Eli toiselta nimeltään blogistanian lukumaratoni kakkonen :) No, kyllähän sitä tuli myös vähän suhattua bussilla, totta puhuakseni.
Kuten ensimmäinenkin maraton, tämä oli minulle enemmän elämysmatkailua kirjojen parissa kuin veren maku suussa suorittamista. (ei sillä, että kukaan muukaan sitä veren maku suussa tekisi.)
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että oma maratoni olisi parempi suorittaa joko 12 tunnin mittaisena tai sitten niin, että nukkumiseen menevää aikaa ei lasketa. Nukkuminen on kuitenkin niin kivaa ja tarpeellista, eikä kestävyys vaan anna periksi paahtaa yötä päivää kirjojen parissa.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Lukumaratoni, osa 2: Electric boogaloo
Kirjoittanut
Korppisusi
Ihana banneri, jonka tekijää en nyt näin kiireessä löytänyt |
Uusi maratoni on lähtemässä käyntiin, aloitan sen tuttuun tapaan kello 12.00 Päätin sitten, että tämän maratonin pyhitän novelleille, niin voin ehkä saada vähän enemmän aikaankin.
Fyysisistä kirjoista mukaan valikoitui Osuuskumman tuotannosta lukupinossa Koneita ja korsetteja ja Huomenna tuulet voimistuvat. Jukka Halmeen toimittama Uuskummaa-antologia tarttui mukaan Finnconista, joten se on myös mukana. Lukupinossa on odottanut myös scifiseurojen yhteistyökokouksesta ostettu Hurtan koodeksi, jonka ovat toimittaneet Anne Leinonen, Tuomas Saloranta ja Shimo Suntila.
Koneista ja Korseteista sekä Uuskummasta olen jo aiemmin lukenut osan, mutta nyt luen ne loputkin. Voisin piipahtaa myös kirjastossa lukaisemassa uusimmasta Tähtivaeltajasta novelleja. Ehkä otan mukaan kaiken varalta vaikkapa Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.
Tarkoituksenani on siis pian lähteä kiertelemään Tamperetta kirjakassin kanssa ja kokeilla, ovatko lempipaikkani Tampereella myös hyviä lukupaikkoja. En kuitenkaan jaksa ottaa läppäriä mukaan, joten päivän aikana maratonin kulkua kannattaa seurata twitterin avulla. Twitteristä Korppisusi löytyy nimellä @korppisusi. Muiden tunnelmia voi seurata hashtagilla #lukumaraton.
Myöhemmin illalla kun olen palannut koneen äärelle, on aika raottaa netin novelliarkkuja ja lukea Osuuskumman Ursula-lehtiä sekä Usva-verkkolehteä. Myös Aliette Bodardin englanninkielisiä novelleja on saatavilla verkossa.
Edit. 13.00 Maratoni on lähtenyt vähän hitaasti käyntiin kun on pitänyt hoitaa muitakin asioita. Aloitin kevyesti lukemalla Finnconin kunniavieraiden lyhyet novellit ohjelmakirjasta. Kertyneitä sivuja siis tähän mennessä 6 :)
Tunnisteet:
kirjat,
lukumaraton
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Finncon 2013: Freaky Friday
Kirjoittanut
Grandpa Cthulhu
Picture: Maija Pietikäinen |
Well... truth to be told it wasn't really all that freaky. But that wouldn't be all that interesting title now would it? You might have also noticed that the text you are currently reading is in English which it normally isn't. Good catch!
But we talked about it and decided that maybe our daily Finncon reports should be in English so that they would be readable even to non-Finnish reading visitors. It could maybe even work as a sort of advertisement for the Helsinki 2015 Worldcon bid *wink wink*
Tunnisteet:
English,
spefi,
tapahtumat
torstai 11. heinäkuuta 2013
Tuloksia maratonista
Kirjoittanut
Korppisusi
Oma tahtini on siis ihan järkyttävän hidas, kun haluan fiilistellä ja lukea aivan rauhassa. Miettiä, maistella, pohtia ja ymmärtää. Kokemuksena tämä oli mielenkiintoinen ja hauska, vaikka aamulla pitikin vielä ihan silmät ristissä lukea viimeiseen asti. En vain jaksanut koko yötä paahtaa, vaan oli pakko nukkua välissä. Sitä se teettää, kun ei ole enää ihan nuori ja silti riekkui koko männä viikonlopun Finnconissa vaikka miten myöhään joka yö.
Mutta hauskaa oli silti ja täytyy sanoa, että ilman maratonia Teemestarin kirja ei välttämättä olisi ollut ihan niin intensiivinen kokemus. Normaalisti luen kirjoja pienissä pätkissä, bussissa, ulkona, kotona ruuanlaiton välissä ja niin edelleen. Nyt koko kirja tuli luettua yhdeltä istumalta ilman pitkiä (jopa päivien) taukoja. Panostin myös lukukokemukseen aivan eri tavalla: kuuntelin teemaan sopivaa musiikkia, keitin hauduketta oman parvekkeen mintusta, poltin suitsuketta ja nautin suihkulähteen solinasta. Lukukokemuksena se oli aivan vertaansa vailla.
Oli tämä sen verran jänskä kokemus, että ilmoitin itseni myös parin viikon päästä tapahtuvalle seuraavalle maratonille. Saas nähdä miten silloin käy!
Yksityiskohtaiset tulokset:
1. kirja: Emmi Itärannan Teemestarin kirja. 266 sivua, 8 tuntia. Kuunneltu musiikki:
- Original motion picture soundtrack Crouching Tiger, Hidden Dragon
- Oliver Shanti & Friends Tai Chi Too: Himalaya, Magic and Spirit
- Lin Fu Chan: The healing power of Tai Chi
- Divercia: Modus Operandi
- True Blood soundtrack
Tunnisteet:
kirjat,
lukumaraton
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Blogistanian ensimmäinen lukumaraton
Kirjoittanut
Korppisusi
Kuva: Juni (CC by 2.0) |
Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Finnconista ostamani Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Sopivasti liittyy sekin veden teemaan. Jotain hyvää teetä pitää siis tämän kirjan aikana hauduttaa, mutta ensin täytyy keittää kahvia että jaksaa.
Musiikiksi laitan ainakin alkuun Hiipivä Tiikeri, Piilotettu Lohikäärme-elokuvan soundtrackin.
Päivitän tähän samaan postaukseen väliaikatietoja päivän mittaan, mutta en mitenkään kamalalla tahdilla. Olen välillä aika hidas lukija ja haluan nauttia ja miettiä lukemaani samalla.
14.00 Vasta ensimmäiset 50 sivua luettuna. Kirja on kaunis kuin runo ja haluan antaa sille ansaitsemansa tilan. Valitsemani musiikki sopii sen surumieliseen tunnelmaan kuin nakutettu. Ajattelin kohta keittää teetä, laittaa suitukkeen palamaan, täyttää pöytäsuihkulähteeni ja laittaa sen solisemaan.
20.00 Nyt sain ensimmäisen kirjani luettua. 265 sivua täyttä tunnetta. Sen jälkeen täytyy pitää pieni toipumistauko. Uskomattoman kaunis kirja. Kahdeksan tuntia siihen meni, vaikka sivumäärä on aika pieni. Mutta ajattelin jo heti alussa panostavani enemmän laatuun kuin määrään sekä kirjaan sopivaan tunnelmaan ja virvokkeisiin. Nyt on sydän sykkyrällä ja posket märkinä.
21.30 Nyt on toivuttu sen verran, että voi taas jatkaa. Kaupassa käyty, vegepitsaa välipalana syöty. Nyt tarvin kyllä jotain ihan muuta. Palate Cleanserina en siis luekaan novellia vaan Detroit Metal City-mangaa. Ja kuuntelen metallia :)
22.00 Ehkä välipala-osio on hetkeksi ohi. Detroit Metal City on siis manga nuoresta miehestä, joka tykkää ruotsalaisesta popista ja haluaisi olla indiebändissä. Hän on kuitenkin päätynyt kitaristi-laulajaksi death metal-bändiin ja joutuu esittämään todellista öykkäriä. Absurdia, hauskaa ja epäsovinnaista kamaa siis :) Musiikkina oli Divercian Modus Operandi-levy. Mangaa tuli luettua 43 sivua.
22.10 Seuraavan kirjan kimppuun. Poimin hyllystä Charlainen Harrisin Living Dead in Dallas-kirjan, joka on toinen osa Sookie Stackhouse-kirjasarjaa. Musiikkina tiestysti True Blood-sarjan soundtrack.
1.12 Nyt on aika taas tauolle. Jatkan verkkaista tahtiani, Harrisia on luettuna 67 sivua.
9.05 Tauko muuttuikin ihan yöuniksi. Finnconin aikaan tuli nukuttua niin vähän, että ei jaksanut yön läpi paahtaa. Jatkan näin aamutuimaan Sookieta.
12.00 Se on siinä! Ensimmäinen lukumaratoni ohitse! Pääsin Living Dead in Dallas-kirjassa sivulle 146. Kirjoitan vielä oman kokoomapostauksen.
Tunnisteet:
kirjat,
lukumaraton
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Lonkeropiirakka maratoonaa
Kirjoittanut
Korppisusi
Keep reading and don't blink! Kuva: William Ross, CC by 2.0 |
En ole ehtinyt vielä valita kirjoja tai muutenkaan älyttömästi miettiä asiaa."Palate cleanser"-novelleina luen todennäköisesti kuitenkin Osuuskumman tuotantoa. Ehkä luen jotain Finnconista ostettuja, sieltä kun tuli ostettua yhteensä kuusi kirjaa, joista yhden olen lukenut aiemmin ja yhden osaksi. Itse ajattelin aloittaa vasta huomenna vähän ennen puoltapäivää ja jatkaa sitten siitä.
Tunnisteet:
kirjat,
lukumaraton
Finncon 2013 pikainen postcon päivtys
Kirjoittanut
Grandpa Cthulhu
This Finncon
is no more. It has ceased to be.
Its expired and gone to meet its
maker.
Its a stiff! Bereft of life, it rests in peace.
Nyt se on taas ohi. Kolme päivää ohjelmaa, iltabileet ja vielä dead dogit päälle. Oli taas aivan loistava Finncon ja vaikka onkin aivan käsittämättömän väsynyt olo niin silti harmittaa että se loppui jo.
Vasta paluumatkalla Tampereelle tajusin että kyseessä oli omalla kohdalla jo kymmenes Finncon. Sitä ei nyt tullut sitten juhlistettua mitenkään erikseen mutta toisaalta tänä vuonna tuli kyllä juhlittua ihan muuten tarpeeksi joten eiköhän se riitä.
Emme saaneet tänä vuonna aikaiseksi tehdä tien päällä-raportteja Finnconista, mutta tietenkin tarkoitus on että kirjoitamme tässä heti palauduttuamme pidemmät coniraportit joka päivästä.
Pidin myös Finnconissa tänä vuonna lähes pari tuntisen esitelmän nimellä: Kromia ja nahkaa - cyberpunk videopeleissä.
Koska oma aikataulutukseni ei kuitenkaan ihan täysin mennyt nappiin, niin jouduin muutamien pelien kohdalla jättämään väliin niitä varten valmistellut videoklipit ja myös käymään hiemaan lyhennetysti osan peleistä läpi.
Kuten monta kertaa aiemmin niin lupasin että yritän saada nettiin esitelmän sisällön videoineen päivineen ja uskoisin että tällä kertaa se jopa onnistuu ihan oikeasti jossain järkevässä aikataulussa. Mutta ensin kuitenkin varmasti kirjoitamme ja julkaisemme ne Finncon-raportit.
Tunnisteet:
tapahtumat
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Genrekirjallisuuden tv-sovitukset, osa 1
Kirjoittanut
Korppisusi
Pidimme vuoden 2012 Finnconissa Grandpa Cthulhun kanssa puheohjelman nimeltä Genrekirjallisuuden tv-sovitukset. Coniraportissa taisin luvata, että siinä esitellyt kirjat ja sarjat päätyisivät pidennettyinä versioina myös tänne blogiin seuraavaan coniin mennessä. Elämä kuitenkin on tullut tielle, eikä asialle ole ehtinyt tapahtua mitään. Mutta jos nyt saisin sarjan edes aloitettua. Aloitetaan the Dresden Filesilla.
Dresden Files on Jim Butcherin kirjoittama, tähän mennessä 14-osainen kirjasarja, joka yhdistelee urbaanin fantasian ja perinteisen dekkarikirjallisuuden elementtejä. Ensimmäinen kirja nimeltä Storm Front on ilmestynyt vuonna 2000. Tämän jälkeen kirjoja on ilmestynyt noin kappale vuodessa.
Kirjojen päähenkilö on velho nimeltään Harry Dresden. Hän elää ja työskentelee Chicagossa, jossa hänellä on oma toimisto. Työkseen hän siis myy velhontaitojaan avoimesti keltaisilla sivuilla ja toimii eräänlaisena yliluonnollisena yksityisetsivänä. Välillä hän tekee myös yhteistyötä Chicagon poliisin yliluonnollisen yksikön kanssa, jota johtaa etsivä Karrin Murphy.
Kirjojen päähenkilö on velho nimeltään Harry Dresden. Hän elää ja työskentelee Chicagossa, jossa hänellä on oma toimisto. Työkseen hän siis myy velhontaitojaan avoimesti keltaisilla sivuilla ja toimii eräänlaisena yliluonnollisena yksityisetsivänä. Välillä hän tekee myös yhteistyötä Chicagon poliisin yliluonnollisen yksikön kanssa, jota johtaa etsivä Karrin Murphy.
Tunnisteet:
kirjat,
sarjavinkkaus,
spefi,
tapahtumat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)