tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 10 / 30


Tämän päivän haasteena olin alunperin ulkomaisen suosikkielokuvan valitseminen, joka tietenkin näin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu hieman typerältä.

Jo nyt meidän valinnat ovat kattaneet amerikkalaisten elokuvien lisäksi Japanissa, Etelä-Koreassa, Britanniassa, Espanjassa ja Hong Kongissa tehtyjä elokuvia. Joten päätimme vaihtaa haasteen toiseen.

Kuten ehkä saatatte huomata niin kotimainen elokuva ei kuitenkaan ole tuossa edustettuna. Koska sitä ei oikeastaan tule erityisen paljon katsottua. Mutta siksi se ehkä onkin sopivan haastava aihe korvaamaan tuon ulkomaisen suosikkielokuvan.

Day 10: Favorite foreign domestic film



Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys (1960)


Rikkaan suvun musta lammas Bruno Rygseck löydetään kuolleena lukitusta kylpyhuoneesta. Tapausta pidetään tapaturmana mutta komisario Palmu alkaa epäillä että asiaan liittyy jotain hämärää.


Jouduinkin oikeasti miettimään pitkään ja kunnolla minkä elokuvan valitsen. Näkemistäni kotimaisista elokuvista monet eivät oikein tuntuneet ansaitsevan mitään suosikin-titteliä. Myönnettäköön että minulta tosin on näkemättä yhä moni suomalaisen elokuvan ns. klassikko.

Jos televisiosarjoista olisi ollut kyse niin olisi päässyt paljon helpommalla. Studio Julmahuvi olisi ollut ehdoton valintani mutta en kuitenkaan nyt viitsi niin paljoa haasteen sisältöä tulkita uudestaan.

Lopulta kuitenkin yksi elokuva, Komisario Palmun erehdys, nousi suomalaisista elokuvista mieleen kun mietin niitä harvoja joista olen todella pitänyt. Olen sitä useasti käyttänyt omana esimerkkinäni hyvästä suomalaista elokuvasta, vastapainona puskafarssikomedioille ja jäykille pökkelödraamoille.

Kyseessä on klassinen suljetun huoneen arvoitus ja todella onnistunut sellainen. Sen mysteeri on jännittävä mutta elokuva on myös usein paikoin todella hauska. Tästä kiittäminen, ainakin osittain, on varmasti Mika Waltarin alkuperäistä romaania johon elokuva perustuu.  

Elokuvan paras puoli on ehdottomasti sen henkilöhahmot ja dialogi. Näistä suosikkini on kyllä komisario Palmu itse, jonka roolissa Joel Rinne on aivan mahtavan äreä ja piikikäs. Myös muutkin hahmot ovat kyllä saaneet hyvää dialogia.

Hyvää elokuvassa on mielestäni myös sen toteutus ja rakenne, joka ei tunnut lainkaan vanhahtavalta. Elokuvassa käytetään esimerkiksi todella onnistuneesti paljon takautumia aiempien tapahtumien kuvaamiseen.

Musiikki on elokuvassa sellainen seikka mikä ei minusta ole täysin onnistunut. Se on välillä vähän liiankin kakofonista mutta ei onneksi jatkuvasti vaan toisinaan jopa toimii ihan hyvin.

Kyseessä on yhä siis elokuva jota suosittelen varauksetta kaikille, jopa Suomi-Filmi allergikoille!







 Kirjoittanut Korppisusi



Jalmari Helander: Rare Exports (2010) 

Korvatunturilla kaivauksia tekevä amerikkalainen retkikunta päästää vahingossa valloilleen jotain pahaa. Poroja alkaa kuolla ja lapsia sekä lämpöpattereita kadota. Isänsä kanssa asuva Pietari alkaa selvittää mysteeriä ja pääsee pian selville siitä, mitä kylässä tapahtuu. Mutta uskooko häntä kukaan?

Pystyn laskemaan todella tykkäämäni suomalaiset elokuvat kahden käden sormilla. Niistä suurin osa on ns. uuden polven ohjaajien töitä, jotka ovat tuoneet vahvoja genre-elementtejä ja populaarikulttuuriviitteitä elokuviinsa.

Oma valintani onkin joulukalenteriin varsin sopiva Rare Exports. Sen synkkä huumori uppoaa ihan täysin minuun, varsinkin kun en juurikaan välitä "perinteisen" joulun kaikista piirteistä. Joulun pakanalliset alkuperät ja suomalaiskansallinen pukkimyytti ovat mielenkiintoinen lähtökohta elokuvalle.

Kaikki näyttelijät hoitavat osansa mallikkaasti ja Rare Exports on niitä harvoja elokuvia, joissa on pidettävä lapsihahmo, Pietari. Käytetty kielikin on poikkeuksellisen värikästä ja suurimmaksi osaksi ei-tönkköä.

Oman synkän viehätyksensä elokuvaan tuo kuvattu elämän ankeus pohjoisen perukoilla, joka on hyvin suomalaista. Missään vaiheessa Rare Exportissa ei myöskään sanota, mihin vuoteen se sijoittuu. Se on hyvin ajattoman tuntuinen ja samalla jotenkin hyvin 80-lukulainen.

Eräällä lapsihahmolla on takatukka, vaatteet ovat hyvin retrohtavia enkä muista nähneeni missään kännyköitä tai tietokoneita. Näin 80-luvun lapsena se vielä lisää samaistumista Pietariin.

Tämän kaiken lisäksi leffa onnistuu olemaan aidosti myös pelottava ja karmiva. Suosittelen oikeastaan ihan kaikille, tämä on ehdottomasti yksi suomalaisen elokuvan helmistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti