Helpot haasteet jatkuvat tänään. En joutunut miettimään käytännössä lainkaan minkä inhokin valitsisin. Tänään siis haasteena on valita kirjojen elokuvasovitusten inhokki.
Suhtaudun kyseiseen elokuvaan huomattavasti suuremmalla vastenmielisyyden ja inhon tunteella kuin esimerkiksi toisen haastepäivän huonoimpaan elokuvaan. Se nimittäin oli vain kaikin puolin heikko esitys millä ei todennäköisesti olisi ollutkaan potentiaalia olla hyvä.
Valitsemani elokuva taas hukkaa täysin erinomaisen lähdemateriaalinsa kaikki mahdollisuudet ja on sen sijaan täysin banaalia sekä sielutonta Hollywood-kuonaa.
(Korppisusi jätti tällä kertaa haasteen väliin, koska hän ei keksinyt esimerkkiä, josta olisi herärännyt yhtä voimakkaita inhon tunteita. Valinta saa siis olla toisen päivän D&D, koska kirjamuodossahan roolipelikin on!)
Day 17: Least favorite book adaptation
Stephen Norrington: The League of Extraordinary Gentlemen
/ Herrasmiesliiga (2003)
Ryhmä viktoriaanisia sankareita taistelee tuntematonta pahantekijää vastaan tässä erinomaisen sarjakuvan hirvittävän huonossa sovituksessa.Myönnettäköön heti alkuunsa että olen elokuvan alkuperäismateriaalin, eli Alan Mooren ja Kevin O'Neillin samannimisen sarjakuvan, suuri ystävä. Elokuva ei ole minusta pelkästään adaptaationa täysi kammotus vaan myös puhtaasti elokuvana täysi pökäle.
Elokuva epäonnistuu niin monella tasolla että on hankala keksiä mistä aloittaa. Mutta koska haasteen aiheena on inhokki kirjasovitus, sopivinta lienee tarkastella kuinka täydellisesti se onnistuu kädettämään kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla tavoilla erinomaisen lähdemateriaalinsa sovittamisen.
Peruskonseptin elokuva sentään onnistuu samaan oikein, elokuvan kuten sarjakuvankin päähenkilöt ovat viktoriaanisen kirjallisuuden hahmoja, jotka joutuvat yhdistämään voimansa taistellaakseen suurempaa uhkaa vastaan. Kyseessä on eräänlainen 1800-luvun Kostajat tai Oikeuden puolustajat mutta yhdistettynä vahvasti kirjalliseen perinteeseen.
Vaikka peruskonsepti on periaatteessa elokuvassa sama, niin tietenkin sitä on pitänyt mennä muuttamaan eikä missään tapauksessa parempaan suuntaan. Ehkä isoin ja ärsyttävin muutos koskee Mina Harkerin (os. Murray) hahmoa.
Alkuperäisissä sarjakuvissa hänet kuvataan vahvana ja itsenäisenä naisena joka ei paljoa hätkähdä epänormaalienkaan asioiden edessä. Hänen tehtävänään on käytännössä liigan jäsenten kasaan haaliminen ja ryhmän johtajuus. Kaikki tämä ilman mitään yliluonnollisia tai epärnomaaleja kykyjä.
Joten tietenkin hänet on elokuvassa muutettu seksikkääksi vampyyrivosuksi koska ilmeisesti muuten vahva naishahmo olisi ollut liian vaikea ajatus elokuvayleisölle tai todennäköisemmin elokuvan tuottajille.
Myös hahmon romanttinen kiinnostuksenkin kohde on pitänyt tasapäistää ettei pahoitettaisi kenenkään mieltä. Sarjakuvissa nimittäin Mina on kiinnostunut huomattavasti vanhemmasta Alan Quatermainista koska on jo pienenä tyttönä lukenut tämän seikkailuista.
Elokuvassa ryhmään on myös lisätty kaksi uutta hahmoa. Näistä typerin on ehdottomasti Tom Sawyer jonka - yllätyspyllätys - tuottajat halusivat mukaan että amerikkalaisella yleisöllä olisi jotain mihin samaistua. Hahmo vie turhaan ruutuaikaa paljon mielenkiintoisemmilta henkilöiltä kuten vaikkapa Kapteeni Nemolta. Elokuvassa Tom Sawyer on myös Minan uusi ihastuksen kohde ja hahmo lisäksi vielä saa toimia Alan Quatermainin kuolleen pojan korvikkeenakin. BLARGH.
Toinen elokuvan uusi hahmo on Dorian Gray joka minusta toimii paremmin alkuperäishahmojen kanssa yhteen mutta joka lopulta kuitenkin on vähän turha. Tuntuu että hahmon funktio elokuvassa on lähinnä olla hyvin ennalta-arvattava petturi ja mahdollisesti silmänkarkkia.
Muutenkin päähahmot ovat kärsineet tylsistämisestä. Ensikosketus Alan Quatermainiin ei enää tapahtu oopiumluolassa jonne tämä on ajautunut menetettyään perheensä ja tultuaan pitkälti ulkomaailman unohtamaksi. Kapteeni Nemo ei ole enää riemastuttavan vihamielinen ja epäluuloinen länsimaita ja -maalaisia kohtaan.
Alkuperäismateriaali on käynyt läpi Hollywood-sterilisaation missä siitä on poistettu kaikki särmä, kaikki poikkeukselliset ratkaisut ja kaikki persoonallisuus. Se on puristettu perus-kesätoimintaelokuva muottiin eikä edes mitenkään erityisen kekseliäästi tai hyvin.
Kevin O'Neillin persoonallista ja yksityiskohtaista piirrostyyliä on mahdotonta siirtää näyteltyyn elokuvamuotoon, mutta LXG (typerä lyhenne jota filmin mainostuksessa käytettiin) onnistuu olemaan visuaalisestikin todella surkea.
Elokuvassa on vähän kivaa steampunk-designia mutta kokonaisuutena se näyttää vain halvalta. Ensinnäkin sen värimaailma koostuu suurimman osan ajasta harmaan eri sävyistä joka on todella sääli, sillä sarjakuva on paikoitellen loistavan värikäs. Toisekseen suurin osa elokuvan tietokone-efekteistä, joita on aika paljon, näyttää jopa amatöörimäiseltä.
Vähemmän yllättävästi elokuvan juoni ei noudattele edes ylimalkaisesti kumpaakaan kahdesta ensimmäisestä sarjakuva-albumista. Se lainaa hieman ensimmäisestä mutta rakentaa pääpuolin oman tarinansa joka on suorastaan typerä. Eikä edes millään pulp-henkisellä itsetietoisella tavalla vain ihan vain helvetin tyhmä.
Kuten tästä pitkähköstä avautumisesta voi päätellä niin INHOAN tätä elokuvaa. Se ei pilaa alkuperäisiä teoksia mitenkään mutta on silti niin surkea sovitus ettei ansaitsisi tulla mainituksia edes samassa yhteydessä. Tätä en suosittelle yhtään kenellekään sillä ne määrät alkoholia mitä vaadittaisiin tästä nauttimiseen tappaisivat Herra Hydenkin.
Välttäkää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti