Tällä kertaa sarjishaasteen muotoilu aiheuttaa taas vähän naaman mutristelua aiheeseen sopivan hymyilyn sijaan. Onnellinen tuntuu vähän liian voimakkaalta sanavalinnalta ja tuntuu enemmän käännösvirheeltä (olettaen siis että haaste on alunperin ollut esimerkiksi englanniksi).
Tai sitten olemme täällä Lonkeropiirakassa liian vanhoja ja kärttyisiä tälläiselle onnellisuus-hapatukselle, tyydymme siis tällä kertaa sen sijaan iloisuuteen!
Kirjoittanut Grandpa Cthulhu
Osa 8: Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi iloiseksi
Yotsuba&!
Vaikka vaihtoehtoja olisi voinut olla muitakin, niin oikeasti en vain voinut valita muuta kuin Kyohiko Azuman Yotsuba&! -mangan. Se on yhä uudelleen ja toistuvasti äärimmäisen ilahduttavaa sarjakuvaa.
Yotsuba&! kertoo Yotsuba Koiwai nimisestä vihreähiuksisesta, uteliaasta ja hyväntuulisesta 5-vuotiaasta pikkutytöstä. Tämä asuu kaksistaan isänsä Yousuken kanssa nimettömässä japanilaisessa kaupungissa, johon he ovat vasta hiljattain muuttaneet. Yotsuba-sarjakuva ei varsinaisesti kerro mitään jatkuvaa isompaa tarinaa, vaan se seuraa Yotsuban kommelluksia kun tämä ihmettelee elämää ja hassuttelee ympäriinsä.
Azuman onnistuu loihtimaan Yotsubasta harvinaisen hyvän lapsihahmon, ilahduttavan positiivisen ilman lainkaan rasittavia piireitä. Azuman kirjoitus on todella toimivaa ja valtavan hauskaa. Myös herran piirrosjälki on todella ihailtavaa. Sarjakuvan ympäristöt ja esineet ovat erittäin yksityiskohtaisia - jopa valokuvantarkkoja - kun taas henkilöhahmot ovat pelkistetympiä mutta erittäin elehtiviä ja eläväisiä.
Yotsuba&! on myös oikein hyvin suomennettu. Sen käännös tuo Yotsuban hahmon henkiin hyvin ja on oikeasti todella todella hauska. Tietenkään ei haittaa että käännettynä mangan hankkiminen on myös helppoa ja edullista. Harmillista on ainoastaan mangan harvahko julkaisutahti, joka johtuu puhtaasti siitä että Azuma itse tekee sarjakuvaa noin yhden albumin vuositahdilla. Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa!
Yotsuba&! on nimittäin suosittelemisen arvoista sarjakuvaa ihan kaikille. Jos siitä ei tule iloiseksi tai ilahdu yhtään, niin sitten on vaan kannattaa myöntää olevansa tylsä tosikko!
"Todellisuudessahan Yotsuba&! on parasta hyvänolonsarjakuvaa, mitä maailmankaikkeus päällään kantaa." - Toni Jerrman
Kirjoittanut Korppisusi
Osa 8: Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi iloiseksi
Yotsuba&!
Olemme pyrkineet tässä haasteessa valitsemaan kummallekin eri sarjakuvat ja pyrimme vastakin. Tässä tapauksessa tosin ei ollut vaihtoehtoa, sillä Yotsuba&! on vaan parasta hyvänmielensarjakuvaa, ei siitä mihinkään pääse.
En erityisemmin pidä lapsista, en edes viihteessä. Yotsuba on kuitenkin yksi poikkeuksista. Tuon tarmonpesän touhut, edesottamukset, väärinymmärrykset ja innostukset vaan saavat hyvälle tuulelle ja vieläpä yleensä nauramaan raikuvasti ääneen. Jopa Yotsuban itkupotkuraivarit naurattavat, mutta onneksi niitä ei yleisvireeltään positiivisen tytön elämässä juuri näy.
Hassujen sattumusten ja tokaisujen lisäksi mangassa kerrotaan mielenkiintoisesti japanilaisesta arkielämästä ja kulttuurista. Yleisesti haluan viihteeseeni spekulatiivista fiktiota, mutta tässä tapauksessa arkielämä on niin erilaista suomalaiseen verrattuna, että arkisuus ei haittaa.
Tätä voi suositella ihan varauksetta kaikille. Jos haluat nauraa ääneen lukiessasi, valitse Yotsuba&!
Sarjakuvahaaste on seuraavanlainen:
1) Viimeksi lukemani sarjakuva
2) Paras seikkailusarjakuva
3) Paras kauhusarjakuva
4) Paras taidesarjakuva
5) Paras strippisarjakuva
6) Paras scifisarjakuva
7) Paras elämäkerrallinen sarjakuva
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä
13) Paras sarjis nuoruudesta
14) Paras sarjisleffa
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva
18) Viimeisin ostamani sarjakuva
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia
21) Paras sarjakuvapiirtäjä
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa
24) Aliarvostetuin sarjakuva
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan
27) Guilty pleasure -sarjis
28) Paras klassikkosarjis
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa
30) Parhaiten väritetty sarjakuva
31) Paras suomalainen sarjakuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti