tiistai 15. heinäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton IV - koostepostaus

Logo Emmi T. - kuva: Denise Krebs CC BY 2.0
En ehtinyt osallistumaan tämän kesän ensimmäiseen lukumaratoniin, joten otan vahingon takaisin ja osallistun huomenna eli keskiviikkona 16.7 blogistanian neljänteen yhteiseen maratoniin. Edellisistä kerroista viisastuneena maratoonaan tosin vain kaksitoista tuntia, en koko 24 tuntia. Pidän nukkumisesta aivan liikaa ja vaikka kokemusta onkin koko yön valvomisista, viikonlopun Finncon aiheutti sen verran univelkaa että ei tulisi yhtään mitään jos yrittäisin sitä nyt.

Päätavoitteenani on saada eräs tenttikirja luettua loppuun. Tentin tänä kesänä Uudet lukutaidot-tentin yliopistolla ja minulla on vielä yksi kirja kolmesta kesken. Vaikka jäljellä onkin enää noin sata sivua, on kyseessä englanninkielinen akateeminen teksti, jossa tekstin kiinnostavuus ja tyyli vaihtelevat kappaleesta toiseen. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, mutta jotain boostia lukemiseen kaipaan. Ehkä saan sitä yhteisöllisestä lukemisesta!

Kyseinen tenttikirja on siis Robert E. Cummingsin ja Matt Bartonin Wiki Writing - collaborative learning in the college classroom. Se on julkaistu aiheeseen sopivasti myös ilmaiseksi netissä .

Aloitan maratonini huomenna iltapäivän aikana ja päivitän edistymiseni tähän postaukseen. Jos ja kun saan urakoitua tenttikirjan pois alta, mietin sitten millä jatkan maratonia. Lukutoukan ruokalista-blogista näet, ketkä kaikki muut osallistuvat urakkaan!

EDIT: Lopullinen saldo: 349 sivua

13.00 Lukumaratoni alkaa.

13.28 Luettu "One Wiki, Two Classrooms". Artikkelissa käsiteltiin tapausta, missä samat oppilaat käyttivät wikiä oppimisen tukena kahdella eri kurssilla radikaalisti eri tavoilla. Toinen kurssi oli vaativampi, joka painotti yhteistyötä, paksuja kurssikirjoja, kymmeniä artikkeleita ja aktiivista osallistumista keskusteluun. Oppilaat loivat yhdessä ikään kuin oman kurssikirjansa wikin avulla.

Toisella kurssilla metodit keskittyivät opettajan luennoimiseen, esseen kirjoittamiseen ja kokeeseen. Tällä kurssilla oppilaat käyttivät wikiä huomattavasti vähemmän, sillä leppoisammalla kurssilla sille ei ollut tarvetta.

15.05 Vihdoin sain luettua seuraavan kappaleen, nimeltään "Content and Commentary: Parallel Structures of Organization and Interaction on Wikis". Kuten jo otsikosta voi päätellä, huomattavasti työläämpi lukea kuin edellinen. Monimutkaisia ja pitkiä lauserakenteita sekä tarpeettoman monimutkaista kieltä. 

Käsitteli wikikirjoittamista hypertekstin tuottamisena, missä tuloksen lisäksi on tärkeää yhteistyön prosessi. Prosessissa neuvotellaan lopputuloksesta ja neuvottelun kulun voi myöhemmin löytää linkkien avulla. Sosiaalinen ympäristö tärkeää.

16.05 "Above and Below the Double Line: Refactoring and That Old-Time Revision" -kappale käsitteli käytännön tasolla wikikirjoittamista prosessina. Wikiin kirjoittaminen jaetaan kahteen osaan: varsinaiseen tekstiin ja keskusteluun tekstistä. Varsinainen teksti muodostuu keskustelun kautta, kun joku tekee keskustelusta synteesin. Loppuosa kappaleesta käsittelee konkreettisia keinoja synteesin tekemiselle.

17.00 Aivojumppatauko pidetty, jonka aikana pelasin Another Case Solved-puzzlepeliä. 

17.45 Nyt on luettuna myös "Is There a Wiki in This Class? Wikibooks and the Future of Higher Education" -kappale. Puolet siitä käsittelee wikikirjoittamista demokraattisena prosessina, yhtenä tapana osallistua kansalaistoimintaan. Toinen puoli käsittelee elävän esimerkin kautta wikikirjoittamista koulutehtävänä.

Tärkeää kirjoittamisessa on neutraali näkökulma ja oppimisen kannalta tieto tiedosta ja sen muodostumisesta. Hyvä oppimistehtävä koulussa muodostuu wikien suhteen kolmen periaatteen kautta, joita ovat joustavuus, toverillisuus ja kohteliaisuus.

18.48 "Writing in the Wikishop: Constructing Knowledge in the Electronic Classroom" -kappale tuntui vähän turhalta toistolta siitä, mitä on sanottu jo muissa kirjan kappaleissa. Wikikirjoittaminen nähtiin erityisesti tiedon tuottamisena ja työkaluna, joka opettaa oppilaille miten tieto ja tekstit rakentuvat sosiaalisesti ja moniäänisesti. Loppupuolella hahmoteltiin wikishop-työpajaa oppimismetodiksi.

19.30 Kesken kappaleen oli pakko pitää tauko ja katsoa mainio Spefi-TV:n jakso. Suosittelen!

20.00 "Wiki Lore and Politics in the Classroom" tuntui myös vähän turhalta, sillä se ei tuonut varsinaisesti mitään uutta kirjaan. Kappaleessa käsiteltiin kahta kurssia, joissa wikikirjoittaminen pienryhmissä oli kurssin suoritusmetodi. Kokemukset olivat samanlaisia, kuin mitä kirjan useissa muissakin kappaleissa on käsitelty. 

Oppilaat eivät aloittaessaan tienneet, mikä wiki on ja suhtautuivat epäluuloisesti siihen, että kuka tahansa saattoi muuttaa heidän omaa tekstiään. Kirjan muiden kappaleiden valossa nämä kurssit eivät olleet kovinkaan onnistuneita, sillä oppilaat joko eivät uskaltaneet editoida muiden tekstejä tai jos uskalsivat, eivät neuvotelleet siitä etukäteen.

20.42 "GlossaTechnologia: Anatomy of a Wiki-Based Annotated Bibliography" oli virkistävän erilainen luku. Siinä missä muut käytännön esimerkkejä sisältävät luvut ovat keskittyneet oppilaiden wikeihin, kertoi tämä kappale tutkijoiden omasta wikiprojektista. 

GlossaTechnologia on wikipohjainen selityksin varustettu bibliografia digitaalisen teknologian sekä retoriikan ja kirjoittamisen opiskelun akateemisista teoksista. Luku hahmottelee miksi wiki toimii tälläisen teoksen kanssa hyvin yhteen, miten se on toteutettu ja mitä haasteita tekijät odottavat tulevaisuudelta.

21.41 "An (Old) First-Timer’s Learning Curve: Curiosity, Trial, Resistance, and Accommodation" oli viimeinen luku tätä kirjaa. Luku oli lähinnä osoitettu opettajille, sillä se tarinallisti erään opettajan kokemuksia wikin käytöstä opetuksessa. Loppuosa antoi neuvoja opettajille, miten wiki valjastetaan sopivaan käyttöön luokkahuoneessa. 

Sivuja on luettu 89. Vaikka se on aika vaatimaton määrällisesti, olen jo tässä vaiheessa todella tyytyväinen tulokseen, sillä saavutin alkuperäisen tavoitteeni eli sain tenttikirjan luettua loppuun. Nyt on todistettu, että kirjamaratoni sopii loistavasti myös tenttiin lukemisen apuna. Puolimaratoniani on jäljellä vielä kolme tuntia, jotka aion kuluttaa lukemalla sarjakuvia! Mutta nyt, välipalaa!

01.00 Loppuajan luin Chew Omnivore edition 2-sarjakuvateosta. Chewn maailmassa lintuinfluenssa on tappanut satoja miljoonia maailmassa ja kaikki elintarvikkeet liittyen lintuihin on kielletty. Amerikassa kieltolakia valvoo FDA eli Food and Drug Administration. Pääosassa sarjakuvassa on Tony Chu, agentti joka värvätään FDA:n erikoiskykynsä takia. 

Maistamalla mitä tahansa, hän saa mieleensä näyn maistamansa asian menneisyydestä. Uudessa työssään hän joutuu maistelemaan hyvin epämiellyttäviä asioita, jopa kuolleita ihmisiä...Mainion absurdia kamaa ja mustaa huumoria siis kansien täydeltä.Omnivore editionit keräävät samoihin kansiin kymmenen numeroa kyseistä sarjakuvaa sekä jonkin verran "ekstroja". Yhteensä tätä lueskelin n. 260 sivua, eli puolimaratonini lopulliseksi saldoksi tuli 349.

 

2 kommenttia:

  1. Lukumaraton todellakin auttaa keskittymään lukutavoitteen saavuttamiseksi ja samalla tuntee osallistuvansa isompaan kokonaisuuteen. Silti tenttikirja on rohkea veto. Ei muuta kuin tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu! Kiitos tsempistä, lukuiloa sinullekin :)

      Poista