Keväällä ja kesällä kaipasin romanttista lukemista, joten tämä on niistä ensimmäinen. Emily Gee oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta sain kyseisen teoksen lainaan ystävältäni.
Kolme vakoojaa tuntevat toisensa vain koodinimillä, eivätkä he koskaan ole nähneet toistensa kasvoja. He tapaavat kuitenkin säännöllisesti miehen johdolla, jotka he tuntevat vain nimellä the Guardian. Tämä vakoojamestari tietää vakoojien oikeat identiteetit ja antaa heille tehtäviä suoritettavaksi.
Vakoojat Saliel ja Athan ovat salaisesti ihastuneet toisiinsa, mutta eivät voi toimia tunteidensa mukaan. Athan kaiken lisäksi himoitsee lady Petraa, Salielin peitehahmoa. Saliel ei tosin voi sietää Athanin peitehahmoa, lordi Ivoa. Lukijalle tämä on selvää alusta asti, mutta hahmojen tietämättömyys tuo kirjaan herkullista jännitettä.
Salielilla on myös muitakin salaisuuksia, joista vaarallisin on se että hän osaa magiaa. Vaarallisen kyvystä tekee sen, että magiaa omaavia halveksitaan, pelätään ja poltetaan noitina. Välillä Saliel kuitenkin käyttää kykyään saavuttaakseen tavoitteitaan ja kun hoviin saapuu julma vakoojanmetsästäjä, kyvystä tulee tärkeämpi kuin koskaan. Salielin magia on kuitenkin suhteellisen vähäpätöistä ja se on kirjan ainoa fantasiaelementti. Vaikka se on juonen kannalta tärkeässä osassa, olisin silti kaivannut hieman vahvempaa spefiotetta.Suurimmaksi osaksi kirja on hyvin nautittavaa luettavaa. Hovijuonittelut, salaiset identiteetit, salaiset ihastukset ja vakoojanmetsästäjältä piilottelu ovat jännittäviä ja kutkuttavia elementtejä. Eroottinen värinä ja muutama seksikohtaus ovat hyvin kirjoitettuja. On kuitenkin yksi isompi tapahtuma, joka hieman vähensi minulla kirjasta nauttimista.
Peite-identiteettinsä uskottavuuden vuoksi Salielin on pakko mennä naimisiin ja suorittaa aviollinen velvollisuus. Koska tämä tapahtuu pakon sanelemana ja Salielin oman tahdon vastaisesti, tapahtumaa käsitellään kirjassa oikeastaan raiskauksena ja se traumatisoi Salielin pahasti. Traumasta ylipääsemiseen käytetään kuitenkin vähemmän aikaa ja vaivaa, sillä loppupuolella kirjaa harpotaan pitkähköjäkin ajanjaksoja nopeassa tahdissa. Ensinnäkin siis koko raiskausjuoni tuntui aivan turhalta tavalta saada aikaan draamaa ja toisekseen siitä ylitsepääsemistä ei käsitelty tarpeeksi taitavasti.
Tuosta yhdestä isommasta miinuksesta huolimatta The Laurentine Spy on viihdyttävää ja romanttista kevytspefiä, jossa on paikoitellen hyvin tummiakin sävyjä. Suosittelen romantiikan ystäville!
Emily Gee: The Laurentine Spy
2009 Solaris
410 s.
------
Muut haastekohdat löytyvät täältä: https://lonkeropiirakka.blogspot.com/2018/01/spefi-lukuhaaste.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti