Tämä kirja on odottanut hyllyssä vuoroaan jo pidempään. Olen aiemmin lukenut Jääskeläiseltä yksittäisiä novelleja, novellikokoelman Missä junat kääntyvät sekä erityisesti ihastuttaneen romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta. Hyllyssä odottavat vielä Harjukaupungin salakäytävät sekä Väärän kissan päivä.
Sieluissa kaikki lähtee liikkeelle siitä, kun sairaanhoitaja Juditin 20 vuotta kestänyt ja väljähtynyt avioliitto päättyy yhteisymmärryksessä. Taakse jäävät myös vieraantunut aikuinen tytär ja homeinen työpaikka Keski-Suomessa kun hän muuttaa Helsinkiin uuden työn perässä.
Juditin lapsuudenystävä Martta on hänen uusi pomonsa F-Remediumissa, huippuhienossa hoitoalan firmassa, joka pitää huolta työntekijöistään mutta odottaa myös sitoutumista firman arvoihin. Tähtitieteellinen palkka, homevapaat tilat ja kiireetön hoitoaikataulu vetoavat Juditiin, vaikka firma onkin hyvin uskonnollinen. Asiakkaiden fyysisten vaivojen lisäksi hoidetaan myös sielua ja heille suositellaan hoitoja Persinger-laitteessa, joka avaa sieluyhteyden Jumalaan. Mitään tiettyä uskontokuntaa ei tosin suosita, kaikki käy kunhan jonkinlainen usko löytyy. Judit on itse enemmänkin agnostikko, mutta Martta katsoo tätä läpi sormien sillä hänellä on Juditille kaksi tärkeää tehtävää.Ensimmäinen tehtävistä on Martan pojan ja Juditin kummipojan, Maurin, sielun pelastaminen. 8-vuotiaalla pojalla on harvinainen lihaksia rappeuttava sairaus ja hän voi kuolla milloin tahansa. Mauri ei usko Jumalaan tai Taivaaseen, mutta palvoo kummitätiään. Siispä Juditin tehtävä on saada poika uskomaan edes hieman ennen kuolemaansa. Toinen tehtävä on vakoilla F-Remediumin ykkösvihollisen, maailmankuulun ateisti Leo Moureaun, toimia. Suomalaistunut Moureau on palkannut F-Remediumin hoitamaan hänen jalkaansa ja Juditin on määrä vakoilla häntä hoitotoimien lomassa.
Kultaisen ulkokuoren alla F-Remediumissa on kuitenkin jotain mätää. Judit saa varoitustekstiviestin firman entiseltä työntekijältä. Hänen mukaansa firma on täynnä pimeää.
Anteeksi vain, mutta tämä on hyvin ärsyttävää
Kirja on hyvin raskassoutuinen ja ahdistava tunnelmaltaan. Sehän tietysti sopii hyvin kauhukirjaan, mutta ensimmäisellä lukukerralla luovutin noin sivulla 150. Yksi syy siihen olivat muuten sujuvaa proosaa katkaisevat välihuomautukset, jotka tarkastelevat Juditin tai Martan mielen koukeroita, negatiivisia ajatuksia ja tiedostamattomiakin haluja ja impulsseja.
Kirsin kirjanurkan arviossa välihuomautuksista puhutaan jonkinlaisena metakirjallisuutena, jossa pohditaan kirjoittamisprosessia. Tämäkin metataso katkelmissa on, mutta itse näin katkelmat enemmänkin hahmojen Freudilaisen tiedostamattoman idin penkomisena. Myös unet ja uskonnollisuus ovat suuressa roolissa kirjassa ja ne ovat myös teemoja joita Freud on tulkinnut. En ole koskaan välittänyt Freudin teorioista.
Freudilaisten tulkintojen ja kirjailijuuden lisäksi välihuomautuksista löytyy vielä kolmas taso, joka liittyy tiukasti narratiiviin. Minulle oli alusta asti selvää, että tarkastelija on jonkinlainen kaikkivoipa entiteetti, sillä se tunnustaa tutkivansa tiettyjä hetkiä henkilöiden elämässä ja palaavansa niihin aina uudestaan ja uudestaan. Tämä taso katkelmissa toimii mielestäni kaikista huonoiten, sillä se inhimillistää entiteettiä liikaa.
Kirjan rasittavin hahmo on pikkuvanha Mauri, joka on rakastunut kummitätiinsä. Hän kuvittelee olevansa vanhempi kuin onkaan eikä ehkä siksi kuulosta kovin uskottavalta 8-vuotiaalta. Koska hän on milloin tahansa kuoleman oma, hänen oikkujaan ja käytöstään siedetään ja jopa myötäillään. Oman ällötyksenä Maurin ja Juditin suhteeseen tuo jälkimmäisen osittain tiedostamattomat pedofiiliset ajatukset ja impulssit, jotka työnnetään lukijan naamalle erityisesti välihuomautuksissa. Kirjan ensimmäisen osion aikana Maurista onneksi kuullaan vain silloin tällöin, mutta toisessa osiossa hänet on pakko raahata mukana keskeisiin tapahtumiin. Olisi voinut sen sijaan kuolla jo siinä vaiheessa.
Kauhua
Ei siis ihme, että tämä oli se puoli kirjasta, josta pidin hyvin paljon, joskaan en varauksetta. Pikkuhiljaa avautuvat yksityiskohdat juonesta ja lopun surrealistinen ja unenomainen seikkailu toimivat todella hyvin. Sateessa kulkevista sieluista, hahmojen oudoista vammoista ja tietyissä henkilöissä tapahtuvista muutoksista saadaan irti hyvin tehokasta bodyhorroria. Loppuosassa kirjaa myös eksistentiaalinen kauhu nostaa päätään. Tämä oli minulle se kirjan pihvi. Ei uskonnon ja ateismin väliset kiistat, ei hahmojen psykologia, ei metakirjailijuus. Suurimmaksi osaksi olinkin hyvin tyytyväinen tähän puoleen Sieluissa.
Kauheutta tosin vähentää muutama seikka. Lovecraftin kauhu yleensä kumpuaa siitä, että henkilöille avautuu kosmisia totuuksia maailmasta ja ihmisen pienuudesta siinä. Massiiviset hirviöt eivät juuri ihmisistä välitä. Nämä totuudet ovat niin järkyttäviä, että ne suistavat väistämättä henkilöhahmot hulluuteen. Sielujen tapauksessa taustalla häälyvän entiteetin inhimillistäminen ja henkilöhahmojen suhteellisen viilipyttymäinen suhtautuminen mieltä kääntäviin asioihin vei kauhulta terän.
Kirjallisia kuvitelmia
Lovecraft on mukana myös henkilöhahmona, sillä Moureaun luota löytyy hänen kirjoittamiaan kirjeitä. Yksi luku on pyhitetty näiden kirjeiden sisällölle. On yleinen tieto, että Lovecraft oli rasisti ja tämä tulee myös kirjeestä hyvin esille. Kirjettä lukevat henkilöhahmot eivät kuitenkaan mitenkään kommentoi n-sanan käyttöä tai muutamaa muuta inhaa ilmaisua, joten niiden esiintuominen kirjeessä oli hieman turhaa. Luku olisi voinut käsitellä pelkästään juonelle relevantteja katkelmia kirjeestä, nyt rasististen ilmaisujen mukana olo tuntuu vain itsetarkoitukselliselta lukijan shokeeraamiselta.
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista hahmoista on salaperäinen Lukija, joka asuu Moureaun kartanossa. Tämä iättömän oloinen hiljainen nainen vain lukee Moureaun kirjastosta löytyviä kirjoja, uppoutuen niihin täysin. Myöhemmin hänellä on hyvin tärkeä osa tapahtumien kulussa ja se on toteutettu aivan upeasti. Kirjallisuus ja kirjojen hahmot ovat oleellinen osa Sielujen loppuhuipennusta ja pidin siitä valtavasti.
Lopuksi
Uskonnollisuus on hyvin isossa osassa kirjaa ja siinä on myös useita otteita Raamatusta. Tämä olisi saattanut haitata minua, mutta onnistuin jo hyvin aikaisessa vaiheessa laittamaan Lovecraft-kakkulat silmilleni. Siitä näkökulmasta katsottuna uskonnollisetkin teemat olivat mielenkiintoisia, kuuluvathan Cthulhu -mythokseen kaikenlaiset kultistit.
Monitahoinen ja paksu kirja olisi kaivannut mielestäni jonkin verran tiivistämistä, sillä ensimmäisessä ja toisessa osiossa on hieman tyhjäkäyntiä. Siitä huolimatta onnistuin tällä toisella yrittämällä lukemaan kirjan loppuun varsin nopeasti, kunhan paneuduin siihen kunnolla. Olen tyytyväinen, että sain tämän vihdoin luettua, mutta sen pariin en enää uudestaan palaa.
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013, 550 s.
Muiden arvioita: Kirsin kirjanurkka, Eniten minua kiinnostaa tie, Morren Maailma, Sallan lukupäiväkirja, Kujerruksia, Tuijata, Sanoja, sanoja, Cats, books and me, Kirjoihin kadonnut, Hurja Hassu Lukija
Muut haastekohdat löytyvät täältä: https://lonkeropiirakka.blogspot.com/2018/01/spefi-lukuhaaste.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti