torstai 26. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 25 / 30


Uusin haaste tuo meidät visuaalisen kauneuden äärelle, nyt pitäisi valita elokuva jossa on kauneimmat kulissit/maisemat.

Koska kyse on puhtaasti visuaalisesta haasteesta niin tällä kertaa tein oman valintani puhtaasti sitä puolta ajatellen. Se itseasiassa tekikin elokuvan valinnasta aika helpon.


Day 25: Movie with the most beautiful scenery


Tarsem Singh: The Fall (2006)

1920-luvun Los Angelesissa elokuvan kuvauksissa vaarallisesti loukkaantunut stuntmies Roy ystävystyy sairaalassa kätensä murtaneeseen pikkutyttöön Alexandriaan. Koska Roy on täysin vuodepotilas lupaa hän kertoa eeppisen tarinan saadakseen tytön viettämään aikaa kanssaan. Royn kertoessa tarinaansa Alexandria kuvittelee tarinan hahmoiksi tuntemiansa henkilöitä.

The Fall on yksinkertaisesti yksi hienoimpia elokuvia mitä olen nähnyt. Tarsem Singh on juurikin tunnettu hyvin vahvasta visuaalisesta tyylistään ja se onkin usein tekijä joka erottaa ohjaajan elokuvat muista samantyyppisistä. Singhin debyyttiohjaus The Cell on tästä hyvä esimerkki sillä elokuvaa tuskin muistaisi kukaan ellei sen visiot sarjamurhaajan alitajunnasta olisi todella näyttäviä.

The Fall on kuitenkin näkemistäni ohjaajan elokuvista oma suosikkini. Se on minusta tarinaltaan parempi ja yleistunnelmaltaan positiivisempi ja optimistisempi, joistain synkemmistä aspekteista huolimattakin.

Vaikka sanoinkin valitseeni elokuvan puhtaasti kauniin ulkoasun vuoksi niin minusta kuitenkin elokuvan tarinakin on hyvä. Sen rakenne Royn kertomana tarinana on ideana hyvä ja on myös kerronnallisesti toteutettu hyvin, varsinkin kun myöhemmin Alexandria alkaa vaatimaan muutoksia asioihin mistä ei pidä.


The Fall on ollut Singhille intohimoprojekti sillä saadakseen toteutettua elokuvan oman visionsa mukaan hän rahoitti sen suurimmaksi osaksi itse. Sen vuoksi elokuvan kuvaukset kestivätkin neljä vuotta, niin että sitä kuvattiin pätkissä yli 20 eri maassa.

Tämä tuo elokuvaan aivan uniikin visuaalisen ulkoasun sillä valitut kuvauspaikat ovat aivan upeita ja erilaisia. Uskomattominta elokuvassa on ehkä se että siinä ei ole käytetty ohjaajan mukaan mitään visuaalisia tehosteita, joten kaikki täysin fantastiset ja jopa surrealistiset kuvauspaikat sekä lavasteet ovat oikeita.


Minusta myös näyttelijät toimivat elokuvassa hyvin. Erityisesti kiitosta pitää antaa Alexandriaa näyttelevälle Catinca Untarulle joka ei ole elokuvassa yhtään ärsyttävä. Tuntuu että lapsinäyttelijöiden kohdalla tätä ei kuitenkaan voi pitää oletuksena. Hahmon roolin ollessa todella merkittävä on elokuvan toimiminen käytännössä on tästä kiinni.

Myös Lee Pace tekee todella hyvää ja uskottavaa työtä kaksoisroolituksessaan mahdollisesti halvaantuneena Royna sekä kerrotun tarinan sankarina. Molemmat ovat selkeästi omia hahmojansa vaikka Roy alkaakin elokuvan edetessä yhä enemmän projisoimaan itseään tarinan päähenkilöön. 

Vaikka elokuvan tarina ei kenties olekaan kaikista syvällisin niin siinä on minusta kuitenkin sellaisia elementtejä jotka kantavat elokuvan läpi. Ja jo pelkän upean visuaalisuuden vuoksi suosittelen ehdottomasti tähän elokuvaan tutustumista.








 Kirjoittanut Korppisusi

Peter Jackson: The Hobbit - An Unexpected Journey
/ Odottamaton matka (2012)
Velho, kaksitoista kääpiötä ja hobbitti lähtevät seikkailulle tavoitteenaan kukistaa lohikäärme.
Koska käytin jo Taru Sormusten Herrasta-leffan aiempaan haasteeseen, otin tähän nyt sitten Hobitin kokonaisuudessaan, vaikka siitä on vasta kaksi osaa ulkona.

Kummatkin trilogiat ovat täynnä huokailua aiheuttavaa silmikarkkia maisemien puolelta. Filmejä on epäilemättä värikorjattu, mutta se ei minua haittaa.


Elokuvat ovat täynnä värikylläisyyttä: syvää ja hohtavaa vihreää, lämmintä kullansävyä, lumen valkoisuuden ja taivaan sinisyyden kontrastia. Rakastan hengästyttäviä kamera-ajoja, joissa kuvataan maisemia ylhäältäpäin sekä kaikkialta hahmojen ympäriltä.

Metsät, joet, vuoret ja niityt ovat uskomattoman kauniita näissä trilogioissa. Eri rotujen arkkitehtuuri on myös aivan mahtavaa, sillä talot, temppelit ja muut rakennukset ovat yleensä rakennettu ympäristöä hyödntäen ja sitä korostaen.


Ah ja voih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti