Joulukalenteri+ Päivä 2 / 30

Tänään joulukalenteri-haasteena on surkein elokuva. Hetken joutui miettimään miltä kannalta asiaa lähestyisi. Sillä on olemassa huonoja elokuvia joita suorastaan vihaa sydämensä kyllyydestä. (Rob Schneiderin "elokuvat", Adam Sandlerin "komediat")

Mutta sitten taas on huonoja elokuvia jotka vain epäonnistuvat elokuvina kaikilla tavoin, mutta apaattisessa huonoudessaan eivät aiheuta oikein edes minkäänlaista tunnereaktiota.

Lopulta kuitenkin päädyin itse tuohon jälkimmäiseen, sillä tuollaiset elokuvat ovat ehkä kuitenkin niitä aidosti surkeita. Vihattuihin elokuviin kyllä palataan vielä varmasti 17. haastepäivänä...

Day 2: Least favorite film

Al Adamson: Five Bloody Graves (1970)

Yksinäinen pyssysankari metsästää pahaa intiaania erämaassa.

Päädyin näkemään tämän surkea elokuvatekeleen Night Visions festivaaleilla vuosituhannen alkupuolella. Tarkoituksena oli mennä katsomaan erittäin viihdyttävän Man with the Synthetic Brain-kalkkunan ohjanneen Al Adamsonin toista elokuvaa nimeltään Swastika Savages aka Hell's Bloody Devils.

Se on elokuva jossa on uusnatseista koostuva moottoripyöräjengi sekä itse Colonel Sanders mainostamassa KFC:tä, erittäin kalkkunainen siis. Ikävä kyllä Night Visions ei ollut saanut printtiä tuosta Swastika Savages-elokuvasta mutta olivat tilalle jostain saaneet kyllä saman ohjaajan toisen tuotoksen nimeltään Five Bloody Graves.

Varmaankin se tuntui ihan hyvältä korvaavalta vaihtoehdolta koska löytyihän ohjaajan muista elokuvista myös "hyviä" kalkkunoita. Tämä elokuva ei vaan kaikkien elokuvaa katsomassa olleiden epäonneksi ollut sellainen.

Kokonaisuudessaan elokuva oli vain kuolettavan tylsä ja mitäänsanomaton. Se on suurimmaksi osaksi kuvattu autiomaassa mutta vahingossakaan mitään näyttäviä maisemia ei ole onnistuttu ruudulle saamaan. Näyttely on vain todella jäykkää ja mitäänsanomatonta eikä edes yhtään huvittavan huonoa. 

Myönnettäköön että onnistuin torkahtelemaan välillä teatterissa joten juonesta en oikeastaan muista mitään. Tosin joka kerta herätessäni elokuva ei tuntunut edenneen mihinkään vaan hahmot jatkoivat haahuilua saman näköisissä maisemissa samassa autiomaassa. Joten kovinkaan paljoa en varmasti menettänyt.

Elokuvan juliste on kyllä kunnon eksploitaatio-henkinen mutta todellisuudessa siinä olevat "Inhuman" "Brutal" ja "Shocking" -fraasit kuvaavat elokuvan sijaan enemmän sen katselukokemusta. Tätä ei siis voi suositella oikeastaan kenellekään. Älkää ikinä vaivautuko katsomaan.

---

 Kirjoittanut Korppisusi

Courtney Solomon: Dungeons & Dragons (2000)

Minunkin piti miettiä lähestymistapaa tämän suhteen hetken. On olemassa muutamia elokuvia, jonka katsomisen olen jättänyt kesken syystä tai toisesta. En kuitenkaan koe, että voin niitä täysin tuomita ilman katsomista. Minun valintani tämän päivän haasteeseen on siis Dungeons & Dragons, jonka olen kärsinyt alusta loppuun saakka.

Aloitin roolipelaamisen suhteellisen myöhäisessä iässä vuonna 2000. Alkuaikoina tuli pelattua tietenkin paljon tuota legendaarista D&D:tä ja odotukseni olivatkin korkealla kun huomasin, että siitä oli tehty elokuva. Ja pettymys kasvoi sitä mukaa kun elokuva eteni.

Hyvä ja kaunis nuori keisarinna haluaa valtakuntaansa tasa-arvoa ja kaikkea kivaa, kun taas paha maagi haluaa valtakunnan ikeensä alle. Pitääkseen valtakuntansa keisarinnan täytyy löytää taikasauva jolla hallitaan punaisia lohikäärmeitä  Etsintään sotkeutuu sekalainen seikkailijajoukko ja näin alkaa kilpajuoksu pahisten ja hyvisten välillä.

Dungeons and Dragons elokuvassa näyttelijät näyttelevät kahdella tavalla: huonosti tai juustoisen huonosti. Muuten niinkin loistava näyttelijä kuin Jeremy Irons vetää koko homman ihan läskiksi ja ylinäyttelee kähisevää dramaattista pahista naama irvistellen. Kyseessä ei ole Raul Juliamainen viihdyttävä hilpeä ylinäyttely Street Fighter the Movien tapaan, vaan lähinnä myötähäpeää aiheuttava raahustus läpi elokuvan. Ironsin kätyrinä on mies, joka käyttää sinistä huulipunaa ja mörisee lakonisesti tehden dramaattisia sisääntuloja.

Hyvisten puolella pääosassa olevat varkaat ovat kuin pahaisesta 90-luvun buddykomediasta. Hemaisevan hurmaavaa hymyään väläyttelevä nättipoika ja hänen rasistisen stereotyyppisesti esitetty apurinsa koheltavat kommelluksesta toiseen kamalaa dialogia solkaten. Puhetapa ja sanavalinnat ovat täysin moderneja ja herra hymykuopan apuri vääntelee naamaansa ja kiljahtelee hassunhauskasti elehtien tämän tästä. Joukkoon liittyy vielä äreä haltioita vihaava kääpiö ja kummallekin sankarille ihonväriin sopiva ihastus: koppava yläluokkainen maagi ja eleetön haltiajäljittäjä.

Voisin jatkaa elokuvan huonouden kuvailua vielä pitkään, mutta ehkä on parempi lopettaa tähän.

Dungeons & Dragons ei ole hauskasti huono elokuva vaan masentavan kamala pökäle, josta saa hupia korkeintaan lyhyenä juomapelinä. En suosittele kokeilemaan.