Meillä kauhu on tietyllä tavalla kuulunut jouluun, koska perinteisten joululaulujen sijaan kuuntelemme erinomaisia H.P. Lovecraft Historical Societyn A Very Scary Solstice ja An Even Scarier Solstice joululevyjä.
Joten onkin siis sopivaa tänään tarkastella meidän suosikkeja kauhuelokuvista. Mutta mikä sitten erottaa hyvän kauhuelokuvan huonosta?
Helpoihin säikytyspelotteluihin perustuvat kauhuelokuvat eivät välttämättä ole huonoja, mutta ne hyvin harvoin ovat kovin pelottavia enää ensimmäisen katsomiskerran jälkeen.
Parhaat kauhuelokuvat sen sijaan onnistuvat rakentamaan painostavan tunnelman, joka parhaimmillaan vielä kasvaa elokuvan edetessä muuttuen yhä ahdistavammaksi ja pelottavammaksi.
Tällöin kauhu ei tule niinkään siitä että joku hirviö tai sarjamurhaaja hyppää pusikosta viidakkoveitsen kanssa vaan pikemminkin katsojan oman pään sisältä. Tämä tosin tarkoittaa sitä että kauhukokemus voi olla hyvinkin subjektiivinen.
Joskus hyvätkin tunnelmapohjaiset kauhuelokuvat muuttuvat useammalla katsomiskerralla enemmän "vain" jännityselokuviksi. Kuitenkin sanoisin että parhaista parhaimmat kauhuelokuvat onnistuvat useammankin katsomisen jälkeen pitämään kiinni pelottavuudestaan.




