perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 26 / 30


Elokuvat ovat aina hyvä aihe mistä väitellä ihmisten kesken. Ei varmastikaan löydy maailmasta kahta ihmistä joilla olisi täysin samanlainen elokuvamaku. On kuitenkin elokuvia jotka yleinen mielipide on leimannut huonoiksi tai jopa aivan surkeiksi.

Joskus mielipiteet tosin saavat esimerkikiksi internetissä aikaan ns. kaikuefektin, jolloin tuntuu että ainoa mielipide on että kyseinen leffa on täyttä roskaa. Tällöin varsinkin voi olla vaikeaa myöntää että pitää elokuvasta edes jollain tasolla.

Tämän päivän haasteena siis onkin elokuva jonka pitämisestä häpeää kertoa. Itse kyllä olen aina viimeiseen asti valmis jotenkin puolustamaan kaikkia elokuvia mistä pidän, mutta on kuitenkin muutamia elokuvia joista pitämistä ei ainakaan tule erityisesti mainostettua.

Tämän kertainen valinta oli ainakin omalla kohdalla helppo sillä kyseinen elokuva on tietyissä piireissä aika heikossa maineessa ja minusta se ei loppujen lopuksi ollut yhtään hassumpi leffa.

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 25 / 30


Uusin haaste tuo meidät visuaalisen kauneuden äärelle, nyt pitäisi valita elokuva jossa on kauneimmat kulissit/maisemat.

Koska kyse on puhtaasti visuaalisesta haasteesta niin tällä kertaa tein oman valintani puhtaasti sitä puolta ajatellen. Se itseasiassa tekikin elokuvan valinnasta aika helpon.

Joulukalenteri+
Päivä 24 / 30


Elokuvien musiikki on todella iso tekijä tunnelman luomisessa tai kun elokuvantekijä haluaa viestiä katsojille hienovaraisesti jotain. Toki joskus jotkut ohjaajat sortuvat musiikin käytössä turhaan melodramaattisuuteen kun haluavat väkisin yrittää viestiä vaikkapa että "tämä kohtaus on koskettava!"

Hyvä elokuvamusiikki on hienovaraista mutta silti sellaista että se kykenee viestimään sen mitä elokuvantekijä sekä säveltäjä haluavat. Tällä kertaa haasteena on elokuvat joissa on suosikkimusiikkimme.

Itse valitsen sellaisen elokuvamusiikin joka ei pelkästään toimi erinomaisesti yhdessä elokuvan kanssa vaan sitä tulee kuunneltua paljon myös yksinään. Oli useita erinomaisia vaihtoehtoja mutta yksi nousi puhtaasti kuuntelukertojensa perusteella ylitse muiden.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 23 / 30



Elokuva joka inspiroi sinua. Periaatteessahan tämän pitäisi olla helppo mutta se ei tunnu siltä. Ehkä ylianalysoin sitä mutta tuntuu että tämä on tähän mennessä olleista haasteista kaikista hankalin.

Kävin monta vaihtoehtoa läpi mutta mikään ei oikein tuntunut oikealta. Lopulta pähkittyäni ja pohdittuani todella pitkään keksin vastauksen joka tuntui sopivalta. Sellaisen joka inspiroi jotenkin merkityksellisellä tavalla.

Joulukalenteri+
Päivä 22 / 30


Muutaman suhteellisen tyyppillisen haastekysymyksen jälkeen on aika taas siirtyä hieman erikoisemmille linjoille. Nyt haasteena on elokuva jossa toivoisit voivasi elää.

Tämä taas oli oikeasti haastava ja jouduin miettimään pitkään ennen kuin keksin elokuvan johon olin tyytyväinen. Monien elokuvien maailmat jossa ne tapahtuvat ovat erittäin mielenkiintoisia mutta harvassa välttämättä oikeasti haluaisi kuitenkaan elää.

Esimerkiksi supersankarielokuvien maailmat kiehtovat mutta niissä todennäköisyys joutua satunnaisen superrikollisen konnuuksien sivulliseksi uhriksi on epämiellyttävän suuri.

Tietenkin jotain riskejä joka tapauksessa olisi joten lopulta valitsin sellaisen mikä tuntui niistäkin huolimatta parhaalta.

Joulukalenteri+
Päivä 21 / 30


Tämänkertainen haaste oli hieman helpompi kuin edellinen, koska kuten jo siinä sanoin miesnäyttelijöiden uria olen seurannut huomattavasti paremmin kuin näyttelijättärien. Haasteena olikin siis valita elokuva jossa on suoskikki miesnäyttelijä. 

Vähän niin kuin elokuvienkin kohdalla oikeasti suosikin valitseminen on mahdotonta, joten valitsen vastaukseni taas tämän hetkisen fiiliksen mukaan useista vaihtoehdoista.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 20 / 30


Tämä haaste aiheutti taas päänvaivaa. Kyseessä oli elokuvan valinta jossa on suosikkinäyttelijätär. Ongelmaksi muodostui se että tajusin ettei minulla ole sellaista.

Vaikuttaa siltä että suurin osa genreistä ja elokuvista joita olen katsonut on pääosiltaan hyvin miesvoittoista. On ikävän surullinen tosiasia että Hollywoodissa elokuvat, joissa on naispääosa ovat romanttisten komedioiden ulkopuolella paljon harvinaisempia.

Elokuvia joissa on hyviä naisnäyttelijöitä ja joista pidän on paljon, mutta jotenkin en ole vain samalla tavalla seurannut naisnäyttelijöiden uria. Enemmänkin olen nähnyt samojen naisnäyttelijöiden elokuvia paljon mutta mitään Arskaleffa-tyyppistä uraa ei oikein kenelläkään ole.

Toisaalta se on varmasti ihan hyvä sillä se kertoo tietenkin että ehkä keskimäärin naisnäyttelijät pyrkivät monipuolisempiin rooleihin. Mutta pitkälti se myös oikeasti liittyy tuohon Hollywood-ongelmaan.

Kuitenkin hyvä puoli tässä haasteessa oli se että se sai hieman taas miettimään miten itse elokuvia katsoo. Lisäksi lopulta keksin myös erinomaisen vastauksen siihen.

Joulukalenteri+
Päivä 19 / 30



Tänään haasteen aihe on muotoiltu niin että pitäisi valita elokuva joka on saanut itkemään eniten. Minusta kuitenkin koskettavin elokuva kuulostaa paremmalta (ja on myös huomattavasti lyhyempi kirjoittaa) joten käytän käytetään mielummin sitä.

Yrittämättä kuulostaa erityisen supermiehekkäältä niin yleensä en kuitenkaan kovinkaan paljoa elokuvissa kyynelehdi. Pala kyllä nousee kurkkuun ja silmät kostuvat jos oikeasti koskettavia kohtia on mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta siihen se yleensä jää.

Mutta kuten sanottu, poikkeuksia kuitenkin on. Minusta varsinkin valintani haasteeseen on kyllä sellainen elokuva että täytyy olla täysin tunteeton ja kylmä ihminen jos siitä ei yhtään edes liikutu. Itse ainakin olin ihan rikki filmin jälkeen (ja aikana).

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 18 / 30


Tänään haaste-elokuvana on taas jotain hieman erilaista. Nimittäin pitäisi valita elokuva joka on ns. guilty pleasure, sellainen elokuva mistä nauttii siitä huolimatta että yleinen mielipide on pitää sitä huonona.

Ehkä se kertoo hieman jotain omasta esoteerisesta elokuvamaustani, mutta tuntuu että tälläisiä elokuvia on ehkä enemmänkin kuin monella muulla.

Punnittuani runsaita vaihtoehtojani keksin lopulta valita elokuvan josta pidän paljon mutta joka jopa genre-harrastajien keskuudessa ei saa juurikaan rakkautta osakseen. 

Joulukalenteri+
Päivä 17 / 30


Helpot haasteet jatkuvat tänään. En joutunut miettimään käytännössä lainkaan minkä inhokin valitsisin. Tänään siis haasteena on valita kirjojen elokuvasovitusten inhokki.

Suhtaudun kyseiseen elokuvaan huomattavasti suuremmalla vastenmielisyyden ja inhon tunteella kuin esimerkiksi toisen haastepäivän huonoimpaan elokuvaan. Se nimittäin oli vain kaikin puolin heikko esitys millä ei todennäköisesti olisi ollutkaan potentiaalia olla hyvä.

Valitsemani elokuva taas hukkaa täysin erinomaisen lähdemateriaalinsa kaikki mahdollisuudet ja on sen sijaan täysin banaalia sekä sielutonta Hollywood-kuonaa.

(Korppisusi jätti tällä kertaa haasteen väliin, koska hän ei keksinyt esimerkkiä, josta olisi herärännyt yhtä voimakkaita inhon tunteita. Valinta saa siis olla toisen päivän D&D, koska kirjamuodossahan roolipelikin on!)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 16 / 30


Tämän päivän haaste oli vihdoinkin todella helppo. Tiesin nimittäin välittömästi minkä elokuvan tulisin valitsemaan. Kyseessä on kirjasta tehty elokuvasovitus.

Kirjat ovat olleet läpi elokuvan historian todella vahva taustamateriaalin lähde. Jos kirja on tarpeeksi tunnettu ja suosittu niin on hyvin todennäköistä että se on jossain vaiheessa sovitettu elokuvaksi tai vähintäänkin sen elokuvaoikeudet on ostettu.

Jotkut sovitukset taas tehdään ilman lupaa (kuten vaikkapa F.W. Murnaun klassikko Nosferatu) ja joskus olisi ollut kuitenkin parempi ettei niitä olisi tehty ollenkaan (lisää siitä huomisessa joulukalenterissa...).

Elokuvasovitukset ovat kuten nimestä käy ilmi alkuperäisteosten sovituksia eli niitä on jouduttu tavalla tai toisella muokkaamaan että ne toimisivat elokuvina. Usein kirjojen ystävät väittelevätkin ovatko jotkin sovitukset tarpeeksi (tai yhtään) uskollisia alkuperäisteokselle.

Mahtaako meidän kohdallamme suosikkimme olla puristeille sopivia täydellisiä kirja-adaptaatioita vai kamalia muutoksia tekeviä ja vapauksia ottavia viihdepläjäyksiä?

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 15 / 30



Teatteri ja elokuva liittyvät toisiinsa historiallisestikin erittäin paljon. Siksi onkin sopivaa että tämän päivän haasteena on oma suosikki näytelmien elokuvasovituksista.

Varmaankin parasta olisi jos pystyisi vertaamaan sitä kuinka hyvä sovitus elokuva on näytelmästä. Siinä mitkä ovat sen vahvuudet tai heikkoudet alkuperäismateriaaliin verrattaessa. Itse kuitenkin törmään hienoiseen ongelmaan tässä lähestymistavassa.

Nimittäin ainoa näytelmä jonka olen nähnyt sekä teatterissa että elokuvaversiona on teoriassa Kevät koittaa Hitlerille / The Producers. Mutta olen nähnyt itseasiassa kokonaan vaan alkuperäisen Mel Brooksin vuoden 1968 elokuvan, jonka pohjalta taas on tehty 2000-luvulla Broadway-musikaali.


Kyseisestä musikaalista on sitten tehty vuonna 2005 elokuvaversio (jossa on mm. John Barrowman!) mutta en ole sitä kokonaisuudessaan nähnyt. Teatterissakin olen nähnyt tuon musikaalin vain suomenkielisenä versiona.

Joten loppujen lopuksi ei ole oikeastaan mitään näytelmää jonka elokuvaversiota pystyisin kunnolla vertaamaan alkuperäisteokseen. Siksi päädyin lopulta vain valitsemaan sellaisen näytelmäsovituksen joka minusta toimii itsenäisenä teoksena, mutta jonka arvelisin myös tyydyttävän näytelmänystäviä.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 14 / 30


En sanoisi että olen dokumenttielokuvien suurkuluttaja mutta pidän kuitenkin hyvistä dokkareista ja olen niitä katsonut aika suuren määrän.

Parhaimmillaan dokumenttielokuvat tuovat uusia asioita esille, antavat uutta tietoa tai uuden näkökulman jo tiedossa oleviin asioihin. Olen nähnyt hyviä dokkareita niin keskitysleireistä, heviyhtyeistä kuin huonojen elokuvien tekemisestäkin.

Oman suosikkin valitsin dokumenttielokuvista ihan siltä pohjalta että mitkä aiheena minua kiinnostivat eniten ja mitkä ovat minusta myös hyviä dokkareita. Päädyinkin itseasiassa valitsemaan kaksi elokuvaa koska en osannut päättää niiden välillä.

Erityismaininnan vielä saakoon Alain Resnaisin erinomainen Yö ja usva / Nuit et brouillard -dokumentti joka reilun puolen tunnin pituudellaan onnistuu tuomaan keskitysleirien kauhut yksinkertaisesti mutta todella tehokkaasti esiin. Elokuva on kuitenkin sen verran raskasta tavaraa, etten sitä kuitenkaan voi suosikiksi sanoa.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 13 / 30


Näin Lucian päivän kunniaksi tänään haasteena on chick flick-suosikin valinta. Olen kyllä nähnyt oman osani genren edustajia joten vaihtoehtoja valinnaksi on varmasti riittävästi.

En kuitenkaan ihan täysin tyhjänpäiväistä elokuvaa voi suosikiksi valita. Esimerkkinä huonosta chick flickistä itse pitäisin ensimmäistä Sex and the City-elokuvaa, joka koostuu lähinnä vaatemerkkipornosta ja todella ääliömäisestä sekä väkinäisestä juonesta.

Hyvät chick flickit saavat minusta pyöriä hyvinkin vaatteiden, romantiikan ja kaikenlaisen "perus"tyttöyden ympärillä mutta ovat myös voimaannuttavia ja mielellään pyrkivät sanomaan jotain fiksua aiheestaan.

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 12 / 30


Tänään haasteena on suosikin valitseminen rakkaustarinoista. Tämä oli jälleen päänvaivaa tuottava haaste. Koska kysymykseksi muodostuukin viime vuosisadan suuren filosofin Haddawayn muotoilema eksistentialismin oleinen kysymys: "What is love?"


Tarkoittaen tässä tapauksessa oikeasti sitä miten määrittelee rakkaustarinan. Koska en erityisesti oikeastaan katso romanttisia elokuvia niin en pysty sieltä valitsemaan mitään klassikkoa. Muissa elokuvissa taas koko romanntiikka-aspekti juonesta on usein täysin päälle liimattu tai muuten vain ihan sivuroolissa.

Kuitenkin selaamalla omaa iCheckMovies listaani ja pohtimalla näkemiäni elokuvia löysin lopulta itselleni todella hyvän valinnan. Olen itse suorastaan hämmentynyt ja vähän ärsyyntynyt etten keksinyt sitä heti itse.

Se on nimittäin omaperäinen, hauska ja kaikinpuolin erinomainen elokuva. Se on myös pääasiassa ja ennenkaikkea rakkaustarina.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 11 / 30


Lastenelokuvista oman suosikin valitsemisessa itse törmään siihen ongelmaan että en osaa päättää pitäisikö valita animaatioelokuva vai ihan normaali näytelty elokuva. Molemmista keksin erinomaisia vaihtoehtoja ja sellaisia mitä voisin aina välillä pitää omana suosikkinani.

Jälleen tosin lopulta päädyin siihen että valitsen sellaisen elokuvan mistä olen itse lapsena pitänyt ja josta yhä pidän. Tätä tulikin lapsena katsottua itse tv:stä videolle nauhoitettuna kopiona lukemattomia kertoja.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 10 / 30


Tämän päivän haasteena olin alunperin ulkomaisen suosikkielokuvan valitseminen, joka tietenkin näin suomalaisesta perspektiivistä tuntuu hieman typerältä.

Jo nyt meidän valinnat ovat kattaneet amerikkalaisten elokuvien lisäksi Japanissa, Etelä-Koreassa, Britanniassa, Espanjassa ja Hong Kongissa tehtyjä elokuvia. Joten päätimme vaihtaa haasteen toiseen.

Kuten ehkä saatatte huomata niin kotimainen elokuva ei kuitenkaan ole tuossa edustettuna. Koska sitä ei oikeastaan tule erityisen paljon katsottua. Mutta siksi se ehkä onkin sopivan haastava aihe korvaamaan tuon ulkomaisen suosikkielokuvan.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 9 / 30


En ole koskaan ollut erityisesti mikään perinteisten musikaalien ystävä. Julie Andrews pakoilemassa natseja Alpeilla ja laulamassa elävistä kukkuloista ei ole koskaan tuntunut ihan minun jutultani.

On kuitenkin muutamia musikaaleja ja musiikkielokuvia joista pidän. Ne edustavatkin valtavirtamusikaaleista poikkeavaa tyyliä, niin musiikillisesti kuin sisällöllisestikin.

Vaikka siis vaihtoehtojen kirjo ei ehkä ole kovin suuri niin jouduin silti jälleen puntaroimaan oman valinnan kanssa. Lopulta valintani oli pakko kohdistua elokuvaan jonka olen nähnyt lukemattomia kertoja ja joka on musiikillisestikin erinomainen.

Elokuvan kutsumista musikaaliksi eivät puristit välttämättä hyväksy, mutta itse pitäisin sitä sellaisena. Se kuitenkin rakentuu tiiviisti musiikin ympärille ja pitää sisällään monta musiikkinumeroa. 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 8 / 30



Trillerien kohdalla tulee sama ongelma kuin draamaelokuvassa aiemmin, genre on vain yksinkertaisesti niin laaja että siitä suosikin valitseminen tuottaa päänvaivaa.

Vaikka hyviä trillereitä onkin siis todella paljon niin parhaat trillerit kuten kauhuelokuvatkin ovat sellaisia jotka onnistuvat pitämään jännityksen yllä useammalla katselukerralla. Se tarkoittaa sitä että niiden tulee olla kokonaisuutena hyvin tehtyjä, mielenkiintoisia ja aikalailla myös hyvin näyteltyjä.

Sanoisin että oma suosikkini helposti täyttää nämä kriteerit ja siksi sen päädyinkin valitsemaan kaikkien mahdollisten hyvien vaihtoehtojen joukosta.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 7 / 30



Tämän piti olla minulle helppo valinta. Kuitenkin erinomaisia animaatioelokuvia on todella suuri määrä. Aloin harkita muita vaihtoehtoja ja jouduin todenteolla miettimään mikä niistä kaikista on oma suosikkini.

Lopulta kuitenkin kaiken pohdinnan jälkeen päädyin valitsemaan elokuvan joka oli tullut minulle ensimmäisenä mieleen. Se on ylipäätänsä yksi suosikkielokuviani joten se ansaitsee myös animaatioelokuvien joukosta suosikin aseman.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 6 / 30



Meillä kauhu on tietyllä tavalla kuulunut jouluun, koska perinteisten joululaulujen sijaan kuuntelemme erinomaisia H.P. Lovecraft Historical Societyn A Very Scary Solstice ja An Even Scarier Solstice joululevyjä.



Joten onkin siis sopivaa tänään tarkastella meidän suosikkeja kauhuelokuvista. Mutta mikä sitten erottaa hyvän kauhuelokuvan huonosta?

Helpoihin säikytyspelotteluihin perustuvat kauhuelokuvat eivät välttämättä ole huonoja, mutta ne hyvin harvoin ovat kovin pelottavia enää ensimmäisen katsomiskerran jälkeen.

Parhaat kauhuelokuvat sen sijaan onnistuvat rakentamaan painostavan tunnelman, joka parhaimmillaan vielä kasvaa elokuvan edetessä muuttuen yhä ahdistavammaksi ja pelottavammaksi.

Tällöin kauhu ei tule niinkään siitä että joku hirviö tai sarjamurhaaja hyppää pusikosta viidakkoveitsen kanssa vaan pikemminkin katsojan oman pään sisältä. Tämä tosin tarkoittaa sitä että kauhukokemus voi olla hyvinkin subjektiivinen.

Joskus hyvätkin tunnelmapohjaiset kauhuelokuvat muuttuvat useammalla katsomiskerralla enemmän "vain" jännityselokuviksi. Kuitenkin sanoisin että parhaista parhaimmat kauhuelokuvat onnistuvat useammankin katsomisen jälkeen pitämään kiinni pelottavuudestaan.

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 5 / 30


Suosikki toimintaelokuvan kohdalla tiesin että valinta tulisi kohdistumaan jälleen kerran Aasian suuntaan. Vaikka Hong Kong -elokuva onkin 2000-luvun puolella enimmäkseen ollut aika mitäänsanomatonta, niin varhaisempi tuotanto yhä kuitenkin pitää sisällään todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat toimintaelokuvat.

Haasteeksi sitten muodustuikin lähinnä minkä honkkarin valitsisi. Lopulta kuitenkin yksi elokuva tuntui nousevan ensimmäisenä mieleen toimintaelokuva-genreä ajatellessa ja se kyllä onkin ehdoton klassikko. 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 4 / 30


Draama on lajityyppinä sen verran laaja että tähän kävisi oikeastaan melkeinpä mikä tahansa elokuva, esimerkiksi vaikkapa ensimmäisen päivän valintani Seitsemän samuraita.

Koska haluan pyrkiä välttämään saman elokuvan valintaa useampaan haastekysymykseen, niin ajattelin lähestyä tätä haastetta hieman eri näkökulmasta. Mikä draamaelokuva olisi sellainen että se olisi tunnetasolla tehnyt isoimman vaikutuksen? 

Esimerkiksi Mafiaveljet, Ilmestyskirja. Nyt tai kaksi ensimmäistä Kummisetää ovat kaikki erinomaisia elokuvia joista jokainen olisi hyvä valinta. Mutta mikään niistä ei ole tehnyt samanlaista vaikutusta kuin elokuva jonka päädyin valitsemaan.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 3 / 30


Tämänpäiväinen kysymys osoittautui yllättävänkin hankalaksi. Parhaan komedian valinta on hieman haastavaa sen vuoksi että on olemassa monia erilaista huumoria käyttäviä hauskoja elokuvia. Joskus halvat vitsit toimivat parhaiten ja joskus taas hyvä ironinen musta huumori on taas hauskinta.

Lopulta sain rajattua vaihtoehdot kolmeen. Mutta siinäkin tuntui olevan liikaa joten pois sai tällä kertaa jäädä erinomaisen hauska Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia 

Tällä kertaa, kuten ehkä myös joskus jatkossakin, valintoja on siis kaksi. Ne ovat hyvin erilaisia komedioita mutta molemmat useammankin katsomiskerran jälkeen yhä erittäin hauskoja.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 2 / 30


Tänään joulukalenteri-haasteena on surkein elokuva. Hetken joutui miettimään miltä kannalta asiaa lähestyisi. Sillä on olemassa huonoja elokuvia joita suorastaan vihaa sydämensä kyllyydestä. (Rob Schneiderin "elokuvat", Adam Sandlerin "komediat")

Mutta sitten taas on huonoja elokuvia jotka vain epäonnistuvat elokuvina kaikilla tavoin, mutta apaattisessa huonoudessaan eivät aiheuta oikein edes minkäänlaista tunnereaktiota.

Lopulta kuitenkin päädyin itse tuohon jälkimmäiseen, sillä tuollaiset elokuvat ovat ehkä kuitenkin niitä aidosti surkeita. Vihattuihin elokuviin kyllä palataan vielä varmasti 17. haastepäivänä...

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteri+
Päivä 1 / 30

Joulu on taas kohta ovella ja se on tietenkin kiireistää aikaa kaikille bloggaajille, jotka yrittävät hätäpäissään raapia kokoon materiaalia mitä erilaisempiin joulukalentereihin. Mekin täällä Lonkeropiirakassa olemme pohtineet miten ilahduttaa lukijoita joulukuussa.

Päädyimme lopulta siihen että 24. päivän kalenteri on turhan helppo ja sen sijaan lanseeraamme Uuden ja Hienomman Joulukalenteri+ ™:n. Sen kesto tulee olemaan 30 päivää, eli se sopivasti loppuu juuri ennen vuodenvaihdetta.

Teemana Joulukalenteri+:ssa tulee olemaan 30 Day Movie Challenge. Tämä laajennettu joulukalenteri voi siis samalla toimia myös jonkinlaisena jatkona Korppisuden pari vuotta sitten tekemälle 30 Day Book Challengelle. 


torstai 24. lokakuuta 2013

Sarjavinkkaus: Arrow


Useamman con-aiheisen jutun jälkeen vaihteeksi taas juttua vähän muusta. Pitäen kiinni Tyylikkäästi Myöhässä™ tavastamme päätimme olla taas lähes ajankohtaisia.

Torstaina pari viikkoa sitten Suomessa alkoi Subilla Arrow-sarjan ensimmäinen kausi (tällä hetkellä 3. jaksoa tullut joista osa löytyy mm. Katsomosta). Jenkeissä taas kyseisen sarjan toinen tuotantokausi pyörähti käyntiin juuri toissa viikolla.

Nyt siis onkin viimeistään hyvä hetki kertoa miksi kaikkien kannattaa hypätä mukaan nuolen kyytiin!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lokacon 2013 - Talvi yllätti autoilijat!


Nyt jo kolmatta kertaa Jyväskylässä järjestetty pienehkö Lokacon on ollut sen verran mainio tapahtuma, että olemme pyrkineet olemaan joka kerta paikalla. Niinpä siis tänäkin vuonna viikolla 42 suuntanamme oli Jyväskylä. Aiemmista kerroista poiketen tosin tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Jyväskylän kirjastossa (sekä iltaohjelmaa Opinkiven saunalla) eikä kirjailjatalolla.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuka vartioi vartijoita ennen?


Olin jo tekemässä valmiiksi toista sarjakuviin liittyvää juttua mutta sattumalta silmääni osui mieltäylentävä tieto siitä, että Egmont julkaisee suomeksi Before Watchmenin todella hienolla Vartijat Ennen nimellä. Ensimmäinen kokoelma albumi tuli ilmeisesti jo syyskuussa ja seuraava on tulossa ensi viikolla.

Onhan se todella hienoa että tämä saadaan nyt vihdoinkin pitkän odotuksen (hieman yli vuosi!) jälkeen kotimaisella kielellä. Koska kyseessä on tietenkin ehdoton alansa klassikko, eikä varmastikaan olisi löytynyt mitään muuta kääntämisen ja julkaisemisen ansaitsevaa sarjakuvaa.

Mutta ennen kuin kaikki rientävät ostamaan näitä Vartijat Ennen albumeita niin suosittelen ehdottomasti lukemaan aikaisemman kirjoitukseni aiheesta.

torstai 10. lokakuuta 2013

Finnconin pelit ja vehkeet

Maisemia vuoden 2004 Finnconista

Viime viikonloppuna järjestetyn Fanfestin lähtöajatus oli tuoda Suomen coniskeneen jotain uutta. Ajatus pelkästään mediaconista kutkutti meitä kovasti, sillä siihen puoleen keskittynyttä conia ei Suomessa ole. Pidimme kyllä conista ja olemme ehdottomasti sitä mieltä, että tilausta tällaiselle tapahtumalle on. Haastatteluissa ja Tumblrissa oleva käsitys Finnconista jäi kuitenkin minua vaivaamaan ja harmittamaan. Fanfestin pääjärjestäjän mukaan Finncon on jämähtänyt kovaan scifiin ja kirjallisuuteen, eikä siellä ole tilaa peleille, tv-sarjoille eikä 2000-luvun puolella tehdylle viihteelle. Tämä on väärinkäsitys ja harhaluulo.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tien Päällä: Fanfest 2013 sunnuntai

Paasitornin ala-aula
Olemme nyt ihan poikkeuksellisen aikaansaavia joten luvassa näin lähes heti perään nopeahko päivitys Fanfestin sunnuntaista sekä muutamia yleisiä huomioita. Lauantain Tien Päältä-raportti löytyy täältä.

Itse olin etukäteen suunnitellut että olisin mennyt sunnuntaina aamulla katsomaan Kristoffer Lawsonin 50 oddball moments in Doctor Who -esitelmää. Korppisusi taas oli kiinnostunut samaan aikaan pyörineestä paniikkia pelihuoneessa-luennosta mutta lopulta nämä molemmat jäivät meiltä väliin sillä hotellin vuoteiden gravitionalinen voima oli liian suuri.

Meille ainakin puoli yksitoista oli siis hieman liian aikainen kellonaika conin aloitukselle. Eihän edes hotellin aamiainen ollut vielä loppunut siihen mennessä!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tien Päällä: Fanfest 2013 lauantai


Meillä on yhä muutama pidempi juttu työn alla kuten raportti tämän vuoden Traconista mutta nyt kuitenkin vuorosta pitkästä aikaa nopeahko päivitys tien päältä.

Vietimme viikonlopun ensimmäistä kertaa järjestettävästä populaarikulttuuritapahtuma Fanfestista. Kokonaisuutena ensimmäisestä päivästä jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Suurimmaksi osaksi järjestelyt ja ohjelma toimivat mutta muutama juttu ei sitten meidän mielestämme toiminut sitten yhtään.

Alla siis muutamia nopeita mietteitä lauantaipäivän ohjelmista ja ylipäätänsä. Myöhemmin sitten ehkä vähän syväluotaavampaa analyysia.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kirjahypeä


Pian tämä on saatavilla!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tuleeko Worldcon Suomeen?

Kuva: Ninni Aalto

Sen saamme tietää huomenna sunnuntaina! Jänskättää! Tällä hetkellä on siis menossa tämän vuoden Worldcon LoneStarCon3 Teksasin San Antoniossa, jossa äänestetään siitä, kuka saa järjestää vuonna 2015 Worldconin ja missä. Ääniä lasketaan tänä iltana paikallista aikaa ja tulokset julkistetaan huomenna. Kello kuuden jälkeen illalla saamme siis sen tietää.

Worldcon on siis lyhenne sanoista World Science Fiction Convention ja kyseessä on viisipäiväinen messutapahtuma. Tapahtuma keskittyy science fiction kirjallisuuteen mukaanlukien toki myös sen alalajit ja fantasia. Genrejen audiovisuaalista puoltakaan ei olla unohdettu. Ohjelmaa on aamusta iltaan ja laidasta laitaan. Worldconissa jaetaan myös arvostetut genrekirjallisuuden Hugo-palkinnot.

   
Kuva: Ninni Aalto
Kuva: Petri Hiltunen

Helsingin hakua kyseiseen pestiin ovat vauhdittaneet paikan päällä järjestetyt useat huonebileet. Tervakastike ja salmari ovat valloittaneet sydämiä ja toivottavasti myös ääniä. Suosittuja ovat olleet myös muumit (ei syötynä), poropaté sekä erilaiset salmiakkimakeiset. Äänestäjiä yritetään houkutella myös uutiskirjeellä, joka sisältää niin kovaa faktaa kuin hassunhauskoja aivopähkinöitäkin.

Helsinki on saanut useita korkean profiilin kannattajia, mm. Cory Doctorown ja George R.R. Martinin. Pidempi lista kannattajista löytyy haun viralliselta sivulta.

Ihanan maskotin Helsingin haulle on toteuttanut Ninni Aalto ja uutiskirjeessä nähdään myös Petri Hiltusen näkemys karvaturrista. Upea fanivideokin on julistetaiteesta tehty Greg Bossertin toimesta.

Lonkeropiirakka jännittää kotikatsomossa peukkuja pitäen ja lähettää viilentäviä terveisiä auringonkorventamaan Teksasiin ahkerille suomalaisbileyttäjille!

tiistai 20. elokuuta 2013

Finncon 2013: CyberSunday

Okay... so, this has taken a bit longer than we first thought. But in our defense we have done other things also so you have that. I've had to work and Korppisusi wrote an article for Geek Girls.

But finally here it is. The final part of our Finncon 2013 report.

perjantai 2. elokuuta 2013

Finncon 2013: Saturday-Caturday

The second day of Finncon 2013 had really only one instance of cats I can remember but then again it was fairly memorable one so we'll go with that. Because the breakfast at the hotel was open later than on weekdays this morning I even got up early enough to get some.

That also sadly meant that we missed the first couple of hours of programming. But having (almost) enough of sleep is fairly important for con-stituion.

After the fairly diverse breakfast we headed back to the consite after carefully building our battleplan. There would be programming. We would go see it. It would be good. 

Random cute internet cat for caturdays sake.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kirjallinen kiertokävely Tampereella

Eli toiselta nimeltään blogistanian lukumaratoni kakkonen :) No, kyllähän sitä tuli myös vähän suhattua bussilla, totta puhuakseni.

Kuten ensimmäinenkin maraton, tämä oli minulle enemmän elämysmatkailua kirjojen parissa kuin veren maku suussa suorittamista. (ei sillä, että kukaan muukaan sitä veren maku suussa tekisi.)

Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että oma maratoni olisi parempi suorittaa joko 12 tunnin mittaisena tai sitten niin, että nukkumiseen menevää aikaa ei lasketa. Nukkuminen on kuitenkin niin kivaa ja tarpeellista, eikä kestävyys vaan anna periksi paahtaa yötä päivää kirjojen parissa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lukumaratoni, osa 2: Electric boogaloo

Ihana banneri, jonka tekijää en nyt näin kiireessä löytänyt

Uusi maratoni on lähtemässä käyntiin, aloitan sen tuttuun tapaan kello 12.00 Päätin sitten, että tämän maratonin pyhitän novelleille, niin voin ehkä saada vähän enemmän aikaankin.

Fyysisistä kirjoista mukaan valikoitui Osuuskumman tuotannosta lukupinossa Koneita ja korsetteja ja Huomenna tuulet voimistuvat. Jukka Halmeen toimittama Uuskummaa-antologia tarttui mukaan Finnconista, joten se on myös mukana. Lukupinossa on odottanut myös scifiseurojen yhteistyökokouksesta ostettu Hurtan koodeksi, jonka ovat toimittaneet Anne Leinonen, Tuomas Saloranta ja Shimo Suntila.

Koneista ja Korseteista sekä Uuskummasta olen jo aiemmin lukenut osan, mutta nyt luen ne loputkin. Voisin piipahtaa myös kirjastossa lukaisemassa uusimmasta Tähtivaeltajasta novelleja. Ehkä otan mukaan kaiken varalta vaikkapa Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.

Tarkoituksenani on siis pian lähteä kiertelemään Tamperetta kirjakassin kanssa ja kokeilla, ovatko lempipaikkani Tampereella myös hyviä lukupaikkoja. En kuitenkaan jaksa ottaa läppäriä mukaan, joten päivän aikana maratonin kulkua kannattaa seurata twitterin avulla. Twitteristä Korppisusi löytyy nimellä @korppisusi. Muiden tunnelmia voi seurata hashtagilla #lukumaraton.

Myöhemmin illalla kun olen palannut koneen äärelle, on aika raottaa netin novelliarkkuja ja lukea Osuuskumman Ursula-lehtiä sekä Usva-verkkolehteä. Myös Aliette Bodardin englanninkielisiä novelleja on saatavilla verkossa. 

Edit. 13.00 Maratoni on lähtenyt vähän hitaasti käyntiin kun on pitänyt hoitaa muitakin asioita. Aloitin kevyesti lukemalla Finnconin kunniavieraiden lyhyet novellit ohjelmakirjasta. Kertyneitä sivuja siis tähän mennessä 6 :) 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Finncon 2013: Freaky Friday

Picture: Maija Pietikäinen

Well... truth to be told it wasn't really all that freaky. But that wouldn't be all that interesting title now would it? You might have also noticed that the text you are currently reading is in English which it normally isn't. Good catch!

But we talked about it and decided that maybe our daily Finncon reports should be in English so that they would be readable even to non-Finnish reading visitors. It could maybe even work as a sort of advertisement for the Helsinki 2015 Worldcon bid *wink wink*

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tuloksia maratonista


Olipas kokemus! Oma tulokseni blogistanian lukumaratoonista (venytän pohojalaasittain oota nyt ihan vapaamielisesti) oli siis vaivaiset 455 sivua. Mutta onneksi tämä ei ollut nopeuskilpailu eikä paljouskilpailu, sillä siinä tapauksessa en olisi osallistunutkaan.

Oma tahtini on siis ihan järkyttävän hidas, kun haluan fiilistellä ja lukea aivan rauhassa. Miettiä, maistella, pohtia ja ymmärtää. Kokemuksena tämä oli mielenkiintoinen ja hauska, vaikka aamulla pitikin vielä ihan silmät ristissä lukea viimeiseen asti. En vain jaksanut koko yötä paahtaa, vaan oli pakko nukkua välissä. Sitä se teettää, kun ei ole enää ihan nuori ja silti riekkui koko männä viikonlopun Finnconissa vaikka miten myöhään joka yö.

Mutta hauskaa oli silti ja täytyy sanoa, että ilman maratonia Teemestarin kirja ei välttämättä olisi ollut ihan niin intensiivinen kokemus. Normaalisti luen kirjoja pienissä pätkissä, bussissa, ulkona, kotona ruuanlaiton välissä ja niin edelleen. Nyt koko kirja tuli luettua yhdeltä istumalta ilman pitkiä (jopa päivien) taukoja. Panostin myös lukukokemukseen aivan eri tavalla: kuuntelin teemaan sopivaa musiikkia, keitin hauduketta oman parvekkeen mintusta, poltin suitsuketta ja nautin suihkulähteen solinasta. Lukukokemuksena se oli aivan vertaansa vailla.

Oli tämä sen verran jänskä kokemus, että ilmoitin itseni myös parin viikon päästä tapahtuvalle seuraavalle maratonille. Saas nähdä miten silloin käy!

 Yksityiskohtaiset tulokset:

1. kirja: Emmi Itärannan Teemestarin kirja. 266 sivua, 8 tuntia. Kuunneltu musiikki:
  • Original motion picture soundtrack Crouching Tiger, Hidden Dragon
  • Oliver Shanti & Friends Tai Chi Too: Himalaya, Magic and Spirit
  • Lin Fu Chan: The healing power of Tai Chi
Välipala: Detroit Metal City-manga. 43 sivua, 0,5 tuntia. Kuunneltu musiikki
  • Divercia: Modus Operandi
2. Kirja: Charlaine Harris, Living Dead in Dallas.146 sivua, 6 tuntia. (jäi kesken). Kuunneltu musiikki:
  • True Blood soundtrack

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Blogistanian ensimmäinen lukumaraton

Kuva: Juni (CC by 2.0)
Kohta se siis alkaa omalta osaltani, kello 12.00. Tampereella sataa. Toisaalta sadepäivä on mitä loistavin omistaa kirjoille, toisaalta olisin halunnut lukea ulkona.

Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Finnconista ostamani Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Sopivasti liittyy sekin veden teemaan. Jotain hyvää teetä pitää siis tämän kirjan aikana hauduttaa, mutta ensin täytyy keittää kahvia että jaksaa.

Musiikiksi laitan ainakin alkuun Hiipivä Tiikeri, Piilotettu Lohikäärme-elokuvan soundtrackin.

Päivitän tähän samaan postaukseen väliaikatietoja päivän mittaan, mutta en mitenkään kamalalla tahdilla. Olen välillä aika hidas lukija ja haluan nauttia ja miettiä lukemaani samalla.

14.00 Vasta ensimmäiset 50 sivua luettuna. Kirja on kaunis kuin runo ja haluan antaa sille ansaitsemansa tilan. Valitsemani musiikki sopii sen surumieliseen tunnelmaan kuin nakutettu. Ajattelin kohta keittää teetä, laittaa suitukkeen palamaan, täyttää pöytäsuihkulähteeni ja laittaa sen solisemaan.

20.00 Nyt sain ensimmäisen kirjani luettua. 265 sivua täyttä tunnetta. Sen jälkeen täytyy pitää pieni toipumistauko. Uskomattoman kaunis kirja. Kahdeksan tuntia siihen meni, vaikka sivumäärä on aika pieni. Mutta ajattelin jo heti alussa panostavani enemmän laatuun kuin määrään sekä kirjaan sopivaan tunnelmaan ja virvokkeisiin. Nyt on sydän sykkyrällä ja posket märkinä.

21.30 Nyt on toivuttu sen verran, että voi taas jatkaa. Kaupassa käyty, vegepitsaa välipalana syöty. Nyt tarvin kyllä jotain ihan muuta. Palate Cleanserina en siis luekaan novellia vaan Detroit Metal City-mangaa. Ja kuuntelen metallia :)

22.00 Ehkä välipala-osio on hetkeksi ohi. Detroit Metal City on siis manga nuoresta miehestä, joka tykkää ruotsalaisesta popista ja haluaisi olla indiebändissä. Hän on kuitenkin päätynyt kitaristi-laulajaksi death metal-bändiin ja joutuu esittämään todellista öykkäriä. Absurdia, hauskaa ja epäsovinnaista kamaa siis :) Musiikkina oli Divercian Modus Operandi-levy. Mangaa tuli luettua 43 sivua.

22.10 Seuraavan kirjan kimppuun. Poimin hyllystä Charlainen Harrisin Living Dead in Dallas-kirjan, joka on toinen osa Sookie Stackhouse-kirjasarjaa. Musiikkina tiestysti True Blood-sarjan soundtrack.

1.12 Nyt on aika taas tauolle. Jatkan verkkaista tahtiani, Harrisia on luettuna 67 sivua.

9.05 Tauko muuttuikin ihan yöuniksi. Finnconin aikaan tuli nukuttua niin vähän, että ei jaksanut yön läpi paahtaa. Jatkan näin aamutuimaan Sookieta.

12.00 Se on siinä! Ensimmäinen lukumaratoni ohitse! Pääsin Living Dead in Dallas-kirjassa sivulle 146. Kirjoitan vielä oman kokoomapostauksen.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lonkeropiirakka maratoonaa

Keep reading and don't blink! Kuva: William Ross, CC by 2.0
Tai siis Lonkeropiirakasta puolet, eli Korppisusi. Grandpa Cthulhu on töissä, joten hän ei ehdi osallistua. Mutta minä luen huomenna niin maan per..usteellisesti!

En ole ehtinyt vielä valita kirjoja tai muutenkaan älyttömästi miettiä asiaa."Palate cleanser"-novelleina luen todennäköisesti kuitenkin Osuuskumman tuotantoa. Ehkä luen jotain Finnconista ostettuja, sieltä kun tuli ostettua yhteensä kuusi kirjaa, joista yhden olen lukenut aiemmin ja yhden osaksi. Itse ajattelin aloittaa vasta huomenna vähän ennen puoltapäivää ja jatkaa sitten siitä.

Finncon 2013 pikainen postcon päivtys


This Finncon is no more. It has ceased to be.
Its expired and gone to meet its maker. 
Its a stiff! Bereft of life, it rests in peace.

Nyt se on taas ohi. Kolme päivää ohjelmaa, iltabileet ja vielä dead dogit päälle. Oli taas aivan loistava Finncon ja vaikka onkin aivan käsittämättömän väsynyt olo niin silti harmittaa että se loppui jo. 

Vasta paluumatkalla Tampereelle tajusin että kyseessä oli omalla kohdalla jo kymmenes Finncon. Sitä ei nyt tullut sitten juhlistettua mitenkään erikseen mutta toisaalta tänä vuonna tuli kyllä juhlittua ihan muuten tarpeeksi joten eiköhän se riitä.

Emme saaneet tänä vuonna aikaiseksi tehdä tien päällä-raportteja Finnconista, mutta tietenkin tarkoitus on että kirjoitamme tässä heti palauduttuamme pidemmät coniraportit joka päivästä.

 
Pidin myös Finnconissa tänä vuonna lähes pari tuntisen esitelmän nimellä: Kromia ja nahkaa - cyberpunk videopeleissä

Koska oma aikataulutukseni ei kuitenkaan ihan täysin mennyt nappiin, niin jouduin muutamien pelien kohdalla jättämään väliin niitä varten valmistellut videoklipit ja myös käymään hiemaan lyhennetysti osan peleistä läpi. 

Kuten monta kertaa aiemmin niin lupasin että yritän saada nettiin esitelmän sisällön videoineen päivineen ja uskoisin että tällä kertaa se jopa onnistuu ihan oikeasti jossain järkevässä aikataulussa. Mutta ensin kuitenkin varmasti kirjoitamme ja julkaisemme ne Finncon-raportit.