Koska olemme niitä "outoja" harrastajia jotka käyvät Finncon-Animeconeissa katsomassa kummankin puolen ohjelmaa sen mukaan jos vain jotain tarpeeksi kiinnostavaa löytyy, niin Giant-size man-thingien jälkeen otimmekin suuntiman kohti Publicumia ja pesukarhu-luentosalia.
Vaikka ohjelmalehtisen kartat eivät olleet ehkä kaikkein selkeimmästä päästä esimerkiksi etäisyyksien suhteen niin löysimme tiemme hyvin perille. Tosin välimatkaa Finnconin rakennuksena toimineen kauppakorkean ja Animeconin puheohjelmapaikkojen Publicumin/Educariumin välillä oli sen verran että ehdimme juuri ja juuri kuuntelemaan seuraavaa puheohjelmaa.
We cant' stop here, this is animucountry! |
Tämän vuoden conissa teemoina olivat virtuaalitodellisuus ja myytit. Se ei tosin juuri tuntunut näkyvän ohjelmistossa ja oikeastaan animepuolen ohjelmasta tämä oli ainoa niihin mitenkään liittyvä. Jostain syystä kuitenkin paljon conien tekemiseen liittyvää ohjelmaa tuntui löytyvän mutta ehkäpä ne sitten ovatkin kuuminta hottia tällä hetkellä. Tosiassa varmaankin se että viime vuosina on ilmaantunut Suomeen iso kasa hieman erityyppisiä ja eri tavoin järjestettyjä coneja on hyvä syy pitää ohjelmaa niistä. Tosin eikös ConCon vähän niinkuin ole juuri sitä varten?
Mutta itse esitelmästä puhuen niin se onnistui kokonaisuutena olemaan sekä informatiivinen että suhteellisen viihdyttävä. Se antoi aika hyvän yleiskuvan erilaisista virtuaalitodellisuus-käsitteistä ja niiden eroista sekä hieman tarkasteli millä tavoin ne olivat esiintyneet eri animeissa. Kuitenkin itse jäin kaipaamaan ehkä hieman hiotumpaa ja visuaalisempaa otetta. Muutaman lisävideon tai useamman havainnollistavan kuvan
näyttäminen olisi tehnyt jo paljon ohjelman elävöittämiseksi sillä nyt välillä mentiin hieman liikaa akateeminen luento-tyyppisen esitelmän puolelle.
Erilaisia virtuaalitodellisuuden käyttötapoja teemoina |
Olisin kyllä myös itse kaivannut vähän enemmän esimerkkejä sarjoista tai elokuvista joissa virtuaalitodellisuus teemoja esiintyy, edes vaikka sitten vain mainintana. Uskon että ne olisi ollut ihan mahdollista sisällyttää ajallisestikin esitelmään sillä muutama esitetty videonäyte olisi kaivannut hieman lyhentelyä sieltä täältä. Tosin itse samaan ongelmaan törmänneenä tiedä kuinka hankalaa sopivan pituisen clipin valitseminen/leikkaaminen on. Mutta ehdottomasti plussaa siitä että esitellyissä sarjoissa oli myös hieman tuntemattomampia teoksia kuten Dennou Coil, joka oli itsellekin entuudestaan tuntematon mutta vaikutti erittäin hilpeältä.
Dennou Coil ja partaisia lapsia... Happoista tavaraa siis. |
Huumori on aika hankala laji esitelmissä ihan puhtaasti ajoituksellisesti ja muutenkin hyvin subjektiivista mutta henkilökohtaisesti tuntui että nyt kyllä mentiin osassa vitsien kanssa vähän liiankin puujalka-linjalla. Joka olisi voinut juuri ja juuri toimia mutta epäilen että esitysjännitys kenties aiheutti sen että niiden esittämisestä puuttui tietty varmuus. Videonäytteet tosin olivat loistavasti valittu ja olivat erittäin hauskoja.
Mutta kuten sanottua niin pienistä ongelmista huolimatta niin esitelmä oli kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen ja tulipa vastaan jopa yksi sarja johon pitää jossain vaiheessa tutustua.
Lovecraftin hirviöt ja myytit
Heti edellisen luennon jälkeen suuntasimme matkamme takaisin kauppakorkeakoululle, ei suinkaan pakoon innokkaita animeharrastajia, vaan tarkistamaan infosta että oliko jotain ohjelmaa mitä olimme ajatelleet mennä katsomaan mutta mitä ei löydykään ohjelmalehtisestä. Paikalle päästyämme tajusimmekin että olimme netistä katsoneet ennen Turkuun lähtöä että ohjelmistossa pitäisi olla Lovecraft-aiheinen luento, sen aika ja paikka olivat kuitenkin päässeet unohtumaan sillä se ilmeisesti oli tullut ohjelmistoon sen verran myöhään ettei ollut ehtinyt ohjelmalehtiseen.
Syystä tai toisesta itse koin aiheen hyvinkin mielenkiintoiseksi ja Korppisusikin oli samaa mieltä joten päätimme mennä seuraavaksi katsomaan sen. Onneksemme ohjelma sattuikin juuri alkamaan infon läheisessä, hyvin teemaan sopivasti nimestyssä, Xoth-salissa. Mutta Publicumin etäisyydestä ja infosäädöstä johtuen saavuimme ihan muutaman minuutin myöhässä esitelmään, kuitenkin vaikutti siltä että missasimme lähinnä alkualustusta hitusen.
Itse esitelmä oli mitä mainioin. Se kylläkin nimestään huolimatta keskittyi lähinnä hirviöihin jättäen laajemman myytti-käsityksen ilman yksityiskohtaista tarkastelua. Mutta lovecraftilaisia hirviöitä kyllä tarkasteltiin ihan hyvin suhteessa laajempaan cthulhu-mythokseen ja siitä miten lovecraftilainen hirviö voidaan määritellä.
Tästä oli todella hyvää ja mielenkiintoista analyysiä esitelmässä sekä hyviä esimerkkejä erilaisiin kauhun määritelmiin pohjautuvista hirviöistä Lovecraftin-tuotannossa.
Esitelmän pitäjä ja tiivistys sisällöstä |
Oli myös oikein virkistävää että Finnconin ohjelmapuolella näkyi uusia ihmisiä pitämässä ohjelmaa ja aiheesta jota ei hirveästi ainakaan viime vuosina ole käsitelty. Hieman tosin vielä hioattavaa jäi sillä muutaman kerran esitelmän aikana tuli pitkähköjä taukoja kun esitelmän pitäjältä katkesi ilmeisesti ajatus josta jälkeen seurasi raivokasta muistiinpanojen selailua ja miettimistä.
Tästä syystä aivan kaikkea esitelmän aiheita ei ehditty käymään varsinaisesti ohjelmalle varatussa ajassa läpi. Plussaa tosin siitä että koska kyseessä oli viimeinen päivän ohjelmanumero niin esitelmän pitäjä kysyi jos ihmiset haluavat jäädä niin hän voi kertoa vielä nopeasti Nyarlathotepistä. Me, kuten suurin osa muustakin yleisöstä, päätimme jäädä ja hyvin nopeasti Nyarlathotep tuli käytyä läpi.
Minua tosin jäi mietityttämään kun pitäjä kertoi Nyarlathotepin olevan yksi eniten konkreettisesti esiintyvistä jumalista ja luetteli listan kaikista teoksista missä tämä esiintyy mutta ei maininnut lainkaan The Dream-Quest of Unknown Kadath -pienoisromaania jossa muistelin Nyarlathotepin olleen esillä paljon. En kuitenkaan jaksanut alkaa huutelemaan yleisöstä kun en aivan 100% varma asiasta ollut mutta kotona tehty tarkistus todisti että näin asia todellakin oli. HA-HAA!
Koskaan ei voi olla liikaa Teslaa! |
Tähän loppuikin conipäivän virallinen ohjelma mutta ilta oli vasta alkamaisillaan ja siitä tarkemmin saa taas kertoa Korppisusi.
Kirjoittanut Korppisusi
Ilta ja bileet
Ohjelman jälkeen menimme hotellille, haimme laukut asemalta säilöstä ja menimme syömään Red Hot Chilis-ravintolaan, jossa olin kerran Turun reissulla käynyt. Siellä söin ehkä parhaimman kasvishampurilaisen mitä olen ravintolassa saanut! Se oli raikasta, tuoretta ja maukasta. Niin maukasta, että menimme sinne vielä sunnuntainakin syömään :)
Herkkuhamppari |
Minusta Helsingin Finncon 2009 todisti, että muutkin ohjelmat kuin naamiaiset ovat viihdyttäviä ja suosittuja ja iltabileet voivat onnistua muullakin kaavalla kuin pelkästään kaljalla ja paskanpuhumisella. Siellä oli tarpeeksi tilaa turisemiseen, mutta tiloihin mahtui myös pieni tanssilattia joka oli ihan tupaten täynnä sekä muutamia hauskoja kilpailuja kuten spefideitti ja robottitanssikilpailu. Osallistujilla oli hauskaa ja yleisöllä vielä hauskempaa, puhumattakaan legendaarisesta taiteilija Hiltusen ja kriitikko Rautsin tanssispektaakkelista.
Mutta, mitään sellaista ei tänä vuonna siis ollut. Toki paikalta löytyi iso tanssisali ja dj, joka oli plussaa. Mutta dj:n musiikkivalinnat taas sitten eivät. Kyllä me siellä muutama kappale ihan oikeasti tanssittiinkin, mutta musiikkivalinnat olivat todella outoja. Nupit olivat vähän turhan kaakossa, tanssittavia biisejä vähän mutta sitäkin enemmän huumoribiisejä ja instrumentaalisia kappaleita Lotrista, Conanista ja vaikka mistä (täytyy tosin myöntää että Xenan tunnaribiisi sai hyvälle tuulelle). Minulle ideaali combo olisi klassista rokkia, rautalankarokkia, Machinae Supremacyn pelimusiikkiversioita, melodista trancea ja klassisia tv-tunnareita sekoitteleva ilotulitus. Minusta myös viime vuoden tapaan naamiaiset toimivat paljon paremmin viimeisenä ohjelmanumerona isossa salissa, jossa yleisö näkee hyvin ja osallistujat pystyvät halutessaan (ja jos tekniikka toimii) pitämään esityksensä teemamusiikin kanssa.
Farscape ihmisillä on aina kivempaa? |
Kiitokset hyvästä ja yksityiskohtaisesta raportista, oli erityisen mukavaa lukea kunnon palautetta myös omasta esityksestäni. Video- ja kuvanäytteitä piti olla enemmän joo, mutta klassiseen tapaan noiden pätkintä jäi viime hetkeen ennen junalle juoksemista. Ei videon editointi teknisesti ole ongelma, vaan sopivien kohtien etsintä kun materiaalia on kymmeniä tunteja. Ensi kerralla ohjelmaa pitäessä pitää yrittää paremmin ja ajoissa.
VastaaPoistaEi ole myöskään hetkeen tullut esiinnyttyä, joten varmaan pientä kankeutta näkyikin, varsinkin kun yritin tietoisesti saada vähän rennompaa otetta kuin pulpetin takana seisomista ja kalvoista lukemista. Harjoittelemallahan tämä vain paranee.
Hyvä jos palaute oli rakentavaa =)
VastaaPoistaSe olikin osittain vähän ajatuksena näissä Finncon-Animecon teksteissä. Kuitenkin itse huomannut että palaute on aina esiintymisten suhteen arvokasta mutta sitä saa välillä vähän huonosti.
Myös tuo ajoissa tekeminen on sellainen asia mikä vain pitäisi oikeasti oppia, kuten tännekin kirjoitin edellisen Traconin esitelmäni jälkikatsauksessa niin suurin syy miksi se ei mennyt ihan nappiin oli juuri tuo viime hetkellä tekeminen.
Nyt kuitenkin olen jopa aloittanut tämän vuoden Traconin esitelmän koostamisen hyvissä ajoin ja toivon että siitä tulisi tähän menessä paras sekä viihdyttävin juttu.
Se on ehkä jäänyt selventämättä (vaikka joku sen voi arvatakin), että vaikka kirjoitamme arvostelut eri ohjelmanumeroista, seisomme toistemme kirjoitusten takana. Toisinsanoen olemme samaa mieltä sekä hyvistä että kehittämistä kaipaavista kohdista.
VastaaPoistaItse halusin kuitenkin vielä lisätä, että käyn suhteellisen harvoin katsomassa animeohjelmaa Finncon-Animeconissa tai Traconissa. Tämä kuitenkin kuulosti jo ohjelmakuvauksenkin puolesta mielenkiintoiselta. Juuri tälläistä animeohjelmaa haluankin kuunnella, joka esittelee sarjoja tietyn teeman mukaan. Kiitos siis siitä!
What? Itse söin sunnuntaina tuon Red Hot Chilin kasvishampurilaisen, ja mun mielestä se taas oli yksi tylsimpiä kasvishamppareita mitä olen syönyt.
VastaaPoistaEi käy makuasioista kiisteleminen vissiin :)
Saija
Tai sitten makuasioista voi vain kiistellä :)
VastaaPoistaMe kummatkin söimme kyseisen purilaisen lauantaina ja ainakin Tampereen suppeisiin valikoimiin verrattuna se oli virkistävän erilainen itsetehtyine leipineen, hedelmälisäkkeineen sekä bbq-majoneeseineen.
Kiinnostaisi kyllä ihan akateemisesta mielenkiinnosta tietää, että mikä siinä sinusta oli tylsää?
Concon tosiaan on olemassa, mutta uskon turun halunneen coneista herättää keskustelua kävijäpuolelle ja herätellä ihmisiä. Concon ohjelma sinänsä on aika erilaista, koska siellä keskitytään yksityiskohtaisempiin asioihin (kuten conien ohjelmistopuoleen, tai siihen miten työvoiman tarpeista huolehditaan).
VastaaPoistaKuten sanottu, Finncon eilen tänään ja huomenna-paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta raportteja lukeneena kaikki con-aiheinen ohjelma ei niin laadukasta ollut. Mielestäni ihan liikaa ohjelmaaikaa conien pohtimiseen oli varattu, tuli vähän semmoinen fiilis että kyseessä oli täyteohjelmia kun muutakaan ei aikaiseksi saatu.
VastaaPoista