Suosikki toimintaelokuvan kohdalla tiesin että valinta tulisi kohdistumaan jälleen kerran Aasian suuntaan. Vaikka Hong Kong -elokuva onkin 2000-luvun puolella enimmäkseen ollut aika mitäänsanomatonta, niin varhaisempi tuotanto yhä kuitenkin pitää sisällään todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat toimintaelokuvat.
Haasteeksi sitten muodustuikin lähinnä minkä honkkarin valitsisi. Lopulta kuitenkin yksi elokuva tuntui nousevan ensimmäisenä mieleen toimintaelokuva-genreä ajatellessa ja se kyllä onkin ehdoton klassikko.
Day 5: Favorite action
John Woo: 辣手神探 / Hard Boiled (1992)
Kovaotteinen poliisi "Tequila" Yuen yhdistää voimansa triadin salamurhaajaksi soluttautuneen poliisin Tonyn kanssa kaataakseen häikäilemättömän triad-pomon Johnny Wongin.
John Woon pelkkiin Hollywood tuotoksiin tutustuneet eivät sitä välttämättä usko mutta herran aiempi Hong Kong-tuotanto on yhä toimintaelokuvien aatelia. Siksi lopullinen valintani käytiin Woon ohjaamien The Killer ja Hard Boiled elokuvien välillä. Hetken aikaa jo harkitsin molempien valitsemista.
Lopulta kuitenkin voittajaksi päätyi Hard Boiled. The Killer on erinomainen elokuva mutta puhtaasti toiminnan kannalta Hard Boiled on intensiivisempi, rankempi ja parempi.
Pelkästään alun legendaarisessa teehuoneammuskelussa on näyttävää toimintaa, räjähtäviä veripatruunoita ja siistiä meininkiä enemmän kuin monen elokuvan finaalissa.
Elokuvan eduksi on myös ehdottomasti luettava se, että pääosaa "Tequila" Yueniä näyttelee maailman coolein mies Chow Yun-Fat. Mies on vain niin karismaattinen että itse hyvinkin voisin katsoa elokuvan, jossa hän vain
Muutkin näyttelijät suoriutuvat kyllä rooleistaan hyvin. Tony Leung tuo hyvin esiin hahmonsa ristiriidan soluttautuneena poliisina joka joutuu tekemään paljon kyseenalaisia tehtäviä triadissa. Mutta erityisesti Anthony Wongin maaninen roolisuoritus vallanhimoisena triad-johtana Johnnynä on kyllä erittäin muistettava ja viihdyttävä.
Yleisesti erona aiempiin John Woon elokuviin Hard Boiled kuvaa triadeja lähinnä häikäilemättöminä rikollisjärjetöinä. He surutta ampuvat sivullisia ja varsinkin nuoremmat triadin jäsenet eivät kunnioita lainkaan vanhan kaartin edustajia.
Juoni noudattelee hyvinkin samankaltaisia linjoja kuin monet muut ajan Hong Kong-elokuvat. Kaksi aluksi lain vastakkaisilla puolilla ollutta (tai siltä vaikuttanutta) sankaria yhdistää voimansa saadakseen kunniattoman pahiksen kiinni.
Yksinkertaisesta perusrakenteesta huolimatta tähän kuitenkin on yhdistetty hieman pohdintaa siitä kuinka pitkälle poliisi voi mennä tehdäkseen työnsä. Tequilan tapauksessa tämä käytännössä ampuu kaikki pidättämisen sijaan ja Tony taas joutuu soluttautuneena poliisina murhaamaan ihmisiä.
Juonen sijaan pääasia onkin toiminnassa joka on todella näyttävää. Toiminta on huolellisesti kuvattua ja on oikein tyydyttävän graafista. Ne myös ovat intensiiviä sillä kohtaukset jaksetaan rakentaa huolellisesti ja toiminnan fyysisyyden vuoksi vaaran tunne pysyy myös yllä.
Hard Boiled on toimintaelokuvien klassikko joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen!
Kirjoittanut Korppisusi
Taas kerran on niin vaikea valinta, että pakko ottaa kaksi kappaletta, vanhempi suosikki ja uudempi suosikki. Minulla molemmat ovat perinteisemmin Hollywood-rymistelyjä. Ensimmäinen on Arska-klassikko, eli Terminator 2.
James Cameron: Terminator 2 - Judgement Day
/ Terminator 2 - Tuomion Päivä (1991)
Tulevaisuuden vastarintaliikkeen johtajan, John Connorin, menneisyyteen lähetetään edistynyt T-1000 robotti tappamaan hänet. Hän joutuu pakenemaan henkensä edestä apunaan hullujenhuoneelta karannut äitinsä ja tulevaisuudesta hänen suojakseen lähetetty vanhempaa mallia oleva Terminator.Aikamatkustusta, koneiden sota ihmistä vastaan ja tuhkaksi palavia lapsia. Kuinka tästä voisi olla pitämättä? Linda Hamilton on tosi bad-ass ja Arskan & Edward Furlongin kemiat kohtaavat isä-poika-akselilla erittin hyvin. Jos siis isänä sattuisi olemaan tappajarobotti tulevaisuudesta.
Elokuva on mielestäni kestänyt aikaa hyvin ja erikoistehosteet ovat vieläkin todella uskottavia. Etenkin T-1000 morphaukset ovat huippukamaa. Suvantokohtia leffassa on harvassa, jännitystä sekä menoa ja meininkiä riittää. Vaikka olen nähnyt tämän lukemattomia kertoja, niin aina vaan se sävähdyttää. Ja se musiikki! Tädä-tä-tä-dä!
Toinen valintani on ihan tuore tapaus eli Pasific Rim.
Guillermo del Toro: Pacific Rim (2013)
Valtameren pohjan portaalista nousevat jättimäiset hirviöt pitää pistää poikki ja pinoon jättimäisillä ihmisten ohjastamilla mechoilla. Pilottina olemisessa on omat hankaluutensa ja kun kaksi ongelmatapausta päätyy saman mechan pääkoppaan, pulmana eivät ole vain isot öllimöllit.Varsinainen tarina tai hahmokaaret eivät tässä ole kaksisia, mutta eivätpä ne pääasia olekaan. Tässä isoilla mechoilla mäiskitään yhtä isoja hirviöitä ja siinä elokuva onnistuu loistavasti.
Visuaalisuudessaan tämä on todellista silmäkarkkia ja upean eeppinen musiikki vielä tehostaa tunnelmaa. Ei siitä mihinkään pääse, helvetin päheetä mätkimistä koko leffa!
TODAY WE ARE CANCELLING THE APOCALYPSE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti