lukukerralla. Suosittelen kyllä muillekin lukemista toistamiseen. Koska kyseessä on tarina aikamatkustuksesta, on luonnollista, että ensimmäisellä lukukerralla asioita jää huomaamatta. Vertaisin kirjaa myös digitaaliseen peliin, joka koko tarinan ymmärtämiseksi pitää läpäistä kahteen kertaan.

This Is How You Lose the Time War on hyvin kauniisti, jopa runollisesti kirjoitettu. Se on täynnä viittauksia historiaan, kirjoihin, runoilijoihin, lintuihin, kasveihin, kieliin ja kulttuureihin. Suurin osa viittauksista ja jopa lintujen ja kasvien nimistä olivat minulle outoja, joten toisella lukemiskerralla pysähdyin niiden pariin hetkeksi ja googletin niistä tietoa.

Kirjassa on myös useampia kerroksia ja itse huomasin lukevani sitä kolmen eri linssin läpi. Ensimmäinen oli tietysti sen tarina, juoni ja sen päähenkilöt. Punaisen ja Sinisen hiljalleen kukkaan puhkeava rakkaustarina ja sen mukaansa tempaavat ympäristöt ihastuttivat minua kovasti. Pidin myös  todella paljon siitä, miten raikkaasti aika ja siinä matkustaminen on kuvattu kirjassa. Ajasta puhutaan palmikkona, jota pitkin matkustetaan joko ylös historiaan tai alas tulevaisuutta kohti. Palmikosta on irrallaan suortuvia, joihin agentit matkaavat ja joita he yrittävät muuttaa.

Tosin kovin tarkasti koko konseptia ei kuvailla, joten paljon asioita jää pimentoon. Millainen teknologia liittyy aikamatkustamiseen? Miten agentit pysyvät ajasta irrallisina? Miksi kummankin organisaation tulevaisuus sulkee toisen pois, jos kuitenkin tekstistä päätellen vaihtoehtoisia todellisuuksia on olemassa samaan aikaan? Näitä on mielenkiintoista pohtia ja ehkäpä niihin saadaan vastauksia kirjan tulevassa TV -adaptaatiossa, jonka käsikirjoitusta molemmat kirjailijat laativat.

Toinen linssi oli itse kirjailijat, mutta myönnän tämän linssin olevan toispuoleinen. Tutustuin Amal El-Mohtariin kirjailijana vuoden 2019 Åconissa, jossa hän oli kunniavieraana. Sen jälkeen olen alkanut seurata häntä Twitterissä sekä tilaan hänen viikottaista uutiskirjettään. Näiden perusteella pystyin poimimaan Sinisen kirjeistä palasia, joita hän on sinne ripotellut itsestään. Hänen viehtymyksensä aisteihin, runoihin, hunajaan ja lintuihin. Viittaukset hänen asuinpaikkoihinsa ja arvostelemiinsa kirjoihin. Gladstonesta en tiedä kirjailijana tai ihmisenä juuri mitään, joten Punaisen kirjeissä en osaa nähdä murusia kirjailijasta. Vasta toisen lukukerran jälkeen luin haastattelun, jossa todellakin vahvistetaan se, että Gladstone kirjoitti kokonaan Punaisen kohdat ja El-Mohtar Sinisen kohdat.

Kolmas linssi oli animaatiosarja Steven Universe, sillä Åconissa Amal El-Mohtar vihjasi, että sarja oli yksi inspiraationlähteistä kirjalle. Myös Civilian Readerin haastattelussa hän kuvailee kirjaa sanoin: ” It’s an epistolary spy vs. spy novella across time and space; think Griffin and Sabine meets Killing Eve by way of Steven Universe.”

Tietysti tarina on aivan omansa, mutta tämän tietäen se yhdistyy mielessäni myös vahvasti sarjaan, jota myös fanitan. Sarjassa keskeisessä osassa on avaruusolentojen rotu, jotka ovat jalokiviä. Heidän ihmismuotonsa ovat kaikki naisia ja he voivat myös konkreettisesti fuusioitua ja näin muodostaa uuden persoonallisuuden. Yksi päähenkilöistä on Garnet, fuusio punaisesta Rubiinista ja sinisestä Safiirista, jotka ovat molemmat osallistuneet menneisyydessään sotaan. Tämän linssin kautta siis Punaisen ja Sinisen kertomuksen voi lukea myös osana Rubiinin ja Safiirin tarinaa.

Kaiken kaikkiaan siis kyseessä on monitahoinen, monimerkityksellinen ja äärimmäisen kaunis teos, josta on nopeasti muodostunut yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa romantiikka, intertekstuaaliset viittaukset ja aikamatkailu.


Amal El-Mohtar & Max Gladstone: This Is How You Lose the Time War, Quercus Editions Ltd 2019, s.198

Muut haastekohdat löytyvät täältä.