maanantai 18. joulukuuta 2017

Sarjakuvahaaste, osa 11: Sarjis, josta muistan joka ruudun


Tämän kertainen sarjishaaste on taas hankala. Sarjakuvan keksiminen josta muistaisi joka ikisen ruudun on todella vaikeaa. Yritimme kuitenkin parhaamme ja tässä valintamme.






 Kirjoittanut Grandpa Cthulhu

Osa 11: Sarjis, josta muistan joka ruudun

The Walking Dead (numero 1.)

Tämä haaste oli oikeasti todella ongelmallinen. Olen varmaankin lukenut vähintäänkin kymmeniä tuhansia sivuja sarjakuvaa vuosien varrella ellen enemmänkin, jolloin yksittäisen sarjakuvan muistaminen aivan kokonaan on haastavaa. Joten oikeastaan ei ole yhtään sarjakuvaa, josta muistaisin jokaisen ruudun.

Päädyin kuitenkin valitsemaan Robert Kirkmanin ja Tony Mooren The Walking Dead sarjakuvan ensimmäisen numeron. Olen lukenut sen useampaan kertaa ja sen kuvastosta on jo muodostunut kohtuullisen ikonista, joten kokonaisuutena muistan sen aika hyvin.


Walking Dead -sarjakuvaa on nykyään aika vaikea lähestyä objektiivisesti, koska televisiosarjan huippusuosio on aikalailla värittänyt siihen suhtautumista. Kuitenkin ensimmäisen numeron ilmestyessä vuonna 2003 ei ollut mitenkään itsestään selvää, että sarjakuvasta tulisi hitti.

Ensimmäinen numero seuraa lähtökohdiltaa hyvinkin paljon edellisenä vuonna ilmestynyttä 28 päivää myöhemmin -elokuvaa, molemmissa päähenkilö herää hylätystä sairaalasta vain huomatakseen maailmanlopun yllättäneen ja zombien vallanneen maailman.


Kokonaisuutena ensimmäinen numero on kuitenkin vahva aloitus sarjalle, kerronta nojaa pääasiassa dialogin sijaan kuvallisen kerrontaan ja Tony Mooren harmaasävyinen kuvitus onkin todella toimivaa. Ainoan laajemman infodumppauksen tarjoaa päähenkilö Rick Grimesin naapuri Morgan Jones, joka selittää mitä maailmassa on tapahtunut Grimesin ollessa koomassa.

The Walking Dead on nykyään zombi-genren moderniksi klassikoksi luettava teos, jonka ensimmäinen numero on tarpeeksi hyvä jäädäkseen muistiin. Kannattaa siis tutustua myös sarjakuvaan, jos televisioadaptaatio on jossain vaiheessa innostanut.







 Kirjoittanut Korppisusi


Osa 11: Sarjis, josta muistan joka ruudun

Lucky Luke - Pony Express



En kyllä voi sanoa, että muistaisin mistään sarjakuvasta joka ruudun. Tästäkin sarjakuvasta muistan ulkoa vain tiettyjä ruutuja. Toki jos se olisi edessäni nyt ja lukisin sitä, tulisi minulle varmasti hyvin vahva muistikuva yksittäisistä ruuduista ja siitä mihin tarina kehittyy.

Lucky Luke ja Asterix olivat minun lapsuuteni sarjakuvia, joita lainattiin kirjastosta ja joita oli kotonakin muutama kappale. Aku Ankkaa ei meille kotiin koskaan tullut lehtenä ja taskukirjojenkin suhteen minulla oli vain lyhyt kausi, jolloin luin niitä lukioikäisenä. Lucky Luke oli kuitenkin kova juttu ja sitä tuli seurattua myös animaatiosarjana. Tämä kyseinen suomennettu albumi on ollut veljeni oma, joten sitä on tullut luettua useampi kerta.


Lucky Luke - Pony Express kertoo postinkuljetuksesta villissä lännessä ja miten sen hidasta kulkua yritettiin nopeuttaa erilaisin keinoin. Parhaiten siitä on jäänyt mieleen koko albumin läpi kulkeva kananmunien lähetyksen vaikeus. Esimerkkisivun lisäksi pakettiin voimalla lyöty ”särkyvää” leima johti särkyneisiin kananmuniin. Seuraavalla kerralla leimat laitettiin varovasti jokaiseen munaan yksitellen, mutta lisäksi leima lyötiin myös pakettiin ja taas munat olivat mäsänä.

Mutta joo, siinäpä se. Tähän sarjakuvaan ei minulla liity mitään erityistä tunnesidettä, muistan sen vain hyvin sen takia, että sitä tuli lapsena luettua usein. 



Sarjakuvahaaste on seuraavanlainen:
1) Viimeksi lukemani sarjakuva
2) Paras seikkailusarjakuva
3) Paras kauhusarjakuva
4) Paras taidesarjakuva
5) Paras strippisarjakuva
6) Paras scifisarjakuva
7) Paras elämäkerrallinen sarjakuva
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä
13) Paras sarjis nuoruudesta
14) Paras sarjisleffa
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva
18) Viimeisin ostamani sarjakuva
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia
21) Paras sarjakuvapiirtäjä
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa
24) Aliarvostetuin sarjakuva
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan
27) Guilty pleasure -sarjis
28) Paras klassikkosarjis
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa
30) Parhaiten väritetty sarjakuva
31) Paras suomalainen sarjakuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti