Planetfall on brittiläisen Emma Newmanin samannimisen scifi-trilogian aloitusosa. Sarjan kaikki osat ovat itsenäisiä tarinoita ja jokaisessa on eri päähenkilö, mutta ne sijoittuvat samaan maailmaan ja samalle aikalinjalle.
Päähenkilö Renata Ghali on siirtokunnan 3D-insinööri. Hän on suunnitellut ja toteuttanut lähes kaikki siirtokunnan rakennukset ja hän pitää myös huolta 3D-printterien kunnosta. Hänen eristäytynyt elämänsä järkkyy, kun Jumalan kaupunkia ympäröivästä erämaasta saapuu nuori mies, joka muistuttaa ulkonäkönsä puolesta Lee Suh-Minia. Hänen saapumisensa juuri ennen vuosittaista rituaalia käynnistää ketjureaktion, joka alkaa tuoda vuosikymmenten valheita ja petoksia päivänvaloon.
Planetfall on osaksi mysteeriromaani, jonka keskiössä on siirtokunnan alkutaipaleisiin liittyvät salaisuudet. Ne kiertyvät auki hiljalleen, paljastaen lukijalle yksi kerrallaan palasia, joista lopulta muodostuu kokonaisuus. Kirja on nopealukuinen ja juoni kulkee eteenpäin jouhevasti, mutta on hienoa miten maltillisesti menneisyyden verhoa raotetaan pikkuhiljaa.
Pidin kovasti siitä, miten kirjassa käsiteltiin päähenkilön seksuaalisuutta. Hän oli ollut aiemmin suhteessa miehen kanssa, mutta uudella planeetalla hänellä oli ollut yksi pidempi naissuhde. Asiasta ei tehdä numeroa eikä ongelmaa, mennyttä suhdetta naisen kanssa kuvataan samoin kuin hetero-suhdettakin kuvattaisiin. Renatan ongelmat ovat aivan muunlaisia ja nekin avautuvat lukijalle pikkuhiljaa. Tämä on kuvattu taitavasti ja jopa sydäntäsärkevästi siinä vaiheessa, kun tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin. Pidin myös siitä, että vaikka siirtokunnan pääasiallinen motivaattori lähteä vieraalle planeetalle oli uskonnollinen/hengellinen, kirja ei ole sitä. Renata ei hetkeäkään ole luullut, että näkyjen alkulähde olisi jumalallinen vaan hän lähti matkaan pääasiassa parhaan ystävänsä eli Suh-Minin takia.
Vaikka tässä scifitarinassa pääpaino ei ole teknologiassa, on sekin silti aina läsnä ja kiehtovasti kuvattu. Talot ovat orgaanista materiaalia joilla on oma ekosysteemi ja siirtokuntaa yhdistää tietynlainen sosiaalinen media, jossa on kaikkia koskevia keskusteluja, yksityisviestejä ja trendaavia aiheita. Sen käyttöliittymänä toimivat jokaisen omat silmät ja apuna on virtuaalinen näppis. Renatalla on oma serveri ja siellä immersiivisiä videoita, jokaisen fyysistä terveydentilaa seuraa MyPhys -ohjelma, joka siirtää datan tarpeen tullen siirtokunnan lääkäreille.Yksi mielestäni parhaita kohtauksia tapahtuu vasta kirjan loppupuolella, kun Renata päätyy tutkimaan Jumalan kaupunkia. Siinä on selviä kaikuja seikkailu-ja pulmapeleistä ja se lämmittää pelaajansydäntäni. Ikävä kyllä tämä mahtava kohtaus johtaa hätiköidyn tuntuiseen loppuun, joka jää jopa hieman tulkinnanvaraiseksi ja epämääräiseksi. Kaikkea ei tietenkään tarvitse selittää, mutta en pidä töksähtävistä lopuista. Olisin halunnut, että kirjan loppuratkaisun kuvailuun olisi käytetty enemmän aikaa.
Hätiköidystä lopusta huolimatta lukukokemus jää selvästi positiivisen puolelle. Planetfall piti minut otteessaan ja nautin sen lukemisesta. Newmanin rakentama tunnelma on hiljalleen kiristyvä ja välillä ahdistavakin, maailma uskottava ja salaisuudet kiinnostavia.
Muita mielipiteitä kirjasta löytyy esimerkiksi Raijan ja Sarin blogeista.
------------
Tämä oli vihdoinkin ensimmäinen bloggaus omasta spefi-lukuhaasteestani. Muut haastekohdat löytyvät täältä: https://lonkeropiirakka.blogspot.com/2018/01/spefi-lukuhaaste.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti