Taidesarjakuva on aika epämääräinen käsite. Ilmeisesti tarkoitus olisi valita sarjakuva, joka ei ole supersankari- tai strippisarjakuvaa. Mutta mehän tietenkin täällä Lonkeropiirakassa olemme vahvasti sitä mieltä, että kaikki sarjakuva on taidetta!
Todellisuudessa emme ehkä ole muutenkaan varsinaisesti taidesarjakuvan suurkuluttajia, joten hieman jouduimme miettimään sekä ehkä jopa venyttämään tulkintaa. Mutta tässä meidän valintamme!
Kirjoittanut Grandpa Cthulhu
Osa 4: Paras taidesarjakuva
From Hell
From Hell ei ehkä ole tyypillisintä taidesarjakuvaa tai jonkun mielestä sitä lainkaan, mutta Alan Mooren ja Eddie Campbellin huolellisesti tutkittu, yksityiskohtainen ja hämärissä sfääreissä liikkuva sarjakuva sopii minusta määritelmään täydellisesti.
Sarjakuva perustuu Stephen Knightin aikoja sitten vääriksi todettuihin Viiltäjä-Jack teorioihin, jossa syynä murhiin on kuninkaallinen salaliitto, jonka tarkoituksena on tappaa kaikki jotka tietävät prinssi Albertin aviottomasta lapsesta. Alan Moore itsekin toteaa sarjakuvan kattavissa muistiinpanoissa, ettei pidä teoriaa totena mutta käyttää sitä perusteena kertomalleen tarinalle, koska sen avulla pystyy käsittelemään haluamiaan teemoja kuten metafysiikkaa, magiaa ja naisvihaa.
Sarjakuvan tarina alkaa prinssi Albertin ja karkkikaupan myyjän salasuhteella, jonka seurauksena syntyy avioton lapsi. Välttääkseen skandaalia kuningatar määrää kuninkaallisen lääkärin ja vapaamuurari William Gullin korjaamaan tilanteen. Tämä toimittaakin äidin lobotoitavaksi ja mielisairaalaan sekä lapsen adoptoitavaksi. Ikävä kyllä joukko prostituoituja tietää lapsesta ja kiristää prinssi Albertin ystävää, taitelija William Sickertia, maksamaan heille. Maksamisen sijaan kuningatar kutsuu jälleen apuun luottolääkärinsä, joka brutaalisti murhaa kaikki asiasta tietävät naiset, samalla itse ajautuen yhä syvemmälle omiin vapaamuurariuuteensa liittyviin mystisiin harhoisinsa.
Kyseessä ei siis suinkaan ole murhamysteeri, vaan lukijalle on alusta alkaen selvää mitkä motiivit tekijöillä ovat ja kuinka kaikki tapahtuu. Sarjakuvan yksi antoisimmista puolista on sen laajat muistiinpanot, joissa Alan Moore selittää käyttämiään tarinalisia valintoja sekä avaa sarjakuvaa varten tekemäänsä taustatutkimusta.
Eddie Campbellin piirrostyyli ei välttämättä lämmitä kaikkia. Itse kun luin sarjakuvan alunperin 1990-luvun loppupuolella, en ollut erityisen innostunut Campbellin hieman luonnosmaisesta tavasta piirtää ihmishahmot, mutta useamman lukemiskerran jälkeen olen alkanut arvostaa sitä yhä enemmän. Lopulta kuitenkin tyyli toimii sarjakuvassa erinomaisesti, sekä ympäristöt että hahmot ovat yksityiskohtaisia ja useat historialliset seikat ovat huolellisen tutkimustyön tulosta. Luonnosmainen tyyli todennäköisesti tekee sarjakuvan verisimmistä kohdista huomattavasti helpompia lukea, sillä tässäkin kohtaa Alan Mooren halu olla perinpohjainen ja todella yksityiskohtiin menevä tuovat kyseisten murhien brutaaliuuden todella uskottavasti esille.
From Hellin on käsikirjoittanut Northamptonin kiukkuinen maagi ja sarjakuvan elävä legenda Alan Moore. Moore on ehkä kuitenkin tunnettuin supersankarisarjakuviin liittyvästä tuotannostaan vaikka onkin käsikirjoittanut laajasti erilaista sarjakuvaa. From Hell eroaaa ehkä eniten hänen muista sarjakuvistaan, niin tyylillisesti kuin skaalaltaankin. Vaikka käsitellyt aiheet kuten magia, mystiikka ja metafysiikka ovat Moorella muissakin tuotannossa olleet esillä, niin tässä yhdistettynä semi-historialliseen tarinaan ne erottuvat silti joukosta. Käsikirjoitus on ehdottomasti Moorea parhaimmillaan, sillä huolimatta sen käsittelemistä metafyysisistä outouksista, käsikirjoitus onnistuu pitämään otteessaan alusta loppuun. Lisäksi sarjakuvan jälkeen olevat muistiinpanot ovat huippukiinnostavia ja antavat hienon näkökulman sarjakuvan syntyprosessiin.
From Hell on massiivinen lähes 600 sivun eepos joka voi tuntua pelottavalta, mutta tarina nappaa nopeasti mukaansa ja Alan Moore onnistuu punomaan kiehtovan sekä todella uniikin tarinan Viiltäjä-Jackin ympärille. Sarjakuva sisältää aiheestaan johtuen todella paljon naisiin kohdistuvaa graafista väkivaltaa, joten ei sovellu kaikille. Jos tuo ei kuitenkaan ole kynnyskysymys, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän teokseen.
Kirjoittanut Korppisusi
Osa 4: Paras taidesarjakuva
Eino Leinon Helkavirsiä
En tiedä onko Helkavirsiä tekijöidensä mielestä taidesarjakuvaa, mutta tämän lukijan näkökulmasta se ainakin on!
Albumi on Petri Hiltusen kokoama, jossa kymmenen suomalaista sarjakuvataiteilijaa on tehnyt sarjakuvatarinoita Leinon Helkavirsiä -runoteoksista. Helkavirsiä ja Helkavirsiä II -teokset on julkaistu vuonna 1903 ja 1916 ja runot ovat Leinon itsekeksimiä myyttejä ja balladeja, jotka ovat saaneet vaikutteita muun muassa Kalevalasta.
Albumiin valittuja runoja on käsitelty hyvin eri tavoin: osa sarjakuvista on suoraa runojen kuvitusta, osa on tuotu nykypäivään. Piirrostyylit vaihtelevat myös paljon, jopa saman taiteilijan toimesta. Joissakin tarinoissa runoteksti kulkee mukana hyvinkin tarkasti puhekuplien ja tekstilaatikoiden avulla, toisissa kuvallinen ilmaisu ottaa etusijan.
Sarjakuvien lisäksi albumissa on alussa taustoitettu mainiosti Eino Leinon uraa sekä Helkavirsiä. Lopussa jokaisesta taiteilijasta on lyhyt kuvaus sekä muutama sana jokaiselta siitä, miksi he ovat valinneet kyseiset runot toteutettaviksi. Albumin päättää taustoitus sen synnystä. Nämä esittelytekstit tuovat vielä omanlaistaan henkilökohtaisuutta sarjakuviin. Omat suosikkini sarjakuvatarinoista ovat Petri Hiltusen Tumma sekä Lauri Pitkäsen Ukon lintu ja virvaliekki, mutta mieleen jäi vahvasti myös Katariina Katlan Kevät sen ahdistavuuden ja taiteilijan omakohtaisten traumojen käsittelyn takia.
En ole aikaisemmin lukenut Helkavirsiä ollenkaan, mutta tämä kokoelma sai minut kiinnostumaan niistä ja onneksi ne löytyvät helposti netistäkin. Kokonaisuutena albumi toimii loistavasti monella eri tavalla: se esittelee lukijalleen suomalaisia sarjakuvantekijöitä, erilaisia tyylejä piirtää ja värittää sarjakuvaa, Eino Leinon runoja sekä sitä, miten voimakkaasti kuva voi tukea tekstiä. Se avaa lukijalleen vahvasti sarjakuvan monipuolisuutta ja ilmaisuvoimaa. Mitäpä muuta sitä voisi taidesarjakuvalta toivoa?
Tekijät: Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen, Vesa Vitikainen.
Sarjakuvahaaste on seuraavanlainen:
1) Viimeksi lukemani sarjakuva
2) Paras seikkailusarjakuva
3) Paras kauhusarjakuva
4) Paras taidesarjakuva
5) Paras strippisarjakuva
6) Paras scifisarjakuva
7) Paras elämäkerrallinen sarjakuva
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä
13) Paras sarjis nuoruudesta
14) Paras sarjisleffa
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva
18) Viimeisin ostamani sarjakuva
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia
21) Paras sarjakuvapiirtäjä
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa
24) Aliarvostetuin sarjakuva
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan
27) Guilty pleasure -sarjis
28) Paras klassikkosarjis
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa
30) Parhaiten väritetty sarjakuva
31) Paras suomalainen sarjakuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti