 |
| Mikki opiskelee pelialan salaisuuksia |
Voi helvetti perkele Disney minkä menitte tekemään.
Aiemmin tällä viikolla Disney ilmoitti sulkevansa legendaarisen pelikehittäjä LucasArtsin.
Enteitä ja huhupuheita oli kyllä ilmassa sen jälkeen kun Disney hankki Lucasfilmin kaikkine osineen viime syksynä yli 4 miljardilla. Etenkin pahalta kuulosti Disneyn toimitusjohtajan silloinen lausunto: "We're likely to focus more on social and mobile than we are on console."
Mutta kyllä tuo ilmoitus kirpaisee silti. Varsinkin kun lapsuudessa ja nuoruudessani LucasArts oli yksi minulle tärkeimmistä pelifirmoista.
Ensimmäinen LucasArts peli johon muistan törmänneeni oli Zack McKracken and The Alien Mindbenders. Tämä tapahtui vuonna 1990 kun olin vanhempieni mukana kiertämässä ryhmämatkalla bussilla Eurooppaa. Kun olimme Lontoossa erään toiseen perheen pojalle ostettiin kyseinen peli siellä ja olin aivan valtavan kateellinen koska jo pelilaatikko sai pelin vaikuttamaan aivan sika siistiltä.
Itse peliä pääsin pelaamaan vasta vuosia myöhemmin ja vaikka se onkin pirullisen vaikea niin se omaa silti juuri sitä tiettyä Lucasarts-pelien ominaista huumoria ja charmia. Kyseessähän on legendaarista SCUMM-pelimoottoria käyttävä seikkailupeli jossa seikkaillaan eri puolilla maapalloa ja Marsissa, tarkoituksena estää ilkeiden avaruusolioiden maailmanvalloitusaikeet.
LucasArts kuitenkin tuli heti 90-luvun alusta alkaen itsellekin hyvin tutuksi sen tekemien erinomaisten innovatiivisten seikkailupelien kautta. Kaksi ensimmäistä Monkey Island peliä ovat genrensä klassikoita ja erittäin hyvästä syystä. Niiden sisältämä huumori, dialogi ja puzzlet ovat yhä tänäkin päivänä parhaimmasta päästä.
Verrattuna myös moniin aikakautensa peleihin ne erottuivat siitä yksinkertaisesta syystä että niissä ei voinut kuolla. Varsinkin Sierran pelit olivat tunnettuja siitä että ne rankaisivat pelaajia todella helposti ja odottamattomasti, siksi LucasArtsin pelit olivat todella miellyttävä irtiotto tähän jo vakiintuneeseen tapaan. Niissä sai rauhassa miettiä ja kokeilla kaikkea mahdollista, usein siitä jopa palkittiin hauskoilla vitseillä tai nokkelalla dialogilla.
Yksi ehkä vähemmän tunnettu LucasArtsin seikkailupeli joka lukeutuu omiin suosikkeihin on Indiana Jones and the Last Crusade. Elokuvaan liittyen on julkaistu myös samannimenen toimintapeli, joka tuntuisi ainakin oman kokemukseni mukaan olevan hieman tätä tunnetumpi. Minulla kuitenkin onneksi oli juuri tämä seikkailupeliversio silloin lapsena ja pelasinkin sitä todella todella paljon.
Pelin jatko-osa Indiana Jones and the Fate of the Atlantis korjaa tuon ongelman tarjoamalla pelaajalle heti alussa useamman eri vaihtoehdon miten peliä voi pelata. Fate of the Atlantis myös ansaitusti on tunnetumpi ja pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana seikkailupelinä mutta myös Last Crusade ansaitsee tunnustusta.
Vaikka muut pelifirmat tekivätkin hyviä seikkailupelejä niin LucasArts oli genren ehdoton valtias. Pelit kuten Day of the Tentacle, Sam & Max Hit the Road, Full Throttle, The Dig ja Grim Fandango määrittelivät mitä genre parhaimmillaan voi olla. Jokainen niistä on ansaitusti klassikko, jota vanhat jäärät kuten allekirjoittanut muistelee vuosia jälkeenpäin. Tai sitten pelaavat kymmenenteen kertaan läpi vaikka uusiakin pelaamattomia pelejä olisi.
Harmillista onkin että kahta Monkey Island uusioversiota lukuunottamatta LucasArts ei viime vuosina juurikaan hyödyntänyt firman seikkailupelien katalogia. Luulen että samanlaiset HD-resoluutioon päivitetyt uusinnat oikeastaan kaikista vanhoista LucasArts-peleistä olisivat käyneet kaupaksi todella hyvin. Varsinkin vanhemmat pelit kuten esimerkiksi Zac McKracken olisivat olleet siihen mainioita.
Seikkailu- ja muiden pelien lisäksi LucasArts teki vähemmän yllättäen myös paljon Star Wars-pelejä. Vaikka olisi helppo luulla niiden kaikkien olevan halpoja rahastuksia tunnetulla brändillä niin todella moni LucasArtsin Star Wars-peleistäkin oli oikein hyviä. Ja erityisesti kaksi pelisarjaa ovat minulle olleet ne LucasArtsin Star Wars -pelien helmet.
Ensimmäinen on Star Wars-aihenen avaruuslentosimulaattorisarja X-Wing. Sarjan aloittaneessa X-Wing-pelissä pelaaja on tuore kapinaliiton pilotti ja pääsee lentämään elokuvista tuttuja X-Wing, Y-Wing ja A-Wing aluksia. Pelin tarina kulkee ensimmäisen Star Wars-elokuvan rinnalla ja tärkeitä juonikohtia kuljetetaan eteenpäin kivojen animaatioiden avulla.
Peli aikanaan vertautui vahvasti Originin Wing Commander-peleihin mutta itse varsinkin pidin X-Wing pelistä enemmän sillä universumi oli jo entuudestaan tuttu ja peli tuntui jotenkin monipuolisemmalta.
Sarjan toinen peli olikin vielä mielenkiintoisempi tapaus. Se on nimeltään Tie Fighter ja siinä pelaaja onkin imperiumin leivissä. Pelaaja on siis elokuvien pahisten hommissa ja suurinosa pelistä menikin kapinaliittolaisia räiskiessä. Tosin pelissä myös taisteltiin piraatteja ja myöhemmin myös kurjia imperiumin pettureita vastaan.
Tie Fighter oli siis jo lähtökohdiltaan todella raikas poikkeus edeltäjäänsä ja pelillisten uudistusten kanssa todella hieno jatko-osa X-Wingille. Peli oli myös todella vauhdikas ja jännittävä. Varsinkin alussa kun pelaaja joutui lentämään perus Tie Fighter-aluksella joka oli kestävyydeltään maitopurkin luokkaa mutta kompensoi tätä taas valtavalla nopeudella.
Kolmas X-Wing sarjan peli oli moninpeliin keskittynyt X-Wing vs Tie-Fighter jolle itse en juuri lämmennyt mutta jolla on omat vannoutuneet faninsa. Pelissä oli kyllä yksinpeli mutta se koostui vain yksittäisistä tehtävistä eikä sisältänyt mitään isompaa juonta tai tarinaa.
Viimeinen sarjassa ilmestynyt osa oli taas perinteisempään tarinavetoiseen formaattiin palannut X-Wing: Alliance. Sitä en aivan yhtä paljon ole pelannnut kun sarjan kahta ensimmäistä peliä mutta erittäin hyvä peli kyseessä silti. Pääseepä siinä lentämään Millenium Falconillakin!
Se toinen suosikkini LucasArtsin Star Wars-pelisarjoista on tietenkin Dark Forces. Peli on ensimmäisen persoonan räiskintä ja ilmestyessään sitä verrattiinkin paljon Doomiin. Itse jopa pidin Dark Forcesista sen ilmestyessä enemmän kuin Doomista sillä siinä oli jopa hieman tarinaa, realistisempi kenttäsuunnittelu ja minusta ihan hyvin käytetty Star Wars-lisenssiä.
Pelissä ollaan entinen imperiumin upseeri joka on ryhtynyt palkkasoturiksi ja tekee töitä kapinaliitolle. Kyle saa kaikki tehtävät joita kapinaliitto pitää liian vaarallisina omille agenteilleen, joten esimerkiksi pelin ensimmäisessä tehtävässä varastetaan Kuolontähden piirrustukset. Peli on itsessään aika turvallista fps-tavaraa mutta Star Wars-mausteilla, joten paljon pääsee käyttämään tuttuja aseita ja näkemään vihollisia.
Yksi isoimmista kritiikeistä mitä muistan pelin kohdanneen sen ilmestyessä oli se että siinä ei päässyt ollenkaan käyttämään valomiekkaa tai muita jedi-temppuja.
Tämä sitten korjaantuikin pelin jatko-osassa Jedi Knight: Dark Forces II. Pelissä Kyle saa tietää isänsä olleen jedi-ritari ja että paha sith-lordi tappoi tämän sekä vielä kaiken lisäksi aikoo uudelleenrakentaa imperiumin. Estäähän moinen täytyy ja samalla Kyle sitten saakin käsiinsä isänsä valomiekan ja alkaa oppia käyttäämään Voimaa.
Koska pelin ilmestyessä näytellyt välivideot olivat muodissa, niin myös Jedi Knightissa tarinaa kuljetetaan näytellyillä välipätkillä. Kaikeksi onneksi ne eivät ole aivan niin surkeita kuin suurinosa aikakautensa tuotoksista vaan niitä kestää oikealla suhtautumisella katsella yhä.
Pelissä sai itse valita päättikö olla hyvä jedi vai pahistella sithin puolella. Tietenkin tämä vaikutti myös siihen millaisen lopun sai. Peli itsessään oli valtava teknologinen edistysaskel edeltäjäänsä, se oli kokonaan 3D:llä toteutettu ja siinä oli oikeasti todella toimivasti toteutettu valomiekkailu. Myös erilaiset voimakyvyt olivat veikeitä, vaikka tietenkin kaikista mielenkiintoisimmat ja tehokkaimmat olivat vain pimeällä puolella.
Peli jatkoi kenttäsuunnittelullaan edeltäjänsä linjoilla ja oli vielä parempikin. Lisäksi mukana oli taas ihan mielenkiintoisia pikku puzzleja, joissa pääsi käyttämään voimakykyjä. Myös pelin moninpeli on ehdottomasti mainittava, sillä se oli varsin hauskaa ja olenpa viettänyt yhden uuden vuodenkin pelaten netissä Jedi Knightia.
Pelisarjan jatkoa saatiin odottaa 2000-luvun puolelle ja silloinkin kehittäjänä toimi kolmas osapuoli Raven Software. Kuitenkin nyt Jedi Knight-nimeä kantavan sarjan kolmas osa, Jedi Outcast: Jedi Knight 2, oli todella todella hyvä peli. Se ei ehkä ollut pelillisesti niin iso muutos kuin edeltäjänsä, mutta onnistui rakentamaan sen pohjalta todella hyvän ja toimivan jedi-aiheisen toimintaseikkailun.
Myös vuosi Jedi Outcastin jälkeen ilmestynyt Jedi Academy oli hyvä, mutta siinä ei enää pelattu Kyle Katarnilla vaan jediakatemiaan saapuvalla uudella oppilaalla. Merkittävintä pelissä oli kuitenkin se, että oppilaan ulkoasun ja taistelutyylin sai itse valita. Pelissä pystyi pelaamaan esimerkiksi kahta valomiekkaa käyttäen, joka oli erittäin hauskaa.
Jedi Academy on kyllä hyvä peli, mutta tavallaan tuntuu enemmän pelkältä laajennukselta Jedi Outcastiin kuin kokonaan uudelta tuotteelta. Tähän vaikuttaa paljon myös se, että se käyttää käytännössä ihan täysin samaa pelimoottoria kuin mitä edeltäjänsä.
Tekihän tosiaan LucasArts parhaimpina vuosinaan paljonkin pelejä sekä Star Wars että seikkailupelien lisäksi. Kuten vaikkapa erinomaisen musiikin omaavan Outlaws-länkkäriammuskelun tai hilpeän kunnianosoituksen b-elokuville, Zombies ate my Neighbors!
2000-luvun puolella LucasArts kuitenkin siirtyi käytännössä tekemään pelkästään Star Wars-pelejä ja julkaisemaan muiden kehittämiä pelejä. Näistä osa oli ihan hyvä (Lego Star Wars-pelit ja ensimmäinen Force Unleashed) mutta osa taas todella epäonnistuneita tai kokonaan peruuntuneita.
Firma ilmeisesti kärsi siitä että sen johto vaihtui usein eikä oikeastaan osannut hirveän hyvin hallinnoida eri projekteja tai hyödyntää LucasArtsin vahvoja immateriaalioikeuksia. Paljon netissä onkin näkynyt kommenttejä, että LucasArts oli käytännössä kävelevä ruumis ja että Disney pelkästään antoi armonlaukauksen.
Ymmärrän kyllä tämän näkökannan sillä olihan LucasArts hyvin eri firma kuin mitä parhaimpina 90-luvun aikoina mutta pitkästä aikaa heillä oli julkisesti muutama todella lupaavalta vaikuttanut peli tuotannossa.
Peleistä ehkä mielenkiintoisin oli Star Wars 1313 nimellä kulkenut projekti, jonka oli tarkoitus olla hieman rosoisempi tulkinta Star Wars-universumista. Se olisi kertonut palkkionmetsästäjistä Coruscantin kaupunkiplaneetan pahamaineisessa rikollisten asuttamassa 1313-kerroksessa. Pelin konsepti oli minusta tuore ja sen saama ennakkohype oli positiivista. Nyt vaikuttaa siltä että koko peli on kuollut ja kuopattu.
Näiden tiedossa olleiden pelien lisäksi LucasArtsilla oli ilmeisesti useampikin projekti työn alla, mistä ei ole mitään tietoa mitä ne olisivat olleet. Minua ei pelkästään jää LucasArtsin kuolemassa harmittamaan nämä peruuntuneet projektit vaan se, että periaatteessa firmalla olisi hyvän johdon alla ollut mahdollista päästä vielä uuteen nousuun.
Esimerkiksi aiemmin mainitsemani hd-versiot olisi ollut yksi monesta eri ideasta mitä LucasArts olisi voinut fiksumman johdon alla toteuttaa. En tarkoita että kaikkia vanhoja pelisarjoja olisi tarvinnut lypsää, esimerkiksi Grim Fandangon jatko-osa (ainakaan ilman Tim Schaferia) ei olisi ollut fiksu idea. Mutta hyvä Indiana Jones peli taas varmasti olisi herättänyt kiinnostusta.
Ikävä kyllä tämä ei tule enää toteutumaan. Jälleen kerran pahikset ovat voittaneet ja yksi legendaarinen pelinkehittäjä on siirtynyt Looking Glassin, Black Islen, Sierran ja Westwoodin seuraan.
Jos kuitenkin haluaa fiilistellä vanhoja hyviä päiviä, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan Rogue Leaders: The Story of LucasArts -kirjaan. Kyseinen kirja löytyy omastakin hyllystä ja siinä on paljon juttua LucasArtsin synnystä ja studion kulta-ajoista. Paljon myös konseptitaidetta kaikista klassikoista ja haastatteluja tekijöiltä. Omasta puolestani saisi olla vielä enemmän juuri seikkailupeleistä mutta tässäkin muodossa tämä on ehdotonta lukemista studion pelien faneille.
Tästä muistojutusta piti tulla lyhyt mutta yllättäen se hieman venähti, kun pääsin vauhtiin muistelun suhteen. Olisin varmaan voinut kirjoittaa lähes jokaisesta pelaamastani LucasArts pelistä, mutta sitä ei olisi enää jaksanut lukea kukaan.
Luulen että kuitenkin tämä tuotetun tekstin määrä kertoo myös hieman siitä kuinka paljon LucasArts oikeastaan on minulle pelaajana merkinnyt. Kyllähän tässä oikeasti aika haikea olo tulee kun tietää, että on hyvin epätodennäköistä että koskaan enää yhtään aitoa LucasArts peliä julkaistaan.
Ja ottaa kyllä myös päähän sekä LucasArtsin omat toilailut vuosien varrelta että ennenkaikkea Disney, joka ei vaivautunut yrittääkään pelastaa yhtä legendaarisimmista pelinkehittäjistä. Mutta jäähän meille sentään hyvät muistot ja ne pelit. Se on kuitenkin aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti