Pelimielipide: Gray Matter

Gray Matter on vuonna 2010 julkaistu seikkailupeli, jonka on käsikirjoittanut Jane Jensen.

Pelin pääosassa on Samantha "Sam" Everet-niminen nuori nainen, joka synkkänä ja myrskyisänä yönä huijaa itselleen majapaikan isosta Oxfordissa sijaitsevasta kartanosta. Sen hän tekee väittämällä olevansa kartanon isännän uusi tutkimusassistentti yliopistolta, oikea kun lähti käpälämäkeen juuri parahiksi samaan aikaan kun Samin moottoripyörä simahti kartanon lähelle.

Kartanon omistaa Dr. David Styles, kerran niin lupaava, komea ja rikas neurobiologi, nykyisin synkkä erakko. Hän on menettänyt kauniin ja ihanan vaimonsa kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa, samassa onnettomuudessa jossa toinen puoli miehen kasvoista paloi kamalaan kuntoon. Nykyään hän käyttää puolinaamiota ja on täysin erakoitunut kartanoonsa seuranaan vain pyylevä ja äidillinen taloudenhoitaja. Stylesilla on myös pakkomielle kuolleesta vaimostaan ja hän yrittääkin saada tähän yhteyttä kaikin keinoin.

Sen sijaan, että Sam lähtisi vähin äänin matkoihinsa aamulla, hän päättääkin ottaa tutkimusassistentin paikan vastaan. Hänen ensimmäinen tehtävänsä on saada kasaan koehenkilöt Stylesin koetta varten, jossa tutkitaan mielen voimaa. Kokeiden jälkeen yliopistolla alkaa kuitenkin tapahtua kummia ja tapahtumat kietoutuvat yhteen Stylesin pakkomielteen kanssa. Onko kuolleisiin mahdollista saada yhteys?

Peli jakautuu kahdeksaan päivään, joista viidessä pelataan Samin hahmolla ja kolmessa Davidin hahmolla. Davidin jaksot ovat tosin jonkin verran lyhyempiä ja sisältävät vähemmän tekemistä. Samin jaksoihin sisältyy myös pääjuonen lisäksi sivujuoni: kohtalokkaana myrskyisenä yönä hän oli matkalla Lontooseen, missä sijaitsee mystinen Daedalus-klubi. Kyseinen klubi on vain kutsujäsenille ja kutsuttujen täytyy olla taitavia illuusionisteja eli tylsemmin sanottuna taikureita. Taikuutta harrastava Sam löytääkin Oxfordista Daedalus-klubin järjestämän aarteenetsintäpelin, jossa saa myös hieroa niitä kuuluisia harmaita aivonystyröitä.  

Hahmona Sam on epätavallinen: hän valehtelee, varastaa ja huijaa minkä ehtii saadakseen haluamansa. Tarkoitus pyhittää tässä tapauksessa kuitenkin keinot, sillä Samilla on sydän paikallaan ja hän haluaa vain auttaa Davidiä. Myös Samin harrastus, taikuus, on aika epätavallista tietokonepeleissä.

David on hahmona taas aika kliseinen, arkkityyppinen byroninen sankari. Hän on pahantuulinen, syrjäänvetäytyvä sekä äksy ja kohtelee Samia alempiarvoisenaan. Naamiosta tulee mieleen Oopperan kummitus ja teoksen pakkomielteisen rakkauden sekä kummittelun teemat ovat läsnä.

Pelimekaniikallisesti peli on aika perinteistä point&click-tyyliä ja välillä oli pakko tarkistaa läpipeluuohjeesta kun jäi sen verran jumiin. Samin tekemät taiat pitää valita mukana kulkevasta taikojen käsikirjasta ja kun taian on valmis tekemään, aukeaa ruudulle oma valikko. Valikossa pitää tehdä taikaan liittyvät vaiheet oikeassa järjestyksessä jotta illuusio toimisi. Onneksi valikossa pystyy myös vilkuilemaan käsikirjaa.

Visuaalisesti peli on todella kaunis. Aluksi oli vähän vaikea tottua välianimaatioiden motion comic-tyyliin, mutta siitä pääsi yli aika äkkiä. Jos oikea Oxford on puoliksikaan yhtä ihana kuin pelissä, pitää siellä päästä käymään! Jos jotain valittamista pitää keksiä, on se naisten vaatetus. Samilla sekä tutkimusryhmässä olevalla Helenalla on hyvin antoisat kaula-aukot ja Helenalla on myös hyvin lyhyt hamonen. Ja erään professorin sihteerillä on kauluspaita sen verran auki, että hyvin huomaa rintaliivien jääneen sinä päivänä kotiin. Tulee nyt vähän mieleen, että miespuolisille pelaajille on pitänyt antaa fanipalvelua kun kerran joutuvat pelaamaan naishahmolla. Naispuoliset hahmot ovat myös ulkona yhtä paljastavissa asuissa, kun taas Davidin yllä on aina takki ulkona ollessaan.

Ääninäyttely on mielestäni erittäin hyvää ja musiikki on suurimmaksi osaksi kaunista instrumentaalimusiikkia, jossa piano on pääosassa. Alkuvalikossa soiva Scarlet Furiesin kappale tosin on mielestäni vähän liian lälly, mutta instrumentaalina sekin toimii paljon paremmin.

Ensimmäisellä pelikerralla sain kulutettua yli 20 tuntia pelimaailmassa, kun hinkkasin joka kulman ja pohdiskelin kauan aikaa mitä pitäisi tehdä. Keräilijäluonne kun olen, piti peli pelata vielä toisen ja kolmannenkin kerran läpi jotta sain kaikki achievementit. Toisella kerralla metsästin jokaisesta luvusta saatavat bonuspisteet (tee tietty asia tietyssä järjestyksessä) ja kolmannella kerralla pelasin pikavauhtia pelin alle viidessä tunnissa.

Peli käsittelee mielenkiintoisella tavalla paranormaaleja ilmiöitä, mielen voimaa ja pakkomielteistä rakkautta. Kyseessä on mukaansatempaava ja älyllinen peli, jota suosittelen ihan kaikille seikkailupeleistä pitäville!