Atorox-palkintoehdokkaat 2018

Kuva: Serendigity, CC BY-SA 2.0

On taas se aika vuodesta, kun Atorox-äänestys on ohi ja tulokset julkistetaan loppukesästä. Atorox on vuosittain parhaalle suomalaiselle spefi-novellille myönnettävä palkinto, joka on lukijoiden äänestämä. Palkinnon jakaa Turun Science Fiction Seura ry. Koko vuoden käynnissä olevan ehdokasasettelu-vaiheen aikana kuka tahansa voi ehdottaa lukemaansa novellia ehdolle. Esiraati laskee äänet ja saattaa nostaa varsinaiselle listalle erityisen ansiokkaan novellin, joka on jäänyt lukijoilta huomiotta. Myös toisin päin voi käydä, eli jos esiraati epäilee jonkun ääniharavan hyötyneen kaveriäänestyksestä, voi se jättää kyseisen novellin pois listalta.


 Tämän vaiheen jälkeen 20-30 novellin lista julkaistaan ja kuka tahansa voi ilmoittautua äänestäjäksi. Usein eri kaupunkien spefi-seurat keräävät äänestäjäporukan kasaan, mutta myös yksin voi aivan hyvin osallistua. Vaatimuksena on vain lukea kaikki novellit ja äänestää määräaikaan mennessä. Äänestettyjen novellien lukumäärää ei ole määritelty, joten äänestäjä voi järjestää ihan kaikki novellit paremmuusjärjestykseen, äänestää vain yhtä tai mitä tahansa siltä väliltä.

Itse osallistuin Tampereen Spektren Atorox-raatiin nyt seitsemättä kertaa. Yksi raatiin kuulumisen parhaista puolista on ennen äänestystä järjestettävä raatikeskustelu, jossa menemme kaikki novellit läpi. Siinä on mahdollisuus tuoda esille jokaisen novellin meriitit ja mahdolliset puutteet ja argumentoida jonkun novellin puolesta tai sitä vastaan. Tämä saattaa vaikuttaa muiden raatilaisten näkemyksiin tai sitten ei. Tavoitteena ei ole suinkaan löytää konsensusta tai yhtenäistä äänestyslistaa, jokainen raatilainen äänestää oman mielensä mukaan. Mutta yhteinen keskustelu saattaa auttaa löytämään novelleista puolia, joita ei ole itse tullut ajatelleeksikaan. 

Itselläni ja monella muullakin meidän raatilaisena on äänestyksen suhteen ohjenuorana spefielementtien voimakkuus. Onko niitä tarpeeksi, jotta novellia voi kutsua vuoden parhaaksi spefi-novelliksi? Jos spefin poistaisi tarinasta, muuttaisiko se sitä olennaisesti? Onko spefi vain lisätty mauste vai onko se olennainen osa tarinaa? On myös hyvä muistaa se, että listan novellit eivät ole kirjoitettu erityisesti Atorox-palkinto mielessä kiiluen, vaan ne ovat lukijoiden äänestämiä. Jokin novelli voi olla omasta mielestä aivan väärässä paikassa Atorox-listalla, mutta sen kontekstin ulkopuolella varsin pätevä. 

Atorox-palkinto. Turun Science Fiction Seura ry

On ollut hauskaa huomata, että välillä eri vuosien listoissa on mahdollista nähdä jonkun tietyn elementin toistuminen, myös antologianovellien ulkopuolella. Tietenkin samasta antologiasta ehdolla olevat novellit jakavat saman yleisen teeman, mutta sama teema toistuu usein muissakin saman listan novelleissa. 

Tänä vuonna erityisesti suo, metsä ja muut lahoavat ympäristöt olivat vahvasti näkyvissä, muissakin kuin ”Hänen huulensa ovat metsä” antologian tuotoksissa. Vuonna 2015 erilaiset aaveet olivat läsnä novelleissa, muissakin siis kuin Ruumiittomat-antologian valinnoissa. Muitakin on varmasti ollut, mutta erityisesti nämä teemat ovat jääneet mieleen. 

Itse pidän myös siitä, että lista on niin iso. Se on minulle mahdollisuus lukea vuoden parhaat novellit helposti samassa formaatissa, enkä ole ainoa raatilainen joka näin kokee. Luen ja ostan paljon antologioita, mutta eri lehdissä ilmestyneet novellit tuppaavat jäädä paitsioon. Tänä vuonna listalla olikin hyvä kattaus novelleja eri lehdistä sekä eri antologioista. Oma top 10 listani oli aika selvä jo lukemisvaiheessa, niiden keskinäinen järjestys tuotti ehkä eniten päänvaivaa. 

