maanantai 21. tammikuuta 2013

Elokuvia ja arkisia askareita

Törmäsimme viime viikolla pariin hauskaan netisivustoon, joita voimme suositella lämpimästi.

Ensimmäinen on elokuviin keskittyvä icheckmovies (http://www.icheckmovies.com/). Se on kolmen hollantilaisen miehen vuonna 2009 perustama sivusto jonka kautta voi listata näkemiään elokuvia. Icheckmovies käyttää tietokantanaan Internet Movie Database-sivustoa sekä sen listoja. Sivustolle täytyy kirjautua ja kirjautuessaan voi valita kolmesta eri paketista. Ensimmäinen paketeista on ilmainen, toinen maksaa euron kuukaudessa ja kolmas kolme euroa kuukaudessa. Suurimmat erot ovat siinä, että ilmaisessa tilissä ei pysty listamaan omistamiaan elokuvia eikä hakemaan elokuvia esimerkiksi genren perusteella. Maksavien tilien maksuliikenne hoidetaan paypal-tilin kautta.

Tällä hetkellä meillä kummallakin on ilmainen tili, mutta harkitsemme ehkä jossain vaiheessa euron kuukaudessa maksavaa. Tämä siksi, että olisi kätevää tilastoida myös omistamansa elokuvat johonkin, josta ne näkisi helposti. Tähän sivustoon jää helposti ainakin alussa koukkuun, kun käy läpi listoja ja ruksailee nähtyjä leffojaan. Välillä tulee löydettyä ikäänkuin uudestaan elokuvia, jotka on jo unohtanut nähneensä tai on unohtanut pelkästään nimen. Ruksaamiaan elokuvia voi myös ns. peukuttaa, eli voi merkitä tykkäsikö vai inhosiko elokuvaa. Samaten näkemättömät leffat voi merkitä katsomislistalle. Leffojen omalle tietokantasivulle voi kirjoittaa myös kommentteja.

Imdb listaa myös tv-sarjoja, mutta niiden merkitseminen on hieman ongelmallista. Osa sarjoista on niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi, jotkut on merkitty kausittain ja osa on listattu jaksoittain. Olemme ottaneet tavaksi merkitä sarjan listallemme vain, jos olemme nähneet sen kaikki jaksot tai kaikki tähän mennessä esitetyt jaksot. Tällä hetkellä meillä on myös merkittynä originaalin Star Trek-sarjan muutama jakso jotka olemme katsoneet tähän mennessä. Olemme sivustolla kirjoittajanimillämme, joten meidät voi halutessaan lisätä kavereiksi. Tällä hetkellä minulla on listattuna 832 elokuvaa, Grandpa Cthulhulla 1700.

Toinen sivusto on nimeltään Challenge Accepted ja se löytyy osoitteesta getyedone.com. Kyseessä on kahden amerikkalaisen naisen kehittämä sivusto tehtävien listaukseen, joka käyttää roolipelimekaniikkaa.Challenge Accepted on vasta vähän yli kuukauden vanha ja vielä kehitysvaiheessa, mutta sitä pystyy kyllä jo käyttämään. Sivusto on ilmainen ja sinne kirjautuessaan saa valita rodun, hahmoluokan ja suuntauksen (hyvis, pahis vai jotain siltä väliltä) sekä keksiä hahmolleen nimen.Tämän jälkeen taitolistasta saa valita taitoja, joita uskoo käyttävänsä useimmiten tehtäviä suorittaessaan. Itselläni on esimerkiksi Academia, Bookwormery, Wordsmithing ja Gameplay muutamia mainitakseni.

Kun tehtäviä alkaa merkitsemään ylös, voi valita onko tehtävä pieni ja kertaluontoinen (task) vaiko monia osia sisältävä (quest tai odyssey). Task voi olla esimerkiksi roskien vieminen ulos, kun taas quest on viikkosiivous joka sisältää useita eri osia (roskat, imurointi, pölyjen pyyhintä). Kun tehtävän merkitsee suoritetuksi, merkitään myös ylös mitä taitoja ja ominaisuuksia käytti suorittaessaan tehtävää ja mikä vaikeustaso oli kyseessä. Suoritetun tehtävän vaikeustasosta riippuu, miten paljon kokemuspisteitä tehtävästä saa.

Kukaan ei tietenkään pysty valvomaan, oletko oikeasti tehnyt listaamasi tehtävät vai et. Yhtenä ensimmäisenä tehtävänä sinua pyydetäänkin hyväksymään sivuston kunniasäännöstö, jossa lupaat olla huijaamatta itseäsi ja sivustoa nopean expan toivossa. Sivuston sääntönä on myös Wil Wheatonin mainio "don't be a dick"-motto, joka on aika itsestäänselvä.

Koska sivusto on tällä hetkellä avoimessa beta-testaus moodissa, kannattaa havaitsemiaan vikoja ilmoitella sivuston ylläpitäjille. Ainakin twitterin kautta saa nopean vastauksen mieltä askarruttaviin pulmiin. Itse odotan kovasti sitä, että ääkköset alkavat toimia. Toinen odottamani uudistus on ryhmien muodostus. Tällä hetkellä pystyy kyllä lisäämään kaverin ryhmäänsä, mutta siitä ei ole juuri mitään hyötyä. Lisätty kaveri ei saa minkäänlaista tiedotusta lisäyksestä ja lisääjäkin voi vain verrata, kumpiko on ylempänä tourney rankingissä. Uudistus lupailee tuoda oikeasti yhteisöllisyyttä mukaan.

Itse aion käyttää Challenge Accepted-sivustoa kaikenlaisiin tehtäviin, sekä niihin vähän ikävimpiin että mukavempiinkin. Siis ihan laidasta laitaan, siivoamisesta hammaslääkärissä käyntiin, opiskelusta romaanien lukemiseen ja pelien läpäisyyn. Hahmoni on hyvis haltiamaagi nimeltään Ravenwolf Morningstar ja olen vasta toisella tasolla. Mutta eiköhän ne tasot tästä pikkuhiljaa ala nousta, mahtavaa kun nyt koko elämä on roolipeliä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti