Genrekirjallisuuden tv-sovitukset, osa 1

Pidimme vuoden 2012 Finnconissa Grandpa Cthulhun kanssa puheohjelman nimeltä Genrekirjallisuuden tv-sovitukset. Coniraportissa taisin luvata, että siinä esitellyt kirjat ja sarjat päätyisivät pidennettyinä versioina myös tänne blogiin seuraavaan coniin mennessä. Elämä kuitenkin on tullut tielle, eikä asialle ole ehtinyt tapahtua mitään. Mutta jos nyt saisin sarjan edes aloitettua. Aloitetaan the Dresden Filesilla.

Dresden Files on Jim Butcherin kirjoittama, tähän mennessä 14-osainen kirjasarja, joka yhdistelee urbaanin fantasian ja perinteisen dekkarikirjallisuuden elementtejä. Ensimmäinen kirja nimeltä Storm Front on ilmestynyt vuonna 2000. Tämän jälkeen kirjoja on ilmestynyt noin kappale vuodessa.

Kirjojen päähenkilö on velho nimeltään Harry Dresden. Hän elää ja työskentelee Chicagossa, jossa hänellä on oma toimisto. Työkseen hän siis myy velhontaitojaan avoimesti keltaisilla sivuilla ja toimii eräänlaisena yliluonnollisena yksityisetsivänä. Välillä hän tekee myös yhteistyötä Chicagon poliisin yliluonnollisen yksikön kanssa, jota johtaa etsivä Karrin Murphy.

Dresdenin maailmassa yliluonnollinen on arkipäivää. Suurimmaksi osaksi erilaiset kummajaiset pysyvät poissa tavallisten ihmisten elämästä, mutta välillä esimerkiksi poliisit joutuvat selvittelemään murhia tai muita tapauksia, joissa selvästi on jotain eriskummallista. Velhot ovat ihmisiä ja heitä valvoo Valkoinen Neuvosto. Neuvoston säädösten mukaan velhot eivät saa käyttää mustaa magiaa, eivätkä tappaa taidoillaan. Keijut ovat jakautuneet kahteen hoviin, kesään ja talveen. Vampyyreilla on kolme hovia, punainen, musta ja valkoinen. Kirjoissa törmätään myös ihmissusiin sekä aaveisiin ja lukemattomiin muihin olioihin.

Itse olen ehtinyt lukemaan neljä ensimmäistä romaania, tai paremminkin kuuntelemaan ne äänikirjoina. Äänikirjat lukee James Marsters, paremmin tunnettu Buffy the Vampire Slayer-sarjan Spikena. Marstersin ääni sopii loistavasti Harry Dresdenin ääneksi ja on tarpeeksi muuntautumiskykyinen esittämään hämmentävän uskottavasti myös kaikkia muita kirjoissa vastaantulevia hahmoja.

Kirjat ovat seikkailullista ja menevää luettavaa, sopivan kevyttä kesälukemista vaikkapa. Kevyttä olematta kuitenkaan yhdentekevää fluffia. Tähän mennessä kirjat ovat olleet itsenäisiä seikkailuja, mutta kolmannessa kirjassa potkaistaan vauhtiin tapahtumia, mitkä vaikuttavat seuraaviin kirjoihin. Taustalla on siis siitä lähtien isompi juonikuvio, johon palataan aina välillä. Kirjojen tapahtumien välillä on yleensä kulunut noin vuosi aikaa. Perusdekkareiden tapaan Dresdenin eteen pamahtaa usein kaksi näennäisesti toisiinsa liittymätöntä juttua, jotka sitten loppujen lopuksi liittyvät toisiinsa.

Magia on tietenkin näkyvästi läsnä kirjoissa ja pidän kovasti taikajuomien sekoitteluista, latinankielisistä loitsuista ja magiataisteluista. Pidän myös kovasti ajatuksesta, että velhojen lähettyvillä mikään sähkölaite ei toimi kovin kauaa, vaan ne poksahtelevat ja alkavat savuamaan, jos Harry on vähänkin kauemmin niiden lähettyvillä.

Dresden Files- televisiosarja on vuodelta 2007 ja sitä tehtiin vain 13 jaksoa. Sarja oli surullisenkuuluisan Syfy-kanavan sarja. Jos tätä sarjaa haluaa katsoa, on se ajateltava erilaisena tulkintana samoista lähtökohdista. Jos sarjalta odottaa samaa mitä kirjoilta, tulee pettymään. Mutta jos sarjan osaa ottaa omana hömppänä kokonaisuutenaan erossa kirjoista, on se ihan katsottavaa.


Paras asia sarjassa on Dresdenin näyttelevä Paul Blackthorne. Hän sopii nuhruiseksi etsivävelhoksi kuin nenä päähän. Nykyään itse kuvittelenkin Dresdenin Blackthornen näköiseksi ja Marstersin äänellä varustetuksi. Mutta kyllähän Blacthornen Dresden eroaa aika suuresti kirjojen kansikuvien tummanpuhuvasta ja mysteerisestä miehestä.