Tässä siis vielä oma listani perusteluineen: 

Emma Keski-Kuha: Mansikkakakku (Portti 1/2017) 

Tulevaisuuden siivekkäät tutkijat löytävät digitaalisia kuvia ihmisistä ja yrittävät todistaa, että ihmisillä oli teknologiaa. Mielenkiintoinen ympäristö, luonto, eliöstö ja humanoidit yhdistävät fantastisuuden ja tuttuuden juuri sopivasti. Tarinassa käsitellään hienosti myös päähenkilön yksityisiä ongelmia sekä löydettyjen kuvien isompaa merkitystä tarinan yhteiskunnan kannalta. Maailma rakentuu näiden teemojen ja dialogin kautta ilman turhia selittelyjä. 

Jaakko Markus Seppälä: Keskiyön kuvat (Portti 1/2017) 

Kaveriporukka katsoo vanhaa elokuvaa, josta löytyykin näyttelijään liittyvä mysteeri ratkaistavaksi.
Mainiota kyberpunkkia, jossa on kasarifiilis. Mielenkiintoinen monikerroksinen tarina, jonka käänteet yllättivät ja jossa on hyviä scifi-idiksiä. 

Janos Honkonen: Toiseksi tulleita ei lasketa (Meliwas ja muita kaupunkeja) 

Urbaanit löytöretkeilijät kiipeävät pilvenpiirtäjän ulkopuolta huippua kohden, mutta löytävät matkallaan jotain outoa. Helsingin maanpäällinen toiseus oli rakennettu taitavasti pienistä palasista ja kasvava spekulatiivisuus räjähti täyteen loistoon lopussa. Kiipeilyosiot pitivät otteessaan ja novelli pulpahteli mieleen useasti lukemisen jälkeen.

Solina Riekkola: Ei loimea (Meliwas ja muita kaupunkeja) 

Ihmisnainen palkataan myyttisten olentojen hoitokotiin pitämään seuraa vetreälle mutta yksinäiselle kentaurille. Aivan hurmaava ja humoristinen romanssi, joka sai hykertelemään onnesta. 

Artemis Kelosaari: Se mistä ei voi puhua (Varjojen lumo: Suomalaisia goottinovelleja)

Mies palaa kotiinsa selvittämään, mitä kiinni naulatun ullakon oven takaa löytyy.
Todella vahva epämiellyttävä tunnelma, joka piti otteessaan loppuun asti. Onnistui pelottelemaan kuumana kesäpäivänä auringonpaisteessa. 

Nadja Sokura: Luiskahduksia (Meliwas ja muita kaupunkeja)

Opettaja alkaa luiskahdella kesken työmatkan ja työpäivien rinnakkaismaailmaan.
Surumielisen hidas ja viipyilevä tunnelma, joka loi vahvoja mielikuvia. Juuri sopivan pituinen tarina, joka ei kaipaa mitään lisää. Epätavallinen loppu ilahdutti. 

Jenny Kangasvuo: Musta otsa (Portti 4/2016) 

Argeologikaivauksilla kasvanut tyttö alkaa uskoa, että hänen luunsa ovat mustat ja haluaa nähdä siitä todisteet. Hyvin kirjoitettu tarina, joka käsittelee onnistuneesti spekulatiivisin keinoin viiltelyn ja mielenterveyden järkkymisen teemoja. Spekulatiivinen elementti paljastuu vasta lopussa, mutta kulkee läpi koko novellin. Jätti silti hieman kylmäksi, vaikka teknisesti kaikki oli kunnossa. 

Terhi Tarkiainen: Muistot putoilevat meistä (Portti 4/2016) 

Muistojen ulkoistaminen digitaaliseen implanttiin alkaa aiheuttaa ongelmia.

Tehokas dystopia siitä, miten teknologian integroituminen ihmiskehoon voisi vaikuttaa elämäämme. 

Toni Saarinen: Vanha Obadiah Pike ja hänen vaimonsa (Hänen huulensa ovat metsä) 

Erikoisen vaimonsa kanssa suolla asuva, vähän yksinkertainen vanha mies saa yllättäviä vieraita.

Sympaattinen ja totutusta poikkeava päähenkilö vaimoineen. Vaikka he ovat sivussa tärkeistä tapahtumista, maailmasta saa silti selkeän kuvan. 

Susanna Hynynen: Tulevan suven morsian (Varjojen lumo: Suomalaisia goottinovelleja) 

Mummonsa kuoltua nuori nainen palaa mummolaan ja törmää lapsuudenihastukseensa.

Todella kaunista kerrontaa ja kieltä. Päähenkilöt vetävät nopeasti mukaansa ja heidän kohtalostaan välittää. Spefielementti tulee ikävä kyllä mukaan aivan liian myöhään ja loppu jää liian 

epämääräiseksi. 

Tulokset on perinteisesti julkistettu Finnconissa, jäämme innolla odottelemaan.