sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 1 / 30

Joulu on taas kohta ovella ja se on tietenkin kiireistää aikaa kaikille bloggaajille, jotka yrittävät hätäpäissään raapia kokoon materiaalia mitä erilaisempiin joulukalentereihin. Mekin täällä Lonkeropiirakassa olemme pohtineet miten ilahduttaa lukijoita joulukuussa.

Päädyimme lopulta siihen että 24. päivän kalenteri on turhan helppo ja sen sijaan lanseeraamme Uuden ja Hienomman Joulukalenteri+ ™:n. Sen kesto tulee olemaan 30 päivää, eli se sopivasti loppuu juuri ennen vuodenvaihdetta.

Teemana Joulukalenteri+:ssa tulee olemaan 30 Day Movie Challenge. Tämä laajennettu joulukalenteri voi siis samalla toimia myös jonkinlaisena jatkona Korppisuden pari vuotta sitten tekemälle 30 Day Book Challengelle. 


Tämä haaste kysymyksineen on ollut jo hautumassa pidemmän aikaa mutta nyt tuntui olevan hyvä aika kaivaa se esille. Elokuva-aiheiset jutut ovat olleet helpoimpia kirjoitettavia blogiin joten toive olisi että saisimme tämän ihan aikataulussa jopa ulos.

Tarkoitus olisi siis seuraavan 30 päivän aikana vasta seuraaviin kysymyksiin:

Day 1: Favorite film
Day 2: Least favorite film
Day 3: Favorite comedy
Day 4: Favorite drama
Day 5: Favorite action
Day 6: Favorite horror
Day 7: Favorite animated feature
Day 8: Favorite thriller
Day 9: Favorite musical
Day 10: Favorite foreign film (kotimainen elokuva)
Day 11: Favorite kid's movie
Day 12: Favorite love story
Day 13: Favorite chick flick
Day 14: Favorite documentary
Day 15: Favorite play adaptation
Day 16: Favorite book adaptation
Day 17: Least favorite book adaptation
Day 18: Film that is your guilty pleasure
Day 19: Film that made you cry the hardest
Day 20: Movie with your favorite actress
Day 21: Movie with your favorite actor
Day 22: Movie you wish you could live in
Day 23: Movie that inspires you
Day 24: Movie with your favorite soundtrack
Day 25: Movie with the most beautiful scenery
Day 26: Movie you're most embarrassed to say you like
Day 27: Movie with your favorite villain
Day 28: Movie with your favorite hero
Day 29: First movie you ever remember watching
Day 30: Last movie you watched

Missään tapauksessa kaikki vastaukset eivät ole absoluuttisia. Varsinkin jonkun genren parhaasta elokuvasta puhuttaessa on hyvinkin todennäköistä että vastaus voisi toisena päivänä olla aivan eri. Vastauksia voi myös joissain tapauksissa olla enemmän kuin yksi. Mutta nyt itse asiaan...

Day 1: Favorite film

Akira Kurosawa: Seitsemän Samuraita / Shichinin no samurai (1954)

Rosvojoukkion ahdistelemaksi joutunut maalaiskylä saa tietää näiden taas palaavan seuraavan sadonkorjuun jälkeen. Kyllästyneinä ainaiseen rosvoukseen kyläläiset päättävät palkata samuraita auttamaan. Kyläläiset onnistuvat saamaan ruokapalkalla palkattua seitsemän samuraita avustamaan heitä kylän puolustamisessa.
Heti ensimmäisenä päivänä on tietenkin se kaikista vaikein kysymys. Itse en pysty absoluuttisesti määrittelemään suosikkielokuvaani vaan vaihtoehtoja olisi useita. Kuitenkin päädyin lopulta valitsemaan Akira Kurosawan Seitsemän samuraita, koska se ei pelkästään ole loistava elokuva vaan on myös vaikuttanut minuun henkilökohtaisesti.

Näin elokuvan ensimmäisen kerran herkässä yläasteiässä. Yhdessä samoihin aikoihin nähtyjen anime-elokuvien kanssa se vaikutti hyvin vahvasti siihen, että minusta tuli jonkinasteinen japanilaisen/aasialaisen-kulttuurin intoilija.


Jopa ilman tätä henkilökohtaista aspektia niin elokuva kyllä sijoittuisi omien suosikkieni joukkoon. Sen kuvaus tavoittaa todella hyvin Japanin feodaalisen maaseudun tunnelman ja toimintakohtaukset on myös kuvattu erittäin selkästi mutta silti niin että niissä pysyy jännitys yllä. Kaikki kohtaukset on sommiteltu huolella ja elokuva on vain kokonaisuudessaan visuaalisesti todella upea.

Seitsemän samuraita on myös yksi parhaiten rytmitettyjä elokuvia mitä tiedän. Huolimatta eeppisestä lähes kolmen ja puolen tunnin kestostaan se ei kuitenkaan missään vaiheessa ala puuduttamaan tai pitkästyttämään. Elokuvan on vain rytmitetty niin hyvin. Tarina ja juoni etenevät koko ajan eli missään vaiheessa elokuva ei jää junnaamaan paikoilleen.


Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan ensiluokkaisia ja näiden esittämät hahmot ovat myös oikeasti moniulotteisia. Jopa aluksi pelkältä koomiselta kevennykselta tuntuva Kikuchiyo, jota näyttelee Kurosawan luottotähti Toshiro Mifune.  Hahmo kuitenkin elokuvan edetessä paljastaa uusia puolia itsestään ja kokonaisuudessaan toimii vastapainona muille hyvinkin vakaville samuraille.

Seitsemän samuraita on yksinkertaisesti elokuva joka minusta kaikkien tulisi nähdä edes kerran. Varmastikaan kaikki eivät siitä pidä niin paljoa kuin minä itse mutta suosittelen antamaan sille mahdollisuuden.








 Kirjoittanut Korppisusi

Karyn Kusama: Æon Flux (2005)

Yli 400 vuotta 99% ihmiskunnasta tappaneen viruksen jälkeen, selviytyneiden jälkeläiset asuvat dystooppisessa Bregna-kaupunkivaltiossa.Aeon Flux on Monicans-kapinallisten salamurhaaja, joka saa tehtäväkseen kaupunkia hallitsevan puheenjohtajan tappamisen. Mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.

Omalla kohdallani on aivan mahdotonta sanoa absoluuttisesti parasta elokuvaa leffaa joka tulee aina olemaan lempielokuvani. Se riippuu kohdallani niin paljon elämäntilanteesta, mielentilasta ja tähtien asennosta. Minulla ei ole ollut mitään koko elämääni vaikuttavaa elokuvakokemusta kuten Grandpa Cthulhulla joten minun täytyy lähestyä tätä kysymystä toisin. Itse lähdin miettimään elokuvia, joita katson säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. Sitä kautta tämän hetken lempparielokuvakseni valikoitui Aeon Flux.

Elokuvan suhtautuminen teknologiaan on epätavallista. Yleensä scifi-elokuvissa teknologia on persoonatonta, jotenkin kovaa ja kylmää. Tässä elokuvassa teknologia on orgaanista, osa ympäristöä ja osa ihmistä. Visuaalisuus ylipäätään on yksi elokuvan upeimmista puolista. Kuvauspaikat on valittu huolella, kohtaukset on rajattu kauniisti. Puvustus on kekseliästä, värikästä ja täynnä yksityiskohtia. Näistä kaikista osasista muodostuu rikas ja uskottava maailmankuva.

Aeon Flux läpäisee Bechdel-testin leikiten. Pääosassa on voimakas ja kyvykäs nainen, jolla on myös heikkoutensa. Naisia on myös muissa tärkeissä rooleissa. Vaikka Aeon Fluxin sydämessä on lopulta rakkaustarina, on elokuva niin paljon muutakin. Se käsittelee ihmisyyden olemusta ja identiteettiä, kapinaa yhteiskuntaa ja vallitsevia oloja vastaan, uskallusta tehdä radikaalejakin ratkaisuja. Aeon Flux on älykästä viihdettä jonka visuaalisuus on silmiä hivelevää. Näistä syistä jaksan katsoa sitä uudestaan ja uudestaan kyllästymättä.

4 kommenttia:

  1. Hii, loistava joulukalenteri! Jään innolla odottamaan seuraavien luukkujen avautumista :). (Ja kyllä, tämä ensimmäinen kysymys on vaikein! Ei voi valita!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Ja vielä kerran kiitos postissa saapuneesta kalenterista, se on tosi kaunis!

      Poista
  2. Jaahas, pitäisköhän itsekin lähteä elokuvahaasteeseen, kun sen kirjahaasteenkin aikanaan teidän innostamana tein...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti kannattaa lähteä tekemään tätä haastetta!

      Vaikka välillä/jatkuvasti ollutkin haastavaa valita elokuva haastekysymykseen niin oikeastaan ollut ihan kivaa miettiä niitä.

      Iso apu on kyllä ollut oma iCheckMovies profiili (vaikka onkin todennäköisesti vähän vajaa) kun on voinut tarkistaa mitä kaikkea sitä onkaan nähnyt.

      Varoituksena pitää vielä sanoa että haaste voi tosin aiheuttaa pahaa pitäiskinkatsoauudestaan-syndroomaa.

      Poista