Ehkä ärsyttävin asia sarjassa on se, että Dresdenin pitkä, puinen, kävelysauvaa muistuttava taikasauva on muutettu jääkiekkomailaksi. Siis mitä hittoa? Kenen mielestä jääkiekkomaila oli uskottavampi taikaväline kuin jykevä sauva?

Ulkonäön ja taikavälineiden lisäksi sarja-Harry ja kirja-Harry eroavat suuresti naissuhteiden osalta. Sarjassa Harry tuntuu olevan sängyssä uuden sutturan kanssa joka jaksossa. Kirjojen Harry on tunnustanut olevansa jokseenkin tumpelo naisten suhteen, mutta päätyy sitten vakavaan suhteeseen erään toimittajan kanssa.

Eroja löytyy muidenkin hahmojen suhteen kosolti. Kirjassa Harryn kellarissa sijaitsevassa laboratoriossa pitää majaansa Bob, ilman ja älyn henki, joka on loitsittu kiinni ihmiskalloon. Hän auttaa Harrya tekemään taikajuomia sekä etsimään tietoa erilaisista otuksista ja yliluonnollisista ilmiöistä. Kirjan Bob on varsinainen pervo, joka on aina kiinnostunut kuulemaan Harryn seksiseikkailuista ja lukee eroottista kioskikirjallisuutta. Välillä kun Harry on palkkioksi avusta päästänyt Bobin kallosta ulos, on tämä näkymättömänä henkenä mennyt ahdistelemaan opiskelijatyttöjä näiden asuntolaan.

Sarjan Bob on vuosisatoja vanha velho, joka on rangaistukseksi pahoista teoistaan vangittu kalloon.
Hän voi halutessaan kuitenkin näyttäytyä ihmishahmossaan Harrylle ja on olemukseltaan kuin peribrittiläinen hovimestari. Ulosanniltaan hän on kylmäkiskoinen ja sarkastinen mutta hän on hyvin uskollinen Harrylle.

Karrin Murphyn nimi on sarjassa muuttunut luutnantti Connie Murphyksi, mutta muuten hahmo tuntuu pysyneen aika samanlaisena. Hän on kovapintainen poliisi, joka ei vähästä hätkähdä. Hän pyytää helposti Harryn apua kun vastaan sattuu sopiva tapaus. Mutta siitäkin huolimatta hänen on vaikea uskoa magiaan eikä hän aina täysin luota Harryyn.

Sekä kirjoissa, että sarjassa hän useamman kerran epäilee Harryn olevan syyllinen käsillä olevaan tapaukseen. Tämän hahmon kohdalla sarjan ja kirjan ero tulee näkyviin hahmon näkyvyyden kautta. Sarjassa Murphyn hahmo on mukana jokaisessa jaksossa, mutta kirjoissa häntä ei välillä näy ollenkaan tai on mukana vain muutamassa kohtauksessa. Sarjassa Chicagon poliisissa ei myöskään tainnut olla mitään erillistä yksikköä, joka tutkisi kummallisimpia tapauksia.

Sarjan neljäs vakiohahmo on Morgan, Valkoisen Neuvoston vahtikoira. Hän on mukana sarjan seitsemässä jaksossa ja on sekä nuorempi, että ihonväriltään tummempi kuin kirjan Morgan. Sarjassa hän pitää Harryä silmällä Harryn menneisyyden takia, eikä ole miehen suuri fani vaikka tätä auttaakin välillä.

Kirjoissa taas hän suorastaan vihaa Dresdenia sydämensä pohjasta ja on ollut lähinnä vain sivuhahmona muutamassa kirjassa. Ulkonäön kuvauksesta hänestä on aina tullut minulle mieleen Blade-elokuvien Whistler.

Sarjassa suurin osa jaksoista on yksittäisiä tapauksia, joista osa on saanut innoitusta kirjojen tapauksista. Mutta siinä missä kirjoissa yksi tapaus kestää koko kirjan läpi (lyhyimmillään 8 tunnin verran), kestää yksi tapaus vaan yhden jakson eli alle tunnin. Arvata siis saattaa, että mutkia on oiottu oikein urakalla ja tarinat ovat vain varjoja itsestään. Sarja olisi toiminut mielestäni paljon paremmin, jos yhdelle kirjalle olisi uhrattu kokonainen kausi.

Sarjan loppupuolella meno kuitenkin paranee, sillä siellä päästään penkomaan Harryn synkkää menneisyyttä. Kirjoissa siihen ei olla vielä niin ykityiskohtaisesti kajottu, mutta kaikesta päätellen siinäkin asiassa sarja on lähtenyt aika omille teilleen.

Kirjasarjaa voin kyllä lämpimästi suositella kaikille toiminnallisen spefin ystäville, mutta televisiosarjaa vain siinä tapauksessa, että pystyy nauttimaan sen b-luokan kökköydestä